Tarinamaanantai: Kerijä

Seuraavana päivänä Lucia keri lankaa äidin pidellessä vyyhteä. Lucia ajatteli koko ajan Helsinkiin lähtöä ja oli niin hajamielinen, että lankakerä vierähti vähän väliä lattialle. Mirri kävi silloin aina kerän kimppuun, kunnes äiti nosti Mirrin syliinsä ja laittoi sen ulos.
– Eihän tässä tule mistään mitään sinun kanssasi. Ei kai auta muu kuin päästää sinut sinne Helsinkiin, äiti sanoi. – Jospa opit siellä jotain uutta. Sinun pitää itsekin olla esimerkkinä kauppiaan tytölle, kun hän on sinua nuorempi. Hän ei ole nähnyt maailmaa niin kuin sinä, Lucia.
– Ei Margaretakaan ole mikään tynnyrissä kasvanut tyttö, Lucia sanoi. – Hän on asunut Tallinnassa ja käynyt Lyypekissä.
– Eipä toki, äiti myönsi. – Mutta sinä olet ollut maailman äärillä.
– Ei Englanti ole maailman äärillä, Lucia sanoi nauraen, sillä hänen äitinsä ei ymmärtänyt mitään kartoista päinvastoin kuin Lucia ja hänen veljensä, joille isä oli opettanut kartat ja taivaan tähdet.
– Oli miten oli. Kauppias Martti Lyypekkiläinen toivoo, että opetat hänen tyttärelleen ulkomaan tapoja ja luutunsoittoa, jotta tyttö pääsee hyviin naimisiin.

(Ote kirjastani Pako Tallinnaan 2006)

Tarinamaanantai: Kerijä

Tarinamaanantai: Mini

Lucia oli lopettanut kasvamisen pian sen jälkeen, kun oli oppinut kävelemään. Hän oli vain kyynärän mittainen. Kohta oli tukka pitempi kuin tyttö.
Lucia keinui tuvan kattohirteen ripustetussa keinussa. Pää taaksepäin taivutettuna, hiukset lattiaa hipoen Lucia ponnisti saadakseen keinun kovempaan vauhtiin.
- Hannu, annatko vauhtia? Lucia pyysi veljeltään. Hannu ei kuullut eikä nähnyt muuta kuin hyrrän, joka pyöri ja suhisi pöydän kulmalla. Lucia pyysi uudestaan:
- Vauhtia, pikkuveli!
Vai pikkuveli. Hannun suu meni hymyyn. Hän oli vasta kahdeksanvuotias, mutta hän oli paljon pitempi kuin viisi vuotta vanhempi Lucia.
Hannu antoi vauhtia. Köydet natisivat. Lucian samettimekon helmat heilahtelivat, kun hän kiisi korkean tuvan päästä päähän kiljahdellen ”Vielä korkeammalle!”
- Voi tuota meidän huimapäätä, äiti sanoi päätään pudistaen.

Lucia Olavintytär 2004

Lucia Olavintytär oli minityttö, Saksankyynärän mittainen, noin 80 cm pitkä. Kyynärällä oli eri maissa ja jopa paikkakunnittain eri pituus. Maailmassa on tälläkin hetkellä vielä pienempiä ihmisiä kuin kuvitteellinen Lucia Olavintytär. Me olemme kaikki yksilöitä, pituus on vain yksi tekijä meidän elämässämme.

Suklaa oli kuin huumetta 1500-luvulla

Suklaata käytettiin jo ainakin 1100 eKr Väli-Amerikassa. Muutama vuosi sitten löydettiin nimittäin tuolta ajalta peräisin oleva juhlavan näköinen ruukku, jossa on jäänteitä kaakaokasvista. Kaakao olikin arvostettu juoma, jota käytettiin tärkeissä sukujuhlissa kuten häissä. Kaakao oli tuon ajan ihmisten mielestä jumalten juomaa, ja sen tunsivat muinaiset mayatkin, jotka antoivat sille nimen 'kakaw'.

Suklaata salakuljetettiin 1500-luvulla Amerikasta Venetsiaan. Tämä atsteekkien lempijuomana tunnettu juoma oli tummaa, vahvaa ja kitkerää. Uskottiin, että se saa käyttäjänsä suunnattoman kiihkon valtaan.

Suklaan myyjät ja käyttäjät pelkäsivät ilmituloa aivan kuten nykyajan huumekauppiaat ja huumeiden käyttäjät. Kun suklaata alettiin makeuttaa, se ei enää kiinnostanut ainakaan venetsialaisia.

Tarinamaanantai 54: Suklaa

Tarinamaanantai 48: Pulpetti

Lucia tiesi, että kuninkaalliset kirjurit kirjoittivat alinomaa sormet musteessa kuninkaan sanelemia äkäisiä kirjeitä joka puolelle valtakuntaa. Silloin tällöin tuli Tukholmasta kirje Lucian isällekin.

Siihen piti vastata vikkelään, muuten kuningas suuttui ja lähetti entistä vihaisemman kirjeen. Isä kirjoitti juuri nytkin kuninkaalle, rapisteli sulkakynällä kirjoituspulpettinsa ääressä.

Olavi Pietarinpoika kirjoitti kuninkaalle aina ilman silmälaseja, haparoivalla käsialalla. Jos kuningas tietäisi, että silmälasien avulla Olavi osasi nykyään kirjoittaa yhtä kaunista käsialaa kuin ennenkin, hän saattaisi vaatia Olavia tulemaan takaisin Tukholmaan.

Kun Olavi oli ostanut Saksasta nuo ihmeelliset hiotut lasinpalat, hän oli tuntenut olevansa kuin sokea, joka oli saanut näkönsä takaisin. Hän oli alkanut taas kopioida pergamentille vanhoja kirjoja niin kuin nuorempana ollessaan Saksassa luostarissa. Hän oli opettanut Lucian ja pojat värittämään kuvia. Lucia oli siinä erityisen taitava.

Vaikka oli saatavana kirjapainossa painettuja kirjoja, monet halusivat yhä käsinkirjoitetun, kauniilla kuvilla koristetun kirjan. Olavi kävi myymässä kirjojaan Rostockissa ja Lyypekissä asti.

- Taasko kuningas pyytää palveluksia? äiti kysyi.

Isä ei vastannut, vaan laittoi silmälasit nenälleen ja tutki tarkkaan kirjettä, jonka oli juuri kirjoittanut. Sitten hän laittoi sulkakynän telineeseen ja sulki mustepullon. Hän sirotteli hiekkaa kirjoituksen päälle, siristi silmiään ja puhalsi hiekan paperista lattialle.

Hän luki kirjeen läpi vielä kerran, taitteli sitten paperin huolellisesti, sulatti lakkaa kynttilän lämmössä ja sulki sillä kirjeen. Lopuksi hän painoi sormuksella vaakunansa sinetiksi kuumaan vahaan.

(Tekstinäyte kirjastani "Kyynärän mittainen tyttö". 2004)
Kuva: Matti Amnell