Lukunäyte ( Joulu, Elisabetin hovi, Lontoo)
Joulua ennen hovissa oli metsästysretkiä, naamiaisia ja tanssiaisia. Joka kerta piti olla entistä parempaa tarjottavaa. Kuninkaalliselta leipurimestarilta olivat menossa unet ja terveys, sillä hän ei keksinyt enää mitään uutta, ei vaikka hakkasi itseään kapustalla päähän.
Nuori kuningatar Elisabet oli tavallista hermostuneempi. Hän heitti kengällä vanhaa hoviherraa ja sylkäisi toisen päälle, kun tämän puvun väri ei häntä miellyttänyt.
--
Kuninkaallisen leipurimestarin oli määrä valmistaa jotakin niin erikoista, että se saisi nuoren kuningattaren hymyilemään ja unohtamaan edes hetkeksi huolensa. Silloin kaikista tuntuisi, että joulu on tulossa.
Leipurimestari ei keksinyt kuitenkaan mitään uutta ja oli siksi niin pahalla tuulella, että ajoi leipälapion kanssa kisälliään takaa pitkin linnan käytäviä.
- Älkää lyökö, mestari, poika anoi. - Minä tiedän jotakin, joka nostaa teidät kunnian kukkuloille. Ruusun ja ruukun ruokatuvassa laulaa ja soittaa kuvankaunis punatukkainen tyttö. Hän on vain kyynärän pituinen. Näin pieni, näytti kisälli.
- Ja nyt sen vasta kerrot, leipurimestari sanoi vihaisena ja potkaisi kisälliä takamuksille.
---
Lucia kylvetettiin hyvälle tuoksuvassa vedessä, ja hänet kammattiin. Hänelle tehtiin kuningattaren ja hovinaisten vanhoista vaatteista hienoja asuja, joissa oli silkkiä, samettia, koruompeleita ja kultanappeja. Hänelle hankittiin pienikokoinen luuttu, ja hän joutui harjoittelemaan aamusta iltaan.
--
Juhlapäivä tuli. Lucian hiukset pestiin taas. Hänen kasvoilleen levitettiin kanamunanvalkuaista ja jauhoja, jotta hän olisi tarpeeksi kalpea. Hänet puettiin kultakankaiseen mekkoon ja kuljetettiin pitkin marmorikäytävää.
William sai olla mukana kulkueessa. Hän oli saanut erään hovipojan vanhat vaatteet, ja hän näytti kovin hienolta. Sitä Lucia ei enää kuitenkaan nähnyt, sillä hänen yläpuolellaan oli kaareva läpikuultava katto. Hänet oli laitettu istua kyyhöttämään jättipiirakan sisään niin kuin mustarastaat Williamin laulussa.
Päällimmäisenä oli rapea ontto kuori ja jossain kankaan alla oikea piiraskin. Lucian sylissä oli luuttu, ja hänen ympärillään räpisteli parvi valkoisia kyyhkysiä.
Ulkopuolelta alkoi kuulua soittoa, sillä hovimusikantit olivat liittyneet mukaan leipurin kulkueeseen. Sitten kuului puheensorinaa, naurua ja taputusta. Soittajat alkoivat soittaa uutta säveltä, ja joku rikkoi piirakankuoren Lucian yläpuolelta. Valkoiset kyyhkyset lensivät heti ulos.
Oli Lucian vuoro. Hän nousi seisomaan piirakan keskeltä. Kaikki muut äänet hiljenivät, kuuluivat vain ne sävelet, jotka Lucia näppäili luutustaan.
Lucia alkoi laulaa italiaksi onnettomasta rakkaudesta. Hän ei katsonut ympärilleen. Hän unohti ankaran soitto-opettajan, hän unohti jopa sen, että oli kaukana kotoa.
Laulu kumpusi jostain salaperäisestä lähteestä, jota hän ei ollut tiennyt itsessään olevan. Kun hän oli lopettanut, hän huomasi, että kuningatar Elisabet seisoi hänen vierellään.
(Ote kirjastani "Kyynärän mittainen tyttö" 2004 Lasten Keskus)
