Hevoset entisajan yhteiskunnassa

Me nykyajan ihmiset emme voi tajuta, miten tärkeitä olivat hevoset entisajan yhteiskunnassa. Nittä oli hyvin paljon. Sen voi nähdä vanhoista maalauksista ( ja valokuvista myöhemmin). Hevonen oli ihmisen ystävä ja työtoveri. Se oli mukana arjessa ja juhlassa, sodassa ja rauhassa. Oviaukot olivat joko hyvin matalia tai niin korkeita, että niistä pystyi ratsastamaan sisälle.

Kuvassa oleva hevospatsas on helsinkiläisen kaupan ikkunasta kuvattu.

Ihmetteletkö sitä, että Lucia osaa ratsastaa?

Kuva ratsastavasta tytöstä: Dover

Ihmetteletkö sitä, että kyynärän mittainen Lucia ratsastaa? Hänelle on ainakin yksi esikuva. Samanpituinen Jeffrey Hudson, joka eli 1600-luvun alkupuolella. Hän oli riistanvartijan poika, joka adoptoitiin ensin aatelisperheeseen ja sitten Englannin kuningasperheeseen ja aateloitiin Sir Jeffrey Hudsoniksi. Hän oli erinomainen ratsastaja, seikkaiilija, joka joutui merirosvojen vangiksi viedessään kuningattaren jalokivia talteen Ranskaan ja myös saraseenien vangiksi. Englanninkielisessä Wikipediassa ja monissa muissa paikoissa netissä kerrotaan Sir Jeffrey Hudsonin jännittävästä elämästä. Lisätietoja voi löytää kirjoista.

Anthonis van Dyckin maalaus kuningattaresta ja hänen pienikokoisesta mutta urhoollisesta Jeffreystään.

Myös monet nykyajan lyhytkasvuisista ihmisistä ovat tunnettuja hyvästä kunnostaan ja esiintyvät esimerkiksi elokuvissa. Heitä toimii tietenkin monilla muillakin aloilla - lääkäreinä, tutkijoina, taiteilijoina, perheenäiteinä, opettajina jne.

Näin syntyi Lucia Olavintytär

Kuva: Beesi/Matti T. Amnell

Löysin tyttäreni Facebookin kuvien joukosta tämän ratsastuskuvan, jonka mieheni on ottanut hänestä ja hänen ystävästään Tuomarinkylän ratsastuskoululla. Olen itse käynyt vain alkeiskurssin ratsastamisesta. Mieheni ratsasti useiden vuosien ajan, samoin tyttäreni.

Ratsastaminen on vaikuttanut aivan ratkaisevasti kirjaani "Kyynärän mittainen tyttö" (2004). Olin lukenut jo kauan renessanssista ja miettinyt, miten kirjoittaisin siitä nuortenkirjan. Eräänä päivänä kävelin olohuoneen läpi, kun mieheni katsoi TV:tä. Pysähdyin, sillä näytettiin dokumenttia tai haastattelua, jossa nuori nainen ratsasti metsässä. Hänellä oli punainen tukka tai ainakin minun mielikuvituksessani hänen tukkansa muuttui punaiseksi, pitkäksi ja kiharaksi. Näin hänet kiitämässä vihreä viitta hulmuten läpi keskiaikaisen maiseman. Viitan huppu oli valahtanut alas, ja tukka oli vapaana. Syntyi Lucia Olavintytär. Hänen rakkaan hevosensa nimi on Kuisma. Se muistuttaa paljon sitä kilttiä hevosta, jolla ratsastin usein käydessäni ratsastuksen alkeiskurssia.

Näin tyttäressäni, miten paljon hän rakasti hevosia. Hän suunnitteli lapsena ryhtyvänsä eläinlääkäriksi, mutta allergia kaikki karvaisia eläimiä kohtaan (!) tuli esteeksi. Hän sai kuitenkin pitää kissan. Niitä meillä on aina ollut. Luciallakin on Miuku.

Lue myös Kirjat syntyvät vähitellen Miten Englanti esiintyy Lucia-kirjoissani?

Hevoset pienempiä kuin nykyaikana

Nämä kaksi hevosta ovat helsinkiläiset Sinebrychoffin hevoset. Tietääkseni niiden nimet ovat Kalle ja Nikolai. Ne ovat vahvoja ja suuria hevosia.

1500-luvulla hevoset kuten muutkin kotieläimet olivat pienempiä ja laihempia kuin nykyiset. Suomalaiset hevoset olivat hyvin suosittuja mukavan luonteensa vuoksi. Niitä myytiin paljon ulkomaille. Hevoset ovat joutuneet olemaan ihmisen mukana historian eri vaiheissa ja kestämään nälkää, sotia ja kovaa kohtelua. Niitä on myös rakastettu ja hoidettu hyvin.

Minullakin on ollut hevosystäviä. Ensin oli mummolan Valko, suuri ja rauhallinen valkoinen hevonen. Sillä yrittelin ratsastamista ensi kerran, istuin sen selässä ja koetin saada sen löntystelemään.

Kotikaupunkini Iisalmi oli lapsuudessani puutalojen kaupunki. Meidän pihan hevostalleissa oli varsinkin markkinoiden aikaan upeita hevosia.

Aikuisena kävin ratsastuksen alkeiskurssiin. Pääsin sinne, koska 8-9-vuotias poikamme, myöhemmin kirjojeni kuvittaja, ei halunnut jatkaa ensimmäisen tunnin jälkeen. Hän oli ainoa poika, ja kaikki tytöt kerääntyivät hänen ympärilleen.

Näin kävin ratsastuskurssin Tuomarinkylän kartanossa ja tustustuin lempeään harmaaseen Sami-hevoseen, joka oli kärsivällinen aloittelijaa kohtaan.

1500-luvulla useimmat ihmiset joutuivat kävelemään pitkiäkin matkoja. Joillakin oli hevoset, ja he hurauttivat ratsuillaan apostolinkyydillä liikkuvien ohi.

Lucian kaltaisella hyvin lyhytkasvuiselle ihmiselle ratsastaminen oli erinomainen tapa kokea itsenäisyyttä. Hän saattoi kulkea pitkiä matkoja ja tutustua ympäristöönsä. Hän rakastaakin hevostaan Kuismaa.