Värikollaasi 228: 'Lämmin.' 'Warm'

Värikollaasi 228: 'lämmin',  'kuuma', 'hot', warm'.


Jos haluat, lue myös selostus kuvista ja tekstinäytteet samasta aiheesta . 1500-luku on kuin fantasiamaailma.

Kuvat: "Tallinnalainen kauppiaanrouva" Tallinna Helsingissä-näyttelyssä. Miten pysyttiin lämpiminä keskiajalla? Monta vaatekertaa päällä sisälläkin ja lämmityslaitteet. Muotokuvissa ihmiset näyttävät hyvin lihavilta.

Vuoteenlämmitin Louhisaaren linnassa. Lämmittimeen laitettiin kuumia hiiliä, ja sillä lämmitettiin sivelemällä lakanat ennen nukkumaanmenoa. Vuoteeseen voitiin laittaa kuuma kankaaseen kääritty tiiliskivi lämmittämään vuodetta. Samassa sängyssä nukkui useita ihmisiä, esimerkiksi siskokset tai joukko palvelustyttöjä, jotka lämmittivät myös sillä tavalla vuodetta ja toisiaan.



Ruokia pidettiin vanhan ajan tapaan lämpiminä uunin arinalla krakovalaisessa ravintolassa. Klikkaa nuolia molempiin suuntiin, niin näet lisää muutamia kuvia Vadelma-ravintolasta Krakovassa.

Takkatuli kotona kuin keskiaikaan.

Avotakka Turun linnassa. Huomaa pellit olivat käytössä jo Juhana-herttuan hovin aikaan 1562-1563.
Kaakeliuuni Ptuij-nimisen kaupungin lähellä olevassa linnassa.  Samanlainen on Lutherin entisessä kodissa Wittenbergissä.  Tällaista uunia lämmitettiin yleensä toisesta huoneesta, jota se myös lämmitti. Katariina Jagellonican huoneessa Turun linnassa oli avotakka ja kaakeliuuni vierekkäin. Avotakasta nostettiin tulisia hiiliä uunin sisälle. Niitä laitettiin myös peltiastioihin, ja astiat kannettiin lämmittämään makuuhuoneita.

Lukunäytteitä:

Talonpojan tuvassa käytiin yöpuulle heti aterian jälkeen, sillä kynttilöitä piti säästää. Imettäjä ja Vehnäpää asettuivat seinänvieruspenkeille olkien päälle niin kuin muukin palvelusväki. Isäntä ja emäntä nukkuivat tuvan nurkassa omassa sängyssään.

Helka-rouva ja Olavi-herra saivat nukkua pöydällä. Helka-rouva oli tyytyväinen, kunhan pöydälle oli levitetty ensin välly pehmikkeeksi. Peitettä he eivät tarvinneet, sillä tuvassa oli niin lämmintä, että talonväki oli öin ja päivin paitasillaan. Lapsilla ei muita vaatteita ollutkaan.

Lucia ja Luka, sivu 24

Osa antkvariaatista ostamaani opetustaulua: kauppiasperheenkoti  1500-luvulla

Lucian kotona Turussa:

Koko perhe oli siirtynyt asumaan makuuhuoneeseen, jonne lämmin ilma nousi alakerran lämmityskammiosta putkia myöten aivan niin kuin monissa tallinnalaisissa taloissa. Kahdessa nurkassa oli kookas katosvuode, ja kummassakin vuoteessa oli paksut villaiset vuodeverhot.

Lucia ja Luka, sivu 30

Luka ja Leonardo linnan pihalla hirsimökissä: 

Hirsimökissäkin oli aamuisin kylmää, kun tuli oli sammunut takasta eikä uutta tulta ollut vielä sytytetty. Selkä paleli pahimmin. Kun renki oli laittanut aamulla tulen, Luka ja Leonardo seisoivat usein takan ääressä selkä tuleen päin ja odottivat, että mökki vähitellen lämpeni.

Lucia ja Luka, sivu 49

Lucia Turun linnassa rouvienhuoneessa:

Ulkona oli kova pakkanen. Linnan seinillä ja katoissa olevat lautapaneelit ja villalangasta kudotut seinävaatteet eivät pystyneet estämään vetoa ja kiviseinistä uhoavaa kylmyyttä.

Avotakassa poltettiin päiväkaudet paksuja koivuhalkoja ja takasta siirrettiin hehkuvia hiiliä umpinaiseen kaakeliuuniin. Huoneeseen oli kannettu lisäksi hiilipannu tuomaan lisälämpöä.

--

Kukkasin kirjaillut samettitossut ja jäniksennahalla vuorattu samettimekko eivät riittäneet pitämään Luciaa lämpimänä. Hän käpertyi vanhan viittansa sisälle. Yöksi saattoi onneksi laittaa kankaaseen käärittyjä kuumia tiiliskiviä tuomaan lämpöä vuoteeseen,
Lucia ja Luka, s 53

Pyydä kirjastoasi hankkimaan tämä kirja. Se on jatko-osa kirjoihin Kyynärän mittainen tyttö (2004) ja Pako Tallinnaan (2006)

Kevät Turussa vuonna 1563

Kevät 1563 Turussa
(klikkaa kuva suureksi)

Pitkä pimeä talvi oli ohi. Luka oli selviytynyt ankarasta ilmastosta.  Ensimmäiset leskenlehdet ilmestyivät aurinkoisille seinävierustoille ja ojien reunoille. Siellä täällä maa viheriöi. Puihin tuli silmuja. Päivä piteni. Sammakonpoikaset kasvoivat vallihaudoissa. Pohjolan kevät valloitti Lukan valollaan.  Parasta oli se, että hän ja Lucia olivat sydänystävät, vaikka eivät saaneetkaan tavata toisiaan.

Luka pohti, miksi Olavi-herra ei ollut suopea hänelle, vaikka hän oli osallistunut Lucian pelastamiseen. Juhana oli antanut Lukalle kultasormuksen ja luvannut, että Luka olisi aina hänen suosiossaan. Sekään ei auttanut.

 Hovin ilmapiiri oli muuttunut yhä jännittyneemmäksi. Monet turkulaiset olivat jo paenneet maaseudulle ja jopa ulkomaille. Kaupungin koiratkin vaistosivat vaaran lähestymisen ja haukkuivat hermostuneina. Naakat lentelivät levottomina Tuomiokirkon tornin ympärillä. Kissat purivat häntäänsä.

Juhana pelkäsi Eerikiä ja Iivanaa. Juoruttiin, että Juhana-herttuan hermot olivat riekaleina. Hän huusi ja raivosi. Näistä asioista ei voinut kertoa kirjeissä. Siksi oli parasta olla kirjoittamatta Venetsiaan, päätteli Luka.

Anna Amnell: Lucia ja Luka. 2013. ISBN 978-952-498-842-1
Historiallinen romaani nuorille ja historian harrastajiulle Juhana-herttuan ajasta

Itsenäinen jatko-osa kirjoihin Kyynärän mittainen tyttö 2004 Lasten Keskus ja Pako Tallinnaan 2006 Lasten Keskus.

Katso kuvat Turun linna keväällä

Hannu on 1500-luvun poika

Matti Amnellin luonnos kirjaan "Lucia ja Luka"
Tänään on Hannun nimipäivä, ja on aika esitellä Lucian 13-vuotias pikkuveli Hannu, joka ei ole kooltaan pieni kuten Lucia:

Nauru ja iloiset huudot kohosivat järven jäältä. Hannu Olavinpoika juoksi ympyrää ja työnsi kaksin käsin vinoittain olevaa seivästä, joka oli kiinnitetty jäähän upotettuun pylvääseen. Seipään toisessa päässä oli kelkka, jossa istuivat Hannun sisar Lucia ja palvelustyttö Vehnäpää. Hoijakka pyöri huimaa vauhtia. Tyttöjen nauru ja kiljuminen innostivat Hannun juoksemaan yhä kovempaa.

 Järven rannalla mäellä oli Hannun ja Lucian koti Kuusela, hirsitalo, jossa oli korkea harmaakivijalka ja jyhkeät nurkkakivet. Mäeltä kuului torven törähdys. Valpuri-imettäjä siellä puhalsi tuohitorveen kartanon päädyssä.

Hannu hidasti napakelkkaa, ja Vehnäpää hyppäsi ensimmäisenä pois kyydistä.

---

 Valpuri-imettäjä seisoi talon edessä viitta harteillaan. –  Piti puhaltaa tähän torveen. Ette kuulleet, kun huusin.

–  Meillä onkin jo kova nälkä, Hannu sanoi.

–  En minä teitä syömään huutanut, Valpuri sanoi.

– Miksi meidän piti sitten tulla jo sisälle? Lucia kysyi ja kopisteli lunta lapasistaan ja viitastaan.

–  Pian se selviää, sanoi Valpuri.

 - -

Lucian ja Hannun isä, Kuuselan Olavi-herra heilutti kädessään pergamenttikääröä, josta riippui sinetti pitkän nauhan varassa. – Meidätkin on kutsuttu linnan joulujuhliin. Saamme nähdä Juhana-herttuan uuden vaimon, oikean prinsessan.

 – Eläköön! Päästään syömään herkkuruokia, Hannu sanoi.

–  Katariina Jagellonican tervetuliaisjuhlat ovat aikuisten pidot, sanoi äiti. – Mutta tekin ehditte käydä linnassa vaikka kuinka monta kertaa, sillä me muutamme Turkuun.

–  Ihanko asumaan? Lucia kysyi hämmästyneenä.

–  Asumaan, asumaan, sanoi Helka-rouva. –  Muutamme minun perintötalooni Aurajoen rannalle.

–  Suuri maailma tulee nyt tänne pohjolaan, sanoi Olavi-herra innoissaan. –  Oppineita, hovimiehiä ja musikantteja saapuu hoviin kaukaisista maista. Herttuakunnassa alkaa uusi aikakausi, oikea kukoistus,  renessanssi. Saamme olla siinä mukana, kun muutamme Turkuun.

Otteita luvusta "Hoijakka" kirjasta Anna Amnell "Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika" 2013.

Lucian ja Hannun elämä muuttuu täydellisesti. Ensin muutto suuren kuusimetsän laidassa Hämeen linnnan ja Hattulan takana olevasta kotitalosta Turkuun. Hannu joutuu kokemaan talvisen Turun ankeuden ja Juhana-herttuan hovielämän jännityksen. Hän joutuu keskelle 1500-luvun suurvaltapolitiikan juonitteluja, kun sekä kuningas Eeri XIV että Venäjän tsaari Iivana tekevät kaikkensa pilatakseen Juhanan hyvin alkaneen renessanssihovin. Hannu saa uuden ystävän, Venetsiasta tulleen Lukan, joka on lyhytkasvuinen kuten Luciakin. Yhdessä pojat keksivät, miten selvitä.

Ratsastaja metsässä

IMG_1006, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Tästä kuvasta tuli heti mieleen keskiaika. Silloin kansa kulki pitkiäkin matkoja kävellen tai veneellä vesitse. Varakkaammat ja kuninkaan lähetit kulkivat ratsain.
Idea kirjaani Kyynärän mittainen tyttö (2004) tuli TV-ohjelmasta, jota satuin vilkaisemaan ohikulkiessani. Siinä lyhytkasvuinen nainen ratsasti maastossa. Mieleeni välähti laaja 1500-luvun maisema, jossa hyvin pienikokoinen tyttö ratsasti vihreä viitta ja meripihkanvärinen pitkä tukka liehuen.  Tämä lyhyt välähdys oli kuin elokuvan pätkä, oikeastaan paljon elävämpi, sillä tunsin ilman raikkauden, metsän tuoksun ja tuulen. Näin keskiaikaiset talot ja avarat pellot.
Kirjan ratkaiseva tapahtuma, Lucian ryöstö , tapahtuu, kun Lucia on ratsastamassa. 



Joka aamu Lucia ratsasti niittyjen poikki, Suursuon ja Isonmetsän ohi ja Sammakkolammen ympäri. Kierrettyään lammen Lucia ja Läpsä ratsastivat aina käymäjalkaa ja antoivat hevostensa levähtää ennen loppukiriä kotiin. 

Lucia tunsi, kuinka Kuisma odotti malttamattomana pääsyä loppulaukkaan ja varsinkin leivänkannikkaa, jonka se saisi kotipihalla. - Läpsä, nyt heti kilpaa kotiin! Lucia komensi, mutta Läpsä hyppäsikin pois Ruskon selästä. 

- Läpsä, mitä sinä sieltä maasta etsit, kun olet noin kumarassa? Kohta olet kaksinkerroin niin kuin Kerjäläis-Riitu. 

Läpsä ei sanonut mitään, vaan alkoi rassata satulavyötä. 

- Mikä sille nyt tuli? Lucia kysyi kärsimättömänä. 

- Kunpa tietäiskin, Läpsä sanoi ja pälyili ympärilleen. Sitten kaikki oli yhtä mylläkkää. 

Metsästä ratsasti kovaa laukkaa kaksi miestä. Lyhyt mies oli käärinyt punaisen päähineen hiipan suunsa eteen. Hän kävi ällistyneen Läpsän kimppuun. 

Pitkällä miehellä oli musta viitta ja kasvoilla nahkanaamio. Naamiomies sieppasi Lucian Kuisman selästä. Lucia potki ja rimpuili, huusi, itki ja kiroili, mutta mikään ei auttanut. Naamiomies laittoi Lucian säkkiin. Lucia ja Läpsä olivat joutuneet rosvojen kynsiin. 

Lukunäyte ja Matti Amnellin kuvitusta kirjasta Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö.

Kyynärän mittainen tyttö Juhana -herttuan hovissa

Kyynärän mittainen Lucia Olavintytär ja hänen 13-vuotias veljensä Hannu muuttavat Turkuun. Heidän isänsä haluaa, että Lucia pääsee Juhana-herttuan ja Katariina Jagellonican hoviin luutunsoittajaksi ja Hannu hovipojaksi. Turkuun saapuu ulkomaalaisten musikanttien seurueessa myös Luka Dalmatialainen, venetsialaisen kauppiaan lyhytkasvuinen poika, opiskelija ja muusikko.

 Lucia oli haaveillut pääsevänsä heti soittamaan Juhanan ja Katariinan hovissa. Mutta toisin käy.
Otteita uusimmasta kirjastani, joka ilmestyy myöhemmin ilmoitettuna aikana:

"Lucia istui rouvainhuoneen ikkunasyvennyksessä paksulla tyynyllä, joka peitti kivipenkin. Hän naposteli manteleita ja rusinoita ja joi kanelille ja inkiväärille tuoksuvaa makeaa juomaa. Muki lämmitti käsiä.


Ulkona oli kova pakkanen. Seinillä ja katoissa olevat lautapaneelit ja villalangasta kudotut seinävaatteet eivät pystyneet estämään vetoa ja kiviseinistä uhoavaa kylmyyttä. Avotakassa poltettiin päiväkaudet paksuja koivuhalkoja ja takasta siirrettiin hehkuvia hiiliä umpinaiseen kaakeliuuniin. Huoneeseen oli kannettu lisäksi hiilipannu tuomaan lisälämpöä.

Piti varoa hovimekkoa. Siihen kuului leveä hame paksua kukikasta samettia, topatut irtohihat ja silkkinen esiliina, pitkä ja kapea kangassuikale niin kuin käsipyyhe Turun kodissa.

Kukkasin kirjaillut samettitossut ja jäniksennahalla vuorattu mekkokaan eivät riittäneet pitämään Luciaa lämpimänä. Hän hytisi kylmästä ja käpertyi vanhan viittansa sisälle. Yöksi saattoi onneksi laittaa kankaaseen käärittyjä kuumia tiiliskiviä tuomaan lämpöä vuoteeseen.



Herttuattaren kotiintulojuhlat jatkuivat, ja yhä uusia rekiä ajoi linnanpihaan. Linna oli täynnä musiikkia, tanssia ja naurua, mutta Lucia ei päässyt mukaan, ei soittamaan eikä edes aterialle muiden kanssa.

Vehnäpää haki ruuan alakerrasta linnan keittiöstä, ja se ehti yleensä jäähtyä, vaikka Vehnäpää toi sen juosten rouvainhuoneeseen. Ruoka lämpeni uudestaan vasta sitten, kun Vehnäpää laittoi saviastiat takan reunustalle lämpenemään.
---
Miksi häntä ei kutsuttu juhliin? Olivatko Katariinan pienet hovinaiset tulleet kateellisiksi ja pyytäneet, että Katariina ei ota Luciaa hoviin heidän kilpailijakseen? Ja kauhein mahdollisuus: Entä jos äiti ja isä häpesivät kyynärän mittaista tytärtään? Lucia kääntyi seinää vasten ja itki.

 Vanhan ajan viisaat sanoivat, että ihminen oli ollut alkujaan pallonmuotoinen. Hänet oli halkaistu, sillä jumalat olivat tulleet kateellisiksi ihmisen viisaudesta. Ehkäpä jossakin on joku, jonka kanssa kuulun yhteen. En kuulu tänne, vaan jonnekin muualle, missä minun kaltaisiani ihmisiä ei kummastella.

 Lucia pyyhki kyyneleensä ja päätti, että kun tulee vähän lämpimämpää, hän karkaa, lähtee tutkimaan linnaa ja sen ympäristöä. Ehkä kaupunkiakin, jos saa kyydin sinne. Hän ei halua olla niin kuin vanha rukkanen, joka on heitetty nurkkaan.

 Kun portaikon ikkunalaudalla alkoi olla liian kylmää, Lucia palasi rouvainhuoneeseen. Hän hieroi käsiään yhteen, jotta ne tulivat lämpimiksi, otti esiin luuttunsa, viritti sen huolellisesti ja alkoi soittaa ja laulaa. Hän oli nähnyt jo kahtena yönä unta pojasta, joka oli ohittanut hänet reessä uuden majatalon lähellä."

Lucia on tavannut Juhanan jo ensimmäisessä kirjassa Englannissa ja toisessa kirjassa Katariinankin. Lucia oli haaveillut pääsevänsä heti soittamaan Juhanan ja Katariinan hovissa. Mutta Lucia, Luka ja Hannu olivat joutuneet mukaan aikuisten valtataisteluun ja juonitteluun. Taustalla ovat Juhanan vihamiehet eli veli Eerik XIV ja Venäjän mahtava tsaari Iivana Julma.

Renessanssihuone (Eerikin)
  Keskiaikainen juhla-ateria

Valokuvat: Anna Amnell. Ylin valokuva on nukketalosta, joka liittyy kirjaan Kyynärän mittainen tyttö (2004, Lasten Keskus)

Keskiajan kukat: mäkitervakko

Kuva: Wikipedia

Monilla kukilla on tahmea varsi, kuin "liimasalko, joka houkuttelee luokseen, tarttumaan kiinni". Ja niin hyönteinen on ansassa eikä pääse tuhoamaan kaunista kasvia. Tällainen kukka on mäkitervakko, Lychnis (tai Lyccnis) Viscaria, 60cm pitkäksi kasvava kohokkikasveihin kuuluva  sticky catchfly, tahmea kärpäsenpyydystin, kuten englantilaiset sanovat. Tämä monivuotinen tahmeavartinen kukka kasvaa kivikossa ja kallioilla, ja sen kukinto on purppuranpunainen.

Keskiajalla ja renessanssin aikaan kaikki oli vertauskuvallista, ja mäkitervakko oli muun muassa uskonnollisen innostuksen ja tanssiin kutsun symboli. Keskiaikana Lychnis Viscaria  valittiin Edinburghin ja koko Midlothianin  nimikkokukaksi.

Mäkitervakko on Suomessa muinaistulokas, se on kulkeutunut kaupan tai merenkulun kautta maahan ennen 1600-luvun alkupuolta. Pohjois-Suomeen se on levinnyt myöhemmin.

Pakinaperjantai : 'liimasalko'

Lontoon siat

Panorama of London by Claes Van Visscher 1616

Tekstinäyte/lukunäyte kirjastani Kyynärän mittainen tyttö:
Lontoo loppukesällä 1559

Lontoo paukkui ja rätisi. Rummut pärisivät ja koirat haukkuivat. Katukaupustelijat huutelivat ”kuumia piiraita”, ”appelsiineja ja sitruunoita Espanjasta”, ”nauhoja, neuloja, sormikkaita”.

Lontoo tuoksui mausteille ja jänispaistille. Se lemusi oluelle, hielle, pilaantuneelle kalalle, etikalle, parkituille nahoille ja ulosteille. Kadut olivat tungokseen asti täynnä ihmisiä, samettiin pukeutuneita rikkaita ja rääsyihin kietoutuneita köyhiä. Kaikilla näytti olevan kova kiire jonnekin paitsi niillä, jotka nukkuivat kadulla kivi päänalusenaan.

Lontoolaiset mutustelivat koko ajan jotain syötävää kadulla kävellessään, vähintäänkin omenoita ja pähkinöitä. Lucia ja William katselivat heitä kateellisina. Siat tonkivat tyytyväisinä ruuanjätteitä kaduilta.
Talot kohosivat kapeiden katujen molemmin puolin kolmi-, neli-, jopa kuusikerroksisina. Katoilla oli koristeelliset savupiiput tiilestä.

Talojen ylemmät kerrokset olivat ulompana kuin alemmat, kunnes vastakkaisten talojen yläkerrokset olivat niin lähellä, että naapurit olisivat voineet kätellä toisiaan.

Talot näyttivät huojuvan tuulessa. Lucia pelkäsi, että ne kaatuvat hänen päälleen.

(ote kirjasta Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö. 2004. Lasten Keskus)

Pakinaperjantai 'Sika'

Tarinamaanantai: Kerijä

Seuraavana päivänä Lucia keri lankaa äidin pidellessä vyyhteä. Lucia ajatteli koko ajan Helsinkiin lähtöä ja oli niin hajamielinen, että lankakerä vierähti vähän väliä lattialle. Mirri kävi silloin aina kerän kimppuun, kunnes äiti nosti Mirrin syliinsä ja laittoi sen ulos.
– Eihän tässä tule mistään mitään sinun kanssasi. Ei kai auta muu kuin päästää sinut sinne Helsinkiin, äiti sanoi. – Jospa opit siellä jotain uutta. Sinun pitää itsekin olla esimerkkinä kauppiaan tytölle, kun hän on sinua nuorempi. Hän ei ole nähnyt maailmaa niin kuin sinä, Lucia.
– Ei Margaretakaan ole mikään tynnyrissä kasvanut tyttö, Lucia sanoi. – Hän on asunut Tallinnassa ja käynyt Lyypekissä.
– Eipä toki, äiti myönsi. – Mutta sinä olet ollut maailman äärillä.
– Ei Englanti ole maailman äärillä, Lucia sanoi nauraen, sillä hänen äitinsä ei ymmärtänyt mitään kartoista päinvastoin kuin Lucia ja hänen veljensä, joille isä oli opettanut kartat ja taivaan tähdet.
– Oli miten oli. Kauppias Martti Lyypekkiläinen toivoo, että opetat hänen tyttärelleen ulkomaan tapoja ja luutunsoittoa, jotta tyttö pääsee hyviin naimisiin.

(Ote kirjastani Pako Tallinnaan 2006)

Tarinamaanantai: Kerijä

Tarinamaanantai: Mini

Lucia oli lopettanut kasvamisen pian sen jälkeen, kun oli oppinut kävelemään. Hän oli vain kyynärän mittainen. Kohta oli tukka pitempi kuin tyttö.
Lucia keinui tuvan kattohirteen ripustetussa keinussa. Pää taaksepäin taivutettuna, hiukset lattiaa hipoen Lucia ponnisti saadakseen keinun kovempaan vauhtiin.
- Hannu, annatko vauhtia? Lucia pyysi veljeltään. Hannu ei kuullut eikä nähnyt muuta kuin hyrrän, joka pyöri ja suhisi pöydän kulmalla. Lucia pyysi uudestaan:
- Vauhtia, pikkuveli!
Vai pikkuveli. Hannun suu meni hymyyn. Hän oli vasta kahdeksanvuotias, mutta hän oli paljon pitempi kuin viisi vuotta vanhempi Lucia.
Hannu antoi vauhtia. Köydet natisivat. Lucian samettimekon helmat heilahtelivat, kun hän kiisi korkean tuvan päästä päähän kiljahdellen ”Vielä korkeammalle!”
- Voi tuota meidän huimapäätä, äiti sanoi päätään pudistaen.

Lucia Olavintytär 2004

Lucia Olavintytär oli minityttö, Saksankyynärän mittainen, noin 80 cm pitkä. Kyynärällä oli eri maissa ja jopa paikkakunnittain eri pituus. Maailmassa on tälläkin hetkellä vielä pienempiä ihmisiä kuin kuvitteellinen Lucia Olavintytär. Me olemme kaikki yksilöitä, pituus on vain yksi tekijä meidän elämässämme.

Pakinaperjantai. Anagrammi

Anagrammi sanasta 'anagrammi', joka on teemana Pakinaperjantaissa tänään joulupäivänä vuonna 2009, on 'mira agnam' (latina) = admire the lamb (of God). Kukaan ei olisi voinut ehdottaa paremmin jouluun sopivaa aihetta kuin tämän.

"Agnus Dei, qui tollis peccata mundi, miserere nobis
Jumalan karitsa, joka otat pois maailman synnin, armahda meitä
Agnus Dei, qui tollis peccata mundi, miserere nobis
Jumalan karitsa, joka otat pois maailman synnin, armahda meitä
Agnus Dei, qui tollis peccata mundi, dona nobis pacem
Jumalan karitsa, joka otat pois maailman synnin, anna meille rauha"
(Missa ordinarium)

Wikipedia Teksti suomenkielisestä Wikipediasta, laajempi selostus keskiajan kannalta on pitemmisssä artikkeleissa muilla kielillä. Myös kuvia ja musiikkia eri ajoilta.

Joulurauhaa ja virkistävää talvista pitkää viikonloppua!

Joulukirjoitukset

Suklaa oli kuin huumetta 1500-luvulla

Suklaata käytettiin jo ainakin 1100 eKr Väli-Amerikassa. Muutama vuosi sitten löydettiin nimittäin tuolta ajalta peräisin oleva juhlavan näköinen ruukku, jossa on jäänteitä kaakaokasvista. Kaakao olikin arvostettu juoma, jota käytettiin tärkeissä sukujuhlissa kuten häissä. Kaakao oli tuon ajan ihmisten mielestä jumalten juomaa, ja sen tunsivat muinaiset mayatkin, jotka antoivat sille nimen 'kakaw'.

Suklaata salakuljetettiin 1500-luvulla Amerikasta Venetsiaan. Tämä atsteekkien lempijuomana tunnettu juoma oli tummaa, vahvaa ja kitkerää. Uskottiin, että se saa käyttäjänsä suunnattoman kiihkon valtaan.

Suklaan myyjät ja käyttäjät pelkäsivät ilmituloa aivan kuten nykyajan huumekauppiaat ja huumeiden käyttäjät. Kun suklaata alettiin makeuttaa, se ei enää kiinnostanut ainakaan venetsialaisia.

Tarinamaanantai 54: Suklaa

Piirakan sisästä pompsahti esiin tyttö

Lukunäyte ( Joulu, Elisabetin hovi, Lontoo)

Joulua ennen hovissa oli metsästysretkiä, naamiaisia ja tanssiaisia. Joka kerta piti olla entistä parempaa tarjottavaa. Kuninkaalliselta leipurimestarilta olivat menossa unet ja terveys, sillä hän ei keksinyt enää mitään uutta, ei vaikka hakkasi itseään kapustalla päähän.

Nuori kuningatar Elisabet oli tavallista hermostuneempi. Hän heitti kengällä vanhaa hoviherraa ja sylkäisi toisen päälle, kun tämän puvun väri ei häntä miellyttänyt.
--

Kuninkaallisen leipurimestarin oli määrä valmistaa jotakin niin erikoista, että se saisi nuoren kuningattaren hymyilemään ja unohtamaan edes hetkeksi huolensa. Silloin kaikista tuntuisi, että joulu on tulossa.

Leipurimestari ei keksinyt kuitenkaan mitään uutta ja oli siksi niin pahalla tuulella, että ajoi leipälapion kanssa kisälliään takaa pitkin linnan käytäviä.

- Älkää lyökö, mestari, poika anoi. - Minä tiedän jotakin, joka nostaa teidät kunnian kukkuloille. Ruusun ja ruukun ruokatuvassa laulaa ja soittaa kuvankaunis punatukkainen tyttö. Hän on vain kyynärän pituinen. Näin pieni, näytti kisälli.
- Ja nyt sen vasta kerrot, leipurimestari sanoi vihaisena ja potkaisi kisälliä takamuksille.
---

Lucia kylvetettiin hyvälle tuoksuvassa vedessä, ja hänet kammattiin. Hänelle tehtiin kuningattaren ja hovinaisten vanhoista vaatteista hienoja asuja, joissa oli silkkiä, samettia, koruompeleita ja kultanappeja. Hänelle hankittiin pienikokoinen luuttu, ja hän joutui harjoittelemaan aamusta iltaan.
--

Juhlapäivä tuli. Lucian hiukset pestiin taas. Hänen kasvoilleen levitettiin kanamunanvalkuaista ja jauhoja, jotta hän olisi tarpeeksi kalpea. Hänet puettiin kultakankaiseen mekkoon ja kuljetettiin pitkin marmorikäytävää.

William sai olla mukana kulkueessa. Hän oli saanut erään hovipojan vanhat vaatteet, ja hän näytti kovin hienolta. Sitä Lucia ei enää kuitenkaan nähnyt, sillä hänen yläpuolellaan oli kaareva läpikuultava katto. Hänet oli laitettu istua kyyhöttämään jättipiirakan sisään niin kuin mustarastaat Williamin laulussa.

Päällimmäisenä oli rapea ontto kuori ja jossain kankaan alla oikea piiraskin. Lucian sylissä oli luuttu, ja hänen ympärillään räpisteli parvi valkoisia kyyhkysiä.

Ulkopuolelta alkoi kuulua soittoa, sillä hovimusikantit olivat liittyneet mukaan leipurin kulkueeseen. Sitten kuului puheensorinaa, naurua ja taputusta. Soittajat alkoivat soittaa uutta säveltä, ja joku rikkoi piirakankuoren Lucian yläpuolelta. Valkoiset kyyhkyset lensivät heti ulos.

Oli Lucian vuoro. Hän nousi seisomaan piirakan keskeltä. Kaikki muut äänet hiljenivät, kuuluivat vain ne sävelet, jotka Lucia näppäili luutustaan.

Lucia alkoi laulaa italiaksi onnettomasta rakkaudesta. Hän ei katsonut ympärilleen. Hän unohti ankaran soitto-opettajan, hän unohti jopa sen, että oli kaukana kotoa.

Laulu kumpusi jostain salaperäisestä lähteestä, jota hän ei ollut tiennyt itsessään olevan. Kun hän oli lopettanut, hän huomasi, että kuningatar Elisabet seisoi hänen vierellään.

(Ote kirjastani "Kyynärän mittainen tyttö" 2004 Lasten Keskus)

Tarinamaanantai 48: Pulpetti

Lucia tiesi, että kuninkaalliset kirjurit kirjoittivat alinomaa sormet musteessa kuninkaan sanelemia äkäisiä kirjeitä joka puolelle valtakuntaa. Silloin tällöin tuli Tukholmasta kirje Lucian isällekin.

Siihen piti vastata vikkelään, muuten kuningas suuttui ja lähetti entistä vihaisemman kirjeen. Isä kirjoitti juuri nytkin kuninkaalle, rapisteli sulkakynällä kirjoituspulpettinsa ääressä.

Olavi Pietarinpoika kirjoitti kuninkaalle aina ilman silmälaseja, haparoivalla käsialalla. Jos kuningas tietäisi, että silmälasien avulla Olavi osasi nykyään kirjoittaa yhtä kaunista käsialaa kuin ennenkin, hän saattaisi vaatia Olavia tulemaan takaisin Tukholmaan.

Kun Olavi oli ostanut Saksasta nuo ihmeelliset hiotut lasinpalat, hän oli tuntenut olevansa kuin sokea, joka oli saanut näkönsä takaisin. Hän oli alkanut taas kopioida pergamentille vanhoja kirjoja niin kuin nuorempana ollessaan Saksassa luostarissa. Hän oli opettanut Lucian ja pojat värittämään kuvia. Lucia oli siinä erityisen taitava.

Vaikka oli saatavana kirjapainossa painettuja kirjoja, monet halusivat yhä käsinkirjoitetun, kauniilla kuvilla koristetun kirjan. Olavi kävi myymässä kirjojaan Rostockissa ja Lyypekissä asti.

- Taasko kuningas pyytää palveluksia? äiti kysyi.

Isä ei vastannut, vaan laittoi silmälasit nenälleen ja tutki tarkkaan kirjettä, jonka oli juuri kirjoittanut. Sitten hän laittoi sulkakynän telineeseen ja sulki mustepullon. Hän sirotteli hiekkaa kirjoituksen päälle, siristi silmiään ja puhalsi hiekan paperista lattialle.

Hän luki kirjeen läpi vielä kerran, taitteli sitten paperin huolellisesti, sulatti lakkaa kynttilän lämmössä ja sulki sillä kirjeen. Lopuksi hän painoi sormuksella vaakunansa sinetiksi kuumaan vahaan.

(Tekstinäyte kirjastani "Kyynärän mittainen tyttö". 2004)
Kuva: Matti Amnell

Kivinen kukka

Lucia kuvitteli usein olevansa yksin autiolla rannalla. Toisinaan hän uskotteli itselleen, että tämä kaikki oli vain unta. Ei näkynyt edes lintuja. Ehkä ne pelkäsivät meluisia merirosvoja.

Merivesi oli lämmennyt. Lucia istui rantakivellä. Hän riisui kenkänsä ja sukkansa ja liotti jalkojaan vedessä. Taivas oli kirkas, mutta vaahtopäät aallot pyyhkivät rantaa.

Yksinäinen heinäsirkka kyyhötti kiven kupeella. Lucia luuli alussa sitäkin kiveksi. Hän ojensi kätensä ottaakseen sen kämmenelleen. Silloin heinäsirkka levitti siipensä ja kohosi lentoon.

Mitkä siivet sillä oli! Ne olivat yhtä siniset kuin kirkkain taivas, läpikuultavat ja säteilevät. Vähän ajan kuluttua Lucia ajatteli, että ehkä hän oli vain kuvitellut nähneensä niin ihmeellisen heinäsirkan.

Lucia joi vettä saviruukusta ja alkoi rakentaa itselleen kivistä leikkikotia. Hän rakensi juhlatuvan ja arkituvan ja niiden välille katetun eteisen, pihalle karjatuvan, aitat, väentuvan ja leivintuvan, aidan ja portin, rannalle saunan.
Hän laittoi simpukankuorista vuoteet, kivistä takkauunit, mereltä ajautuneista puunpalasista ja köydenpätkistä pöydät ja seinustapenkit. Hän rikkoi leikit, jotta rosvot eivät näkisi niitä ja meni taas meren ääreen.

Hän kastoi etusormensa veteen ja kirjoitti sillä kiveen ajatuksissaan sanan ’äiti’.
Aurinko kuivasi veden, ja kirjoitus haihtui, mutta Lucia jatkoi kirjettään vuoroin ruotsiksi vuoroin latinaksi: minä olen meren rannalla täällä on paljon kiviä
ja simpukankuoria...

Lucia kertoi äidilleen kaikesta, mitä oli tapahtunut. Hän kirjoitti nopeasti kilpaa auringon kanssa, joka kuivasi heti sen mitä hän oli kirjoittanut.
Kirjoitettuaan tarpeeksi hän näki ison kiven vieressä pienemmän kiven. Siitä olisi saanut leikkitaloon hyvän kynnyskiven.

Päältäpäin kivi oli kuin kuorittu nauris, mutta alapuoli tuntui rosoiselta. Lucia käänsi kiven, ja siinä oli kaunis kukka, kivinen ruusu, jonka terälehdet olivat tiiviisti vierekkäin.

Hän nuuhki kivikukkaa. Se tuoksui merelle ja auringolle, vesien syvyyksille, myrskylle ja tuulille. Siinä oli häivähdys merenneitojen hiusten salaperäistä
tuoksua.

Kun Lucia näki merirosvojen tulevan, hän pisti kivisen kukan vyöpussiin ja työnsi vyöpussin hameen sisälle piiloon. Juuri silloin hän näki merikotkan lentävän lahden yli kallionreunalle, jossa sillä oli kotinsa.

Kotkako se kertoi, että kivinen kukka oli viesti kotoa?


Lisäys: Mikä kivinen kukka on?

Kyynärän mittainen tyttö Lucia on rosvojen vankina vuonna 1559, ja laiva on pysähtynyt Gotlannin rannikolle, jonka luolissa merirosvot säilyttivät tuolloin ryöstosaaliitaan.

Stromatoporoidé-fossiileja nimitetään Gotlannin murteella "kissankalloksi" (kattskalle)? Niitä on paljon Gotlannin kalkkikivessä, ja ne ovat eri kokoisia. Suurimmat ovat massiivisia. Ne muistuttavat toisinaan päältäpäin ruusua. "Kissankallot" ovat primitiivisen sienieläimen fossiilileja, ja muodostuivat 430-410 miljoonaa vuotta sitten.

hieno kuva