Kirjoja suunnitellessani kirjoittelen muistikirjoihin ideoita ja tarinoita, joista jotkut päätyvät kirjoihin, toiset eivät. Tänään katselin tuota kaunista pientä muistikirjaa ja luin sitä. Olen unohtanut tämän kokonaan:
(Kirjoitin siinä vaiheessa Luca, en Luka, sillä en "tiennyt", että Luka oli dalmatialainen)
Kun Luka oli pieni poika, hän kävi usein imettäjänsä kanssa tämän kotisaarella. Eräänä päivänä Luka istui ikkunalaudalla ja näki poikajoukon kiusaavan poikaa, joka oli pienempi kuin he. Luka pyysi talon palvelijaa auttamaan poikaa.
- Hän ei ole kenenkään poika, vaan löytölapsi, sanoi palvelija.
Luka otti kultasormuksen peukalostaan ja käski palvelijan antaa sen pojan omistajalle, jotta tämä päästäisi pojan vapaaksi.
- Poika on vain vauva tunkiolta, Luka-herra.
- Ota se mulle. Siitä kasvaa minulle leikkitoveri. Se on yhtä pieni kuin minä.
Mutta pojasta kasvoi iso ja vankka nuorukainen. Hän palveli Lukaa uskolisesti kuin koira. Lukan isä oli antanut pojalle nimen Leonardo.
- Sinä olet nyt venetsialainen, vapaa mies, Leonardo. Saat mennä minne haluat, Lukan isä sanoi pojalle.
- Olisinko kiittämätön? sanoi Leonardo. Hän alkoi kuljettaa Lukaa kaikkialla Venetsiassa.
- Meillä kahdella on Venetsian kartta päässämme, Luka kertoi Lucialle.
Tämä oli Leonardon tarina. Kirjoitin Lucia ja Luka kirjaa monta vuotta ja tein aina uusia versioita etsiessäni kustantajaa. Leonardosta tuli loppuversioon kalastajan poika, joka oli liian iso veneeseen ja lähetettiin palvelijaksi rikkaan kauppiaan taloon, Lucan hoitajaksi ja ystäväksi. Ajattelinko, että lapsilukijoista olisi liian järkyttävää lukea, että Leonardo parka oli heitetty vauvana roskaläjään? Sellaista kuitenkin tapahtuu nykyaikanakin. On tapahtunut Suomessakin. Tunsin erään kauniin ja tyylikkään naisen, joka oli löytölapsi. Hänet oli jätetty lastenkodin rappusille pitsiliinaan käärittynä. (Tämä tapaus oli esikuva löytölapsen tarinalle kirjassani Aurora ja Molly. 1999. Mollyn tarinalle.)
