Mikään ei ilahduta kirjailijaa enemmän kuin asiallisesti ja asiantuntevasti kirjoitettu kirja-arvostelu. Olen iloinen siitä, että myös kirjastani "Pako Tallinnaan" on tullut kunnollisia, asiantuntijoiden tekemiä kirja-arvosteluja. Yksi näistä kirja-arvosteluista on kylläkin koulutytön tekemä, mutta sellainen näkyy olevan muoti-ilmiö monissa lehdissä.
Mutta tässä uusin:
Loikkanen, Maria: Tarinan siivin. Anna Amnell: Pako Tallinnaan. - Onnimanni 1/2007
Täällä kokonaan
"--
Pako Tallinnaan on jatkoa Anna Amnellin kirjoittamalle Kyynärän mittaiselle tytölle. Lucia, punatukkainen tyttö, on varsin pirteä pakkaus. Tarina on herttainen, mieleen tulee sana "tervehenkinen". Vaikka historiallinen tausta perustuu tutkimuksiin, tekee mieli kutsua kirjaa saturomaaniksi, sillä nuoremmille lukijoille tarkoitettu satu tarina selvästikin on. --
Kirjan pystyy lukemaan myös itsenäisenä teoksena. Tämän lukukokemuksen perusteella voi sanoa, että tekee kovasti mieli tutustua myös Kyynärän mittaiseen tyttöön--"
Olen ilahtunut siitä, että Maria Loikkanen on tajunnut tämän kirjan sadunomaisuuden. Renessanssi ja 1500-luku ovat nykyajan ihmiselle kuin satua. Se aikakausi on kuin toinen maailma. Tapahtumat eivät ole kuitenkaan kovin "herttaisia": isän äkillinen kuolema kulkutautiin, uhka joutua naitetuksi 13-vuotiaana keski-ikäiselle leskimiehelle, orpous, vammaisuus jne.
Paljon ihmeellisempiä kohtaloita kuin Lucian seikkailut kokivat sen ajan lyhytkasvuiset ihmiset. He olivat sotapäälliköitä, vakoilijoita, he taistelivat kaksintaisteluissa ja heitä aateloitiin ja otettiin kuninkaallisten hoviväeksi ja uskotuiksi.
Lucian kaltaisen ihmisen tarina on oikeastaan aika tavallinen ja tyypillinen lukemani taustakirjallisuuden perusteella. Olen pyrkinytkin kertomaan tarinan, joka valaisee tätä aikakautta, 1500-lukua. Historiallinen romaanihan kertoo jostakin, joka voi tapahtua vain jonakin tiettynä aikakautena, mutta on toisaalta universaali kokemus. Ihmisten keräily oli 1500-luvun ilmiö, mutta toiseus (tässä tapauksessa lyhytkasvuisuus ja poikkeuksellinen kauneus) on universaali ja ajaton ilmiö.
Usein käy niin, että kovat faktat 1500-luvusta (ja yleensä muistakin vähemmän tunnetuista historian ajanjaksoista) tuntuvat nykyajan ihmisistä uskomattomilta, jopa liioitelluilta.
Maria Loikkanen kirjoitti: "Jossakin vaiheessa asioiden yleistäminen tyyliin 'tietenkään hyvät isät eivät tee niin' (= naita tyttäriään liian nuorina) tökki jonkin verran. " Minua itseäni "tökkii" näin jälkeenpäin vain tapa jolla tuon faktan esitin. Lucian oppinut isä mainitsee kuivakiskoiseen tyyliinsä sen tosiasian, että tyttöjä ei yleensä naitettu hyvin nuorina muualla kuin kuningashuoneissa ja hyvin rikkaiden parissa ja nuoria ihmisiä ei yleensä pakotettu vastoin tahtoaan naimisiin. Useimmat isät olivat silloinkin "hyviä isiä". Toisaalta pahat äitipuolet ovat olleet aina ja ovat edelleen hyvin todellisia ilmiöitä. (Tasapuolisuuden vuoksi kirjassani on myös 'hyvä äitipuoli').
Mutta ilahduin kovasti kun Maria Loikkanen kirjoitti, että "tällaiset asiat jaksaa ohittaa, kun tarina kulkee juoheasti ja mielenkiintoisesti eteenpäin".
