sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Pakollinen tauko kirjoittamisessa

sulkakynä

Odotan jo kärsimättömäst, että paha kausiflunssani olisi ohi. Olin juuri hyvässä vauhdissa kirjoittamassa kahta kirjaa yhtä aikaa. Ei ole huolta siitä, että ne sekoittuisivat toisiinsa, sillä toinen on jatko-osa Lucia Olavintyttären seikkailuihin ja toinen jatko-osa Aurora-kirjoihin, jotka kertovat melkein yli 350 vuotta myöhemmistä tapahtumista. Aurora-kirjat ilmestyivät 1990-luvulla. Ne kertovat 1900-luvun alun Suomesta ja Kanadasta.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Kuin keskiaika


Toronto_1984_January_039
Originally uploaded by Brin d'Acier

Toronton yliopiston University Collegen portaat talvella. Matti Amnell,Lucia-kirjojen kuvittaja, opiskeli siellä.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Perinneasuja



Tyttäreni oli joululomalla matkalla mm Budapestissa. Siellä olivat suosittuja erilaiset perinneasut. Hän osti tämän pellavanvärisen mekon, joka muistutti hänen mielestään keskiaikaisen palvelustytön asua. Hameen helma on aika pitkä, puolisääreen.



hiha


takaosa

Zagreb

Zagreb

Kuva on otettu Zagrebin rautatieasemalla. Lisään vähitellen Flickriin kuvia Kroatiasta.

Roomalaisia siirtokuntia sijaitsi nykyisen Zagrebin alueella jo ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen Kristuksen. Nimi Zagreb esiintyi ensi kerran vuonna 1094. Kaupungissa oli kaksi keskusta, itäinen, pienempi Kaptol, jossa asui lähinnä papistoa ja jossa sijaitsi Zagrebin katedraali, ja läntinen Gradec, jossa asui lähinnä maanviljelijöitä ja kauppiaita.

Lue lisää

maanantai 4. tammikuuta 2010

Historiallisia kuvatauluja: mestarilaulajan laulukoe



Pihlajaveden ala-aste on laittanut koulun kokoelmissa olleita historiallisia kuvatauluja nettiin. Kiinnitä huomio etenkin alakuvan huoneen sisustukseen: seinäpaneelit, kattolamppu ja "pullonpohjalasia" olevat pienet ikkunaruudut. Kuva esittää 1500-lukua, mutta nuoren miehen vaatetus muistuttaa hyvin paljon jo aikaisemmin keskiajalla käytettyjä miesten vaatteita. Hihoissa tyypillistä renessanssin pussihiha, jossa on viilloksia. Ne tehtiin kankaaseen leikkaamalla tai polttamalla. Ne antoivat liikkumaväljyyttä ja toimivat samalla korsiteellisena lisänä vaatetukseen. Usein viilloksen alla oli värikästä silkkiä tms kangasta ja sitä vedettiin viilloksista esiin.

Vanhemmilla miehillä on laajat miesten mekot (vrt joulupukin asu) ja leveäaukkoisett hihat. Nämä kuvat ovat samaa sarjaa kuin tässä blogissa esitelty 1500-luvun porvariskoti, koulun opetustaulu jonka ostin antikkikaupasta. Klikkaa kuvat suuremmiksi.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Red and White


Red and White
Originally uploaded by Brin d'Acier

Kuva: Matti Amnell, Lucia-kirjojen kuvittaja.

Talven värit toivat piristystä myös keskiajan ihmisten elämään. Sama kuva oikein suurena