Vanaturg 6 Raatihuoneen lähellä
Kuvat: Anna Amnell
(Huom! Tämä blogi on siirretty Vuodatuksesta. Tämä tapahtui ehkä vuonna 2005, sillä kirjani Pako Tallinnaan ilmestyi vuonna 2006!
Olin mieheni kanssa toista kertaa käymässä Tallinnassa. Odotellessamme laivan lähtöä takaisin Helsinkiin, kävimme syömässä tässä entisessä kauppiaan talossa. Tarkkailimme taloa sillä silmällä, että sopisiko se 1500-luvulla eläneen kauppiaan taloksi. Minulla oli nimittäin tekeillä jatko-osa kirjaan "Kyynärän mittainen tyttö". Kun meillä oli mittanauhakin mukana, otimme mitat alakerran suuresta huoneesta ja piirsin siitä pohjapiirroksen. Sain edes jonkinlaisen käsityksen keskiajan Tallinnan kodeista. En tiennyt silloin vielä paljoa Tallinnasta.
Seuraavilla kerroilla kiersimme katsomassa taas vanhoja taloja. Kesällä 2005 meillä oli enemmän aikaa, sillä yövyimme Tallinnassa, satamassa olevassa hotellissa, josta saattoi nähdä kaikki Tallinnan tornit yhtäaikaa, sellaisina joilta ne näyttivät 1500-luvulla mereltä katsottuina.
Lai 29 oli seuraava ihastukseni. Se oli ollut hyvin rikkaan kauppiaan talo, ja siinä toimi nyt restaurointifirma, joka entisti Tallinnan vanhoja rakennuksia. Mieheni ja minä saimme kiertää rauhassa talossa ja kiipeillä kapeita portaita yläkerran mataliin keskiaikaisiin varastohuoneisiinkin, joissa arkkitehdit istuivat nyt työpöytiensä ääressä. 1500-luvun talon rakenne tuli tutuksi portaita ylös ja alas ravatessa.
Lai 23 [talo kirjassani Pako Tallinnaan 2006 Lasten Keskus] on teatterina ja siellä on alakerrassa myös kahvila. Emme kuitenkaan joutaneet teetä juomaan, sillä otin innoissani valokuvia tästä talosta, joka tuntui juuri sopivan kokoiselta. En ollut ainoa innokas valokuvaaja. Englantilainen mies otti kuvia vielä innokkaammin kuin minä ja monella hienolla kameralla. Hän oli puhelias ja kertoi olevansa Cambridgen yliopiston keskiajan arkkitehtuurin professori. Hän oli risteilyllä Pietarissa ja Tallinnassa ja oli käynyt Tallinnassa jo kerran, ihastunut suunnattomasti tähän uskomattomaan keskiaikaiseen kaupunkiin ja palannut ottamaan kuvia. Kun kerroin kirjoittavani nuortenkirjaa 1500-luvusta ja nimenomaan Tallinnasta, hänen silmänsä säteilivät.
- Nyt minä näytän teille jotakin hienoa, hän sanoi miehelleni ja minulle. Hän vei meidät huoneeseen, jonka perällä oli iso vankka ovi. - Tuolla on huone, joka teidän täytyy nähdä.
Pöydän takana istui "vanhan vallan" tyyliin käyttäytyvä virkailija, joka sanoi, ettei sinne pääse kukaan.
- Pääsin aikaisemminkin, sanoi professori, pyyhälsi huoneen perälle, avasi oven ja pyysi meidät mukaansa.
Siellä oli huone, joka oli ollut
1500-luvun kauppiasperheen asuinhuoneena. Todennäköisesti siellä oli ollut useitakin pieniä huoneita, jotka oli erotettu väliseinillä toisistaan.
Ihmeellisintä oli, että siinä 1500-luvun huoneessa oli
korkeat pikkuruutuiset ikkunat niin kuin esimerkiksi englantilaisissa samalta ajalta olevissa taloissa. Täällä kylmässä Pohjolassa. Ikkunasta näkyi
sisäpihaan, jossa oli vielä
kaivonrengas jäljellä.
Huvittavinta oli se, että tämän huoneen
leveässä ikkunalaudassa oli vessanistuimet, oikea ulkohuussi, johon voi pistäytyä poistumatta huoneen lämmöstä. (Huom! Kävin samassa talossa muutama vuosi myöhemmin, ja takahuone oli remontoitu ja muutettu tavalliseksi toimistohuoneeksi!)
Näissä huoneissa oli nimittäin kuumailmalämmitys, sillä
kellarikerroksessa oli uuni, jota lämmitettiin ja josta lämmitetty ilma kohosi yläkertaan. Sitä uunia saatoimme ihailla myöhemmin kellarissa sijaitsevassa kahvilassa.
Keskiajan arkkitehtuurin professori neuvoi meille myös erinomaisen kirjan, jota myytiin teatterin aulassa. Se osoittautui todelliseksi aarteeksi.
Olen miettinyt, milloin ilmestyy tämän Cambridgen yliopiston professorin oma kirja Tallinnasta. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa miehelle, jonka nimi haihtui mielestäni siinä tuoksinassa. Eniten olen kuitenkin kiitollinen siitä, että naapurissani, pienen merimatkan päässä on suuri keskiaikainen kaupunki Tallinna.
T. Böckler & J. Maiste: IX Quarter. Old Town Tallinn. 2001.
Tästä kirjasta löytyi paljon tietoa Tallinnan IX korttelin taloista. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka haluavat syventävää tietoa Tallinnan kiehtovista vanhoista taloista.
Kiersimme katsomassa vielä monia taloja ja otimme paljon valokuvia, mutta Lai 23 tuli taloksi, johon Lucia ja Margareta pakenivat. Hyvin tärkeä syy oli se, että se on julkinen rakennus, joka on avoinna kaikille, myös perheille jotka haluavat käydä katsomassa lastensa kanssa taloa, joka liittyy ratkaisevasti kirjan "Pako Tallinnaan" tapahtumiin.
Huom! Kun kävin talossa myöhemmin, tämä ihmeelline huone oli täysin pilattu! Takahuone oli muutettu tavalliseksi toimistohuoneeksi.
1500-luvulla hevoset kuten muutkin kotieläimet olivat pienempiä ja laihempia kuin nykyiset. Suomalaiset hevoset olivat hyvin suosittuja mukavan luonteensa vuoksi. Niitä myytiin paljon ulkomaille. Hevoset ovat joutuneet olemaan ihmisen mukana historian eri vaiheissa ja kestämään nälkää, sotia ja kovaa kohtelua. Niitä on myös rakastettu ja hoidettu hyvin.
Minullakin on ollut hevosystäviä. Ensin oli mummolan Valko, suuri ja rauhallinen valkoinen hevonen. Sillä yrittelin ratsastamista ensi kerran, istuin sen selässä ja koetin saada sen löntystelemään.
Kotikaupunkini Iisalmi oli lapsuudessani puutalojen kaupunki. Meidän pihan hevostalleissa oli varsinkin markkinoiden aikaan upeita hevosia.
Aikuisena kävin ratsastuksen alkeiskurssiin. Pääsin sinne, koska 8-9-vuotias poikamme, myöhemmin kirjojeni kuvittaja, ei halunnut jatkaa ensimmäisen tunnin jälkeen. Hän oli ainoa poika, ja kaikki tytöt kerääntyivät hänen ympärilleen.
Näin kävin ratsastuskurssin Tuomarinkylän kartanossa ja tustustuin lempeään harmaaseen Sami-hevoseen, joka oli kärsivällinen aloittelijaa kohtaan.
1500-luvulla useimmat ihmiset joutuivat kävelemään pitkiäkin matkoja. Joillakin oli hevoset, ja he hurauttivat ratsuillaan apostolinkyydillä liikkuvien ohi.
Lucian kaltaisella hyvin lyhytkasvuiselle ihmiselle ratsastaminen oli erinomainen tapa kokea itsenäisyyttä. Hän saattoi kulkea pitkiä matkoja ja tutustua ympäristöönsä. Hän rakastaakin hevostaan Kuismaa.