Lontoon Towerin linna (Wikipedia)
Suola oli entisajan maailman peruspylväitä. Siitä kertovat jo paikannimet kuten Salzburg' 'suolavuori' ja Englannin wich-loppuiset paikannimet, jotka kertovat suolatullipaikkakunnista. Lontoossa suola oli keskiajalla niin arvokasta, että se säilytettiin Towerin linnassa tornissa, jolla on edelleen nimi Salt Tower.
Pohjoismaissa suola oli keskiajalla elinehto, sillä sen avulla estettiin ruokien pilaantuminen. Mutta kuinka kauan suola itse säilyi? Senhän pitäisi säilyä loputtomiin, sillä se on mineraali, natriumkloridi.
Yleensä suola säilyy vaikka vuosikymmenet, mutta on tapauksia, joissa suola menettää makunsa. Jos sitä on valmistettu haihduttamalla merivedestä kuumassa ilmastossa, se kadottaa suolaisuutensa. Myös epäpuhdas vuorisuola kestää huonosti säilytystä.
Kuuluisin lausunto suolan pilaantumisesta esitettiin melkein 2000 vuotta sitten:"--jos suola väljähtyy, siitä ei saa enää millään suolaista. Kelvottomana se heitetään
menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa."(Raamattu nykysuomeksi)
Nykykäännös ei ole ehkä aivan paras, sillä 2000 vuotta sitten suolaa käytettiin eri tavalla (kommentti 2) kuin nykyään. Suola ei ollut puhdasta suolaa, natrium kloridia, vaan siinä oli mukana epäpuhtauksia ja kalliota, jonka seasta sitä oli louhittu.
Jeesus oli nähnyt lapsena, kuinka hänen äitinsä valmisti ruokaa ja laittoi suolan keittoon kangaspussissa. Kun suola oli liuennut, äiti otti pussin pois ja heitti sen ulos ikkunasta tielle ihmisten tallattavaksi. Roskapusseja ja jätteiden lajittelua ei oltu vielä keksitty. Keskiajallakin roskat heitettiin kaupungeissa ulos ikkunasta ohikulkijoiden niskaan.
Mikael Agricolan kääntämä kirkkoraamattu vuonna 1548 sanoo asian selvemmin:"Te oletta maan Soola. Jos nyt sola tule maguttomaxi/mille se solatan? Ei se mihingen sitten kelpa/mutta että se poisheitethen/ia inhimisilde tallatan."
