Voisi ajatella, että ihanteellinen henkilö historiallisen romaanin kirjoittajaksi olisi vaikkapa Umberto Eco, joka on tutkinut vuosikymmenet historiaa ja päättää sitten kirjoittaa romaanin jostakin hänelle tutusta aikakaudesta. Eco onnistuu erinomaisesti. Hänen kirjansa ovat todellisia historiallisia romaaneja, mutta tutkija-kirjailija saattaa unohtaa, että romaani on romaani eikä tieteellinen tutkimus.
Useimmat historiallisten romaanien kirjoittajat vain kiinnostuvat jostakin aikakaudesta ja alkavat tutkia sitä. Jokin idea, jokin menneisyydessä elänyt henkilö tai mielikuvituksen synnyttämä henkilö alkaa tulla mieleen niin usein, että hänet haluaa kirjoittaa eloon.
Kirjailijan täytyy tuntea kirjansa henkilöiden maailma mahdollisimman hyvin, jotta hän voi liikkua siellä vaivattomasti. Joskus kuluu vuosikausia ennen kuin tuntee itsensä valmiiksi kirjoittamaan. On täytynyt lukea paljon kirjoja, tutkia museoita, matkustaa kirjan tapahtumapaikkoihin, jos se on mahdollista.
Minulle on ollut paljon apua siitä, että valmistan albumeja, joihin kokoan postikortteja, valokuvia, lehtiartikkeleita, omia museoissa tekemiäni piirustuksia, prässättyjä kukkien ja puiden lehtiä, kangastilkkuja. Ostan kirpputoreilta ja joskus kaupastakin esineitä, jotka liittyvät tähän aikakauteen. Kuuntelen luuttumusiikkia, käyn luennoilla yliopistossa ja kansalaisopistoissa, kokeilen reseptejä ja luen sen aikakauden ihmisten kirjoittamia kirjoja.
Kiinnostuin renessanssista ja nimenomaan 1500-luvusta jo vuonna 1991, mutta ensimmäinen kirjani siitä ilmestyi vasta vuonna 2004. Tietenkin kirjoitin noiden kymmenen vuoden aikana muutakin, lehtijuttuja ja neljä muuta kirjaa. Ja olinhan minä opetustyössäkin puolet siitä ajasta. Mutta koko ajan säilyi kiinnostus 1500-lukua kohtaan ja keskittyi lopulta tiettyyn vuoteen ja tiettyyn henkilöön, jonka mielikuvitukseni oli synnyttänyt, kyynärän mittaiseen Luciaan, joka asuu suuren metsän laidassa Suomessa, mutta joutuu maailmalle seikkailuihin.
