Muissa maailmoissa

Olen ripustanut työpöydän taakse kuvataulun, joka esittää 1500-luvun porvarisperheen olohuonetta eli sen ajan suomalaisittain sanottuna tupaa. Porvareita olivat keskiajan kaupungeissa kauppiaat ja käsityöläiset.

Tämä talo kuvaa saksalaisen perheen kotia, mutta uskon, että Suomessakin oli samanlaisia koteja ainakin ulkomailta tulleilla varakkailla kauppiailla. Useimmilla 1500-luvun kaupunkilaisillakin oli kuitenkin hirsitalot, joissa oli poljettu maalattia ja yksinkertainen kalustus, joka muistuttaa suomalaisen tuvan kalustusta: pöytä ja penkit seinustoilla. Asunnot saattoivat sisäänlämpiviä.

Pikuruudulliset korkeat ikkunat on ainakin yhdessä tallinnalaisssakin kauppiaan talossa, nimittäin siinä, jota olen tutkinut lähemmin ja josta kerron kirjoituksessa Taloa etsimässä Tallinnassa.

Huoneessa on kaakeliuuni. Samanlaisia uunikaakeleita voi nähdä Turun Aboa Vetus -museossa. Kalustuksena on harvinaisen jykevä, rimpsureunaisen liinan peittämä pöytä ja taidokkaasti valmistettuja raheja. Ikkunan edessä on kookas kirstu, ja sen päällä on paksu kirja, todennäköisesti Raamattu, sekä punottu kori, jossa on villalankaa. Lattia on peitetty kaakeleilla ja laudoilla.

Katosta riippuu hyvin erikoinen kattokruunu, hyllyillä on tina-astioita ja rasia. Korkean kaapin päällä on kannu, jolla haettiin viiniä kaupasta vieraitten tultua ja isoja vateja. Jakkaralla on luuttu.

Erityisen kaunis on erkkeri, jollaisia voimme nähdä Suomessa esimerkiksi Turun linnassa ja Hämeen linnassa.

Perheen isä on pukeutunut tyypilliseen renessanssiasuun. Hänen hihoissaan ja nahkaisissa pönkkähousuissaan on leikekoristeita. Ihmettelen sitä, että taiteilija ei ole laittanut hänelle hattua päähän, sillä miehet istuivat 1500-luvulla ateriallakin hattu päässä.

Naisten päähineet vaikuttavat keskiaikaisilta, vaikka perheen äidin asu näyttää 1500-luvun asulta. Keskiajan tyylisiä vaatteita käytettiinkin vielä pitkään keskiajan loputtua. Palvelustyttö on avopäin, joten hän on naimaton. Naimisissa olevat naiset peittivät päänsä Euroopassakin noina aikoina. Pikkutytöllä on myssy. Ehkä häntä halutaan suojella vilustumiselta. Avoimessa kirstussa ja sen vieressä näkyy leluja, mm puinen nukke ja hevosvankkurit.

Palvelustyttö on tulossa alakertaan kannu kädessä. Hakeeko hän vettä lapsen pesemiseen? Huoneen oikeassa laidassa onkin erikoisuus, jota en ole muissa piirroksissa tai maalauksissa nähnyt: vesihana ja -allas. Siihen tulee nähtävästi lämmintä vettä keittiön eli arkituvan avotakan kylkeen tehdystä vesisäiliöstä. Sellaisia oli vielä minun kouluaikanani käytössä myös savolaisissa taloissa, esimerkiksi minun kotonani.

Kiinnostava yksityiskohta on isoäiti tai vanha imettäjä, joka kehrää uunin vieressä. Nukkuuko hän pienessä vuoteessa uunin kyljessä? Ainakin kissa on valinnut tuon lämpimän paikan asuinsijakseen, sillä sen lautanenkin on osittain uunin alla.

Koska tätä taulua on käytetty Saksassa ja muissakin maissa opetustauluna, uskon, että sen yksityiskohdat perustuvat faktoihin.

Viihtyisä koti. Näin tämän opetustaulun ensi kerran kirpputorilla monta vuotta sitten. Minulla ei ollut tarpeeksi rahaa mukana sen ostamiseen, ei ollut edes kynää ja paperia mukana, joten opettelin sen sisällön ulkoa ja piirsin sen kotona ja kirjoitin kuvauksen siitä. Tänä kesänä näin tämän taulun uudestaan, tällä kertaa antikvariaatin katosta riippumassa. Sen hinta oli noussut kymmenkertaiseksi, mutta nyt ostin sen. Toivon, että se innostaa minua kirjoittamaan.

Kirja-arvostelu: Pako Tallinnaan. HS

Lasten- ja nuortenkirjoista julkaistaan vähän arvosteluja. Jokainen arvostelu on juhlaa nuortenkirjailijalle. 1500-lukua kuvaavasta "Kyynärän mittaisesta tytöstä" ei ole ollut Hesarissa muuta kuin nimi sen vuoden syksyn (2004) uusien kirjojen luettelossa. Siksipä ilahduin kovasti, kun näin Harry Potter -kuumeen ollessa kovimmillaan arvostelun Lucian uusista seikkailuista eli kirjastani "Pako Tallinnaan". Ja paikkakin on paras mahdollinen - sarjakuvien vieressä Lasten osastossa.

Arvostelijana on Vilma Ruoho, joka edustaa niitä henkilöitä, joille ensisijaisesti kirjoitan. Vilma on 13-vuotias tyttö. Niin kuin aina hyvässä kritiikissä hän kertoo ensin kirjasta ja esittää sitten loppuarvion. En ole koskaan ilahtunut näin paljon kritiikistä. Viimeisessä kappaleessa Vilma kirjoittaa:

" Anna Amnellin kirja Pako Tallinnaan on vauhdikas, eikä toimintaa puuttu. Huono puoli on se, että kirja on liian lyhyt [!]ja nopeasti luettava."

Lisää tällaisia arvosteluja. Nyt lähtee varmaan kolmas osa Lucian seikkailuista vauhtiin tosissaan.

Vilma kirjoittaa: "Kirja sopii ikäisilleni ja nuoremmille, koska teksti on suurta ja kuvia paljon. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille ja pienestä jännityksestä pitäville."

Kiitos, Vilma. Pientä jännitystä on luvassa seuraavassa osassakin.

Taloa etsimässä Tallinnassa

Vanaturg 6 Raatihuoneen lähellä
Kuvat: Anna Amnell
(Huom! Tämä blogi on siirretty Vuodatuksesta. Tämä tapahtui ehkä vuonna 2005, sillä kirjani Pako Tallinnaan ilmestyi vuonna 2006!

Olin mieheni kanssa toista kertaa käymässä Tallinnassa. Odotellessamme laivan lähtöä takaisin Helsinkiin, kävimme syömässä tässä entisessä kauppiaan talossa. Tarkkailimme taloa sillä silmällä, että sopisiko se 1500-luvulla eläneen kauppiaan taloksi. Minulla oli nimittäin tekeillä jatko-osa kirjaan "Kyynärän mittainen tyttö". Kun meillä oli mittanauhakin mukana, otimme mitat alakerran suuresta huoneesta ja piirsin siitä pohjapiirroksen. Sain edes jonkinlaisen käsityksen keskiajan Tallinnan kodeista. En tiennyt silloin vielä paljoa Tallinnasta.

Seuraavilla kerroilla kiersimme katsomassa taas vanhoja taloja. Kesällä 2005 meillä oli enemmän aikaa, sillä yövyimme Tallinnassa, satamassa olevassa hotellissa, josta saattoi nähdä kaikki Tallinnan tornit yhtäaikaa, sellaisina joilta ne näyttivät 1500-luvulla mereltä katsottuina.



Lai 29 oli seuraava ihastukseni. Se oli ollut hyvin rikkaan kauppiaan talo, ja siinä toimi nyt restaurointifirma, joka entisti Tallinnan vanhoja rakennuksia. Mieheni ja minä saimme kiertää rauhassa talossa ja kiipeillä kapeita portaita yläkerran mataliin keskiaikaisiin varastohuoneisiinkin, joissa arkkitehdit istuivat nyt työpöytiensä ääressä. 1500-luvun talon rakenne tuli tutuksi portaita ylös ja alas ravatessa.




Lai 23 [talo kirjassani Pako Tallinnaan 2006 Lasten Keskus] on teatterina ja siellä on alakerrassa myös kahvila. Emme kuitenkaan joutaneet teetä juomaan, sillä otin innoissani valokuvia tästä talosta, joka tuntui juuri sopivan kokoiselta. En ollut ainoa innokas valokuvaaja. Englantilainen mies otti kuvia vielä innokkaammin kuin minä ja monella hienolla kameralla. Hän oli puhelias ja kertoi olevansa Cambridgen yliopiston keskiajan arkkitehtuurin professori. Hän oli risteilyllä Pietarissa ja Tallinnassa ja oli käynyt Tallinnassa jo kerran, ihastunut suunnattomasti tähän uskomattomaan keskiaikaiseen kaupunkiin ja palannut ottamaan kuvia. Kun kerroin kirjoittavani nuortenkirjaa 1500-luvusta ja nimenomaan Tallinnasta, hänen silmänsä säteilivät.

- Nyt minä näytän teille jotakin hienoa, hän sanoi miehelleni ja minulle. Hän vei meidät huoneeseen, jonka perällä oli iso vankka ovi. - Tuolla on huone, joka teidän täytyy nähdä.

Pöydän takana istui "vanhan vallan" tyyliin käyttäytyvä virkailija, joka sanoi, ettei sinne pääse kukaan.
- Pääsin aikaisemminkin, sanoi professori, pyyhälsi huoneen perälle, avasi oven ja pyysi meidät mukaansa.

Siellä oli huone, joka oli ollut 1500-luvun kauppiasperheen asuinhuoneena. Todennäköisesti siellä oli ollut useitakin pieniä huoneita, jotka oli erotettu väliseinillä toisistaan.

Ihmeellisintä oli, että siinä 1500-luvun huoneessa oli korkeat pikkuruutuiset ikkunat niin kuin esimerkiksi englantilaisissa samalta ajalta olevissa taloissa. Täällä kylmässä Pohjolassa. Ikkunasta näkyi sisäpihaan, jossa oli vielä kaivonrengas jäljellä.

Huvittavinta oli se, että tämän huoneen leveässä ikkunalaudassa oli vessanistuimet, oikea ulkohuussi, johon voi pistäytyä poistumatta huoneen lämmöstä. (Huom! Kävin samassa talossa muutama vuosi myöhemmin, ja takahuone oli remontoitu ja muutettu tavalliseksi toimistohuoneeksi!)

Näissä huoneissa oli nimittäin kuumailmalämmitys, sillä kellarikerroksessa oli uuni, jota lämmitettiin ja josta lämmitetty ilma kohosi yläkertaan. Sitä uunia saatoimme ihailla myöhemmin kellarissa sijaitsevassa kahvilassa.

Keskiajan arkkitehtuurin professori neuvoi meille myös erinomaisen kirjan, jota myytiin teatterin aulassa. Se osoittautui todelliseksi aarteeksi.

Olen miettinyt, milloin ilmestyy tämän Cambridgen yliopiston professorin oma kirja Tallinnasta. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa miehelle, jonka nimi haihtui mielestäni siinä tuoksinassa. Eniten olen kuitenkin kiitollinen siitä, että naapurissani, pienen merimatkan päässä on suuri keskiaikainen kaupunki Tallinna.




T. Böckler & J. Maiste: IX Quarter. Old Town Tallinn. 2001.
Tästä kirjasta löytyi paljon tietoa Tallinnan IX korttelin taloista. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka haluavat syventävää tietoa Tallinnan kiehtovista vanhoista taloista.

Kiersimme katsomassa vielä monia taloja ja otimme paljon valokuvia, mutta Lai 23 tuli taloksi, johon Lucia ja Margareta pakenivat. Hyvin tärkeä syy oli se, että se on julkinen rakennus, joka on avoinna kaikille, myös perheille jotka haluavat käydä katsomassa lastensa kanssa taloa, joka liittyy ratkaisevasti kirjan "Pako Tallinnaan" tapahtumiin.

Huom! Kun  kävin talossa myöhemmin, tämä ihmeelline huone oli täysin pilattu! Takahuone oli muutettu tavalliseksi toimistohuoneeksi.

Keittiössä

DSC06422, originally uploaded by amnellanna.

1500-luvun keittiöt olivat linnoissa korkeita salimaisia rakennuksia. Siellä oli valtava avotakka, kookkaita patoja, tynnyreitä, lautashyllyjä, tukevia pöytiä. Kokin työ oli raskasta. Piti nostella ja kantaa. Kokit olivatkin yleensä miehiä, ja heillä oli paljon apulaisia keittiössä tekemässä monenlaisia töitä. Kartanoiden ja porvaristalojen keittiöissä häärivät naiset. Vanhoissa maalauksissa voi nähdä kodikkaita avotakkoja, joissa kypsennetään ruokaa ja pöytiä jotka notkuvat ruokia. Tavallinen arkiruoka oli kuitenkin hyvin vaatimatonta.