Pakinaperjantai: Latokartano

a medieval maid's dress, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kuningas Kustaa Vaasa perusti kuninkaankartanoita, jotka olivat mallitiloja, ja mikä tärkeintä ne tuottivat tuloja kuninkaalle. Maatilan tai kuninkaankartanon ulkorakennus oli suuri -ladugården- navetta ja lato.

Kuvassa on virolainen keskiajan palvelustytön asu.

Vanhakin suola voi janottaa

Lontoon Towerin linna (Wikipedia)

Suola oli entisajan maailman peruspylväitä. Siitä kertovat jo paikannimet kuten Salzburg' 'suolavuori' ja Englannin wich-loppuiset paikannimet, jotka kertovat suolatullipaikkakunnista. Lontoossa suola oli keskiajalla niin arvokasta, että se säilytettiin Towerin linnassa tornissa, jolla on edelleen nimi Salt Tower. 

Pohjoismaissa suola oli keskiajalla elinehto, sillä sen avulla estettiin ruokien pilaantuminen. Mutta kuinka kauan suola itse säilyi? Senhän pitäisi säilyä loputtomiin, sillä se on mineraali, natriumkloridi.

Yleensä suola säilyy vaikka vuosikymmenet, mutta on tapauksia, joissa suola menettää makunsa. Jos sitä on valmistettu haihduttamalla merivedestä kuumassa ilmastossa, se kadottaa suolaisuutensa. Myös epäpuhdas vuorisuola kestää huonosti säilytystä.

Kuuluisin lausunto suolan pilaantumisesta esitettiin melkein 2000 vuotta sitten:"--jos suola väljähtyy, siitä ei saa enää millään suolaista. Kelvottomana se heitetään

menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa."(Raamattu nykysuomeksi)

Nykykäännös ei ole ehkä aivan paras, sillä 2000 vuotta sitten suolaa käytettiin eri tavalla (kommentti 2) kuin nykyään. Suola ei ollut puhdasta suolaa, natrium kloridia, vaan siinä oli mukana epäpuhtauksia ja kalliota, jonka seasta sitä oli louhittu. 

Jeesus oli nähnyt lapsena, kuinka hänen äitinsä valmisti ruokaa ja laittoi suolan keittoon kangaspussissa. Kun suola oli liuennut, äiti otti pussin pois ja heitti sen ulos ikkunasta tielle ihmisten tallattavaksi. Roskapusseja ja jätteiden lajittelua ei oltu vielä keksitty. Keskiajallakin roskat heitettiin  kaupungeissa ulos ikkunasta ohikulkijoiden niskaan.

Mikael Agricolan kääntämä kirkkoraamattu vuonna 1548 sanoo asian selvemmin:"Te oletta maan Soola. Jos nyt sola tule maguttomaxi/mille se solatan? Ei se mihingen sitten kelpa/mutta että se poisheitethen/ia inhimisilde tallatan." 

Keskiajan kukat: mäkitervakko

Kuva: Wikipedia

Monilla kukilla on tahmea varsi, kuin "liimasalko, joka houkuttelee luokseen, tarttumaan kiinni". Ja niin hyönteinen on ansassa eikä pääse tuhoamaan kaunista kasvia. Tällainen kukka on mäkitervakko, Lychnis (tai Lyccnis) Viscaria, 60cm pitkäksi kasvava kohokkikasveihin kuuluva  sticky catchfly, tahmea kärpäsenpyydystin, kuten englantilaiset sanovat. Tämä monivuotinen tahmeavartinen kukka kasvaa kivikossa ja kallioilla, ja sen kukinto on purppuranpunainen.

Keskiajalla ja renessanssin aikaan kaikki oli vertauskuvallista, ja mäkitervakko oli muun muassa uskonnollisen innostuksen ja tanssiin kutsun symboli. Keskiaikana Lychnis Viscaria  valittiin Edinburghin ja koko Midlothianin  nimikkokukaksi.

Mäkitervakko on Suomessa muinaistulokas, se on kulkeutunut kaupan tai merenkulun kautta maahan ennen 1600-luvun alkupuolta. Pohjois-Suomeen se on levinnyt myöhemmin.

Pakinaperjantai : 'liimasalko'

Lontoon siat

Panorama of London by Claes Van Visscher 1616

Tekstinäyte/lukunäyte kirjastani Kyynärän mittainen tyttö:
Lontoo loppukesällä 1559

Lontoo paukkui ja rätisi. Rummut pärisivät ja koirat haukkuivat. Katukaupustelijat huutelivat ”kuumia piiraita”, ”appelsiineja ja sitruunoita Espanjasta”, ”nauhoja, neuloja, sormikkaita”.

Lontoo tuoksui mausteille ja jänispaistille. Se lemusi oluelle, hielle, pilaantuneelle kalalle, etikalle, parkituille nahoille ja ulosteille. Kadut olivat tungokseen asti täynnä ihmisiä, samettiin pukeutuneita rikkaita ja rääsyihin kietoutuneita köyhiä. Kaikilla näytti olevan kova kiire jonnekin paitsi niillä, jotka nukkuivat kadulla kivi päänalusenaan.

Lontoolaiset mutustelivat koko ajan jotain syötävää kadulla kävellessään, vähintäänkin omenoita ja pähkinöitä. Lucia ja William katselivat heitä kateellisina. Siat tonkivat tyytyväisinä ruuanjätteitä kaduilta.
Talot kohosivat kapeiden katujen molemmin puolin kolmi-, neli-, jopa kuusikerroksisina. Katoilla oli koristeelliset savupiiput tiilestä.

Talojen ylemmät kerrokset olivat ulompana kuin alemmat, kunnes vastakkaisten talojen yläkerrokset olivat niin lähellä, että naapurit olisivat voineet kätellä toisiaan.

Talot näyttivät huojuvan tuulessa. Lucia pelkäsi, että ne kaatuvat hänen päälleen.

(ote kirjasta Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö. 2004. Lasten Keskus)

Pakinaperjantai 'Sika'

Pakinaperjantai. Anagrammi

Anagrammi sanasta 'anagrammi', joka on teemana Pakinaperjantaissa tänään joulupäivänä vuonna 2009, on 'mira agnam' (latina) = admire the lamb (of God). Kukaan ei olisi voinut ehdottaa paremmin jouluun sopivaa aihetta kuin tämän.

"Agnus Dei, qui tollis peccata mundi, miserere nobis
Jumalan karitsa, joka otat pois maailman synnin, armahda meitä
Agnus Dei, qui tollis peccata mundi, miserere nobis
Jumalan karitsa, joka otat pois maailman synnin, armahda meitä
Agnus Dei, qui tollis peccata mundi, dona nobis pacem
Jumalan karitsa, joka otat pois maailman synnin, anna meille rauha"
(Missa ordinarium)

Wikipedia Teksti suomenkielisestä Wikipediasta, laajempi selostus keskiajan kannalta on pitemmisssä artikkeleissa muilla kielillä. Myös kuvia ja musiikkia eri ajoilta.

Joulurauhaa ja virkistävää talvista pitkää viikonloppua!

Joulukirjoitukset

Piirakan sisästä pompsahti esiin tyttö

Lukunäyte ( Joulu, Elisabetin hovi, Lontoo)

Joulua ennen hovissa oli metsästysretkiä, naamiaisia ja tanssiaisia. Joka kerta piti olla entistä parempaa tarjottavaa. Kuninkaalliselta leipurimestarilta olivat menossa unet ja terveys, sillä hän ei keksinyt enää mitään uutta, ei vaikka hakkasi itseään kapustalla päähän.

Nuori kuningatar Elisabet oli tavallista hermostuneempi. Hän heitti kengällä vanhaa hoviherraa ja sylkäisi toisen päälle, kun tämän puvun väri ei häntä miellyttänyt.
--

Kuninkaallisen leipurimestarin oli määrä valmistaa jotakin niin erikoista, että se saisi nuoren kuningattaren hymyilemään ja unohtamaan edes hetkeksi huolensa. Silloin kaikista tuntuisi, että joulu on tulossa.

Leipurimestari ei keksinyt kuitenkaan mitään uutta ja oli siksi niin pahalla tuulella, että ajoi leipälapion kanssa kisälliään takaa pitkin linnan käytäviä.

- Älkää lyökö, mestari, poika anoi. - Minä tiedän jotakin, joka nostaa teidät kunnian kukkuloille. Ruusun ja ruukun ruokatuvassa laulaa ja soittaa kuvankaunis punatukkainen tyttö. Hän on vain kyynärän pituinen. Näin pieni, näytti kisälli.
- Ja nyt sen vasta kerrot, leipurimestari sanoi vihaisena ja potkaisi kisälliä takamuksille.
---

Lucia kylvetettiin hyvälle tuoksuvassa vedessä, ja hänet kammattiin. Hänelle tehtiin kuningattaren ja hovinaisten vanhoista vaatteista hienoja asuja, joissa oli silkkiä, samettia, koruompeleita ja kultanappeja. Hänelle hankittiin pienikokoinen luuttu, ja hän joutui harjoittelemaan aamusta iltaan.
--

Juhlapäivä tuli. Lucian hiukset pestiin taas. Hänen kasvoilleen levitettiin kanamunanvalkuaista ja jauhoja, jotta hän olisi tarpeeksi kalpea. Hänet puettiin kultakankaiseen mekkoon ja kuljetettiin pitkin marmorikäytävää.

William sai olla mukana kulkueessa. Hän oli saanut erään hovipojan vanhat vaatteet, ja hän näytti kovin hienolta. Sitä Lucia ei enää kuitenkaan nähnyt, sillä hänen yläpuolellaan oli kaareva läpikuultava katto. Hänet oli laitettu istua kyyhöttämään jättipiirakan sisään niin kuin mustarastaat Williamin laulussa.

Päällimmäisenä oli rapea ontto kuori ja jossain kankaan alla oikea piiraskin. Lucian sylissä oli luuttu, ja hänen ympärillään räpisteli parvi valkoisia kyyhkysiä.

Ulkopuolelta alkoi kuulua soittoa, sillä hovimusikantit olivat liittyneet mukaan leipurin kulkueeseen. Sitten kuului puheensorinaa, naurua ja taputusta. Soittajat alkoivat soittaa uutta säveltä, ja joku rikkoi piirakankuoren Lucian yläpuolelta. Valkoiset kyyhkyset lensivät heti ulos.

Oli Lucian vuoro. Hän nousi seisomaan piirakan keskeltä. Kaikki muut äänet hiljenivät, kuuluivat vain ne sävelet, jotka Lucia näppäili luutustaan.

Lucia alkoi laulaa italiaksi onnettomasta rakkaudesta. Hän ei katsonut ympärilleen. Hän unohti ankaran soitto-opettajan, hän unohti jopa sen, että oli kaukana kotoa.

Laulu kumpusi jostain salaperäisestä lähteestä, jota hän ei ollut tiennyt itsessään olevan. Kun hän oli lopettanut, hän huomasi, että kuningatar Elisabet seisoi hänen vierellään.

(Ote kirjastani "Kyynärän mittainen tyttö" 2004 Lasten Keskus)