This is my world.

This is my world., a photo by Anna Amnell on Flickr.

1500-luvulla suurin osa ihmisistä ei poistunut koskaan kotikaupungistaan tai kotikylästään kuin korkeintaan kävelymatkan päähän. Mutta oli myös niitä, jotka uskaltautuivat lähtemään silloisen tunnetun maailman äärirajoille asti, toisiin maanosiin.

He saattoivat nähdä matkoillaan trooppisia kukkia, joita me nykyajan ihmiset nyt voimme ostaa kukkakaupoista tai kasvattaa itse. Ei kuitenkaan tätä orkideaa, joka on muunnelma, mutta vielä ihmeellisempiä.

Katso kukkia maailman eri puolilta , kirjojeni kuvittajan Matti Amnellin matkoillaan ottamia kuvia.
Taustalla on opetustaulu, jonka olen ostanut helsinkiläisestä antikvariaatista. (1500-luvun porvariskoti nykyisen Saksan alueelta.)

Purjelaivat avasivat maailman

001, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Muinaisista ajoista asti ihmiset ovat liikkuneet monenlaisilla purjelaivoilla. Helsinki rakennettiin 1500-luvulla merenlahteen, jonka uskottiin olevan suojaisa paikka. Lahti osoittautui liian matalaksi, ja kaupunki siirrettiin myöhemmin nykyiselle paikalleen.

Purjelaivoilla purjehdittiin kaukaisin maihin.

Hevoset pienempiä kuin nykyaikana

Nämä kaksi hevosta ovat helsinkiläiset Sinebrychoffin hevoset. Tietääkseni niiden nimet ovat Kalle ja Nikolai. Ne ovat vahvoja ja suuria hevosia.

1500-luvulla hevoset kuten muutkin kotieläimet olivat pienempiä ja laihempia kuin nykyiset. Suomalaiset hevoset olivat hyvin suosittuja mukavan luonteensa vuoksi. Niitä myytiin paljon ulkomaille. Hevoset ovat joutuneet olemaan ihmisen mukana historian eri vaiheissa ja kestämään nälkää, sotia ja kovaa kohtelua. Niitä on myös rakastettu ja hoidettu hyvin.

Minullakin on ollut hevosystäviä. Ensin oli mummolan Valko, suuri ja rauhallinen valkoinen hevonen. Sillä yrittelin ratsastamista ensi kerran, istuin sen selässä ja koetin saada sen löntystelemään.

Kotikaupunkini Iisalmi oli lapsuudessani puutalojen kaupunki. Meidän pihan hevostalleissa oli varsinkin markkinoiden aikaan upeita hevosia.

Aikuisena kävin ratsastuksen alkeiskurssiin. Pääsin sinne, koska 8-9-vuotias poikamme, myöhemmin kirjojeni kuvittaja, ei halunnut jatkaa ensimmäisen tunnin jälkeen. Hän oli ainoa poika, ja kaikki tytöt kerääntyivät hänen ympärilleen.

Näin kävin ratsastuskurssin Tuomarinkylän kartanossa ja tustustuin lempeään harmaaseen Sami-hevoseen, joka oli kärsivällinen aloittelijaa kohtaan.

1500-luvulla useimmat ihmiset joutuivat kävelemään pitkiäkin matkoja. Joillakin oli hevoset, ja he hurauttivat ratsuillaan apostolinkyydillä liikkuvien ohi.

Lucian kaltaisella hyvin lyhytkasvuiselle ihmiselle ratsastaminen oli erinomainen tapa kokea itsenäisyyttä. Hän saattoi kulkea pitkiä matkoja ja tutustua ympäristöönsä. Hän rakastaakin hevostaan Kuismaa.

Matkustaminen 1500-luvulla

Hienot vaunut 1500-luvulla
Piirros: Matti Amnell, kuvitusta kirjaan Anna Amnell: Pako Tallinnaan. 2006

1500-luvulla pääsi liikkumaan jalkaisin, ratsain, kesällä veneellä, talvella reellä. Hienoja naisia kannettiin kantotuolissa. Oli kahden hevosen kuljettamia lavoja, jollaisessa muun muassa nuori Elizabet I näyttäytyi kansalleen. Oli myös muulien ja hevosten vetämiä rattaita tai jopa laatikkomaisia vaunuja, vähän samanlaisia kuin on edelleen Amerikan Amisheilla ja mennoniitoilla. Ainakin Kanadassa näin sellaisia, ja ihmeekseni näin samanlaiset "vaunut" eräässä 1500-luvun piirroksessa.

Suurin osa ihmisistä kulki jalkaisin. Tämä apostolinkyyti oli aivan tavallista Suomessakin vielä 1900-luvulla. Vuonna 1875 syntynyt, 94-vuotiaaksi elänyt isoisäni kävi jalkaisin ja talvella hiihtäen 25 kilometrin päässä olevassa kaupungissa, vielä sittenkin kun oli linja-autoliikenne. Hän lopetti itselleen mieluisan kävelyn kaupunkiin vasta 80-vuotiaana. Naapurit paheksuivat, kun "vanhusta kohdeltiin" sillä tavalla, ei annettu rahaa linja-autoon. Isoisä oli paljon maailmaa nähnyt, nuorena pelimannina Pietarissa seikkaillut ja aikuisena Helsingissä suksiaan kauppaamassa käynyt mies.

Minun on helppoa ymmärtää 1500-luvun ihmisiä juuri isoisäni ja yleensäkin maalaislapsuuden vuoksi. Tavallisen 1500-luvun ihmisen reviiri oli yleensä pieni, ei käyty missään kotikaupungin ulkopuolella. Ympäristö koettiin pelottavana ja turvattomana. Jotkut kuitenkin kiersivät maailmaa silloinkin, kävelivät jopa Roomaan asti kuten esimerkiksi Luther. Emmanuel Le Roy Ladurien kirjassa "The Beggar and the Professor. A Sixteenth Century Family Saga" kerrotaan myös ihmisistä, jotka kävelivät pitkiä matkoja.

Kyynärän mittainen tyttö Lucia, kuvitteellinen kirjani henkilö on vain noin 80 cm pitkä. Hän pääsi liikkumaan ympäristössään ja jopa menemään lähikaupunkiin Helsinkin, sillä hänellä oli hevonen. Mutta voiko noin pieni ihminen ratsastaa?

Englannissa eli mies, joka oli yhtä lyhyt kuin Lucia. Hän oli kuitenkin mukana sodassa ratsuineen, hänet aateloitiin, hän oli kaksintaistelussa, saraseenit ryöstivät hänet, hän oli 10 vuotta heidän vankinaan - ja palasi Englantiin kaksi kertaa pitempänä. Maailmassa tapahtuu ihmeellisiä asioita. Todellisuus voi olla tarua ihmeellisempi, kuten sanotaan.