Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1562. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1562. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. joulukuuta 2015

Millainen oli Turku talvella 1562-1563?


Varhain aamulla Luka ja Leonardo jatkoivat matkaa Turkuun. Oli vielä valoisaa, kun he saapuivat perille. Turku oli pieni kaupunki laakson pohjalla jäätyneen joen molemmin puolin. Kaupungin keskellä kohosi mahtava kirkko. Paksu lumi peitti talojen katot. Laakson reunoilla oli sadoittain tuulimyllyjä, joiden kolina kuului kauas. Luka ja Leonardo ajoivat reellä kohti Turun linnaa, joka oli mahtava harmaakivilinnoitus keskellä lumista maailmaa.
Luka sulki silmänsä. Hän ei ollut tuntenut  itseään koskaan niin pieneksi ja heikoksi kuin lähestyessään tuota jättiläisten linnaa.
Lucia ja Luka, sivu 27, jossa Luka ja Leonardo ovat menossa Juhana-herttuan hoviin Katariina Jagellonikan tervetuliaisjuhliin esiintymään.


Lucia soittaa luuttua päiväkaudet ja haaveilee pääsevänsä esintymään linnaan, jossa isä ja äiti ovat päiväkaudet mukana hovin ylellisessä juhlinnassa. 13-vuotias Hannu juoksee kaupungilla äitinsä ja isänsä asioita toimittamassa. Sää on ankea: 

Lunta tuprutti, tuuli vinkui ja ulisi. Hannu vaelsi pitkin Turun lumisia katuja kelkka perässään. Hän oli viemässä äitinsä viittaa Perttu-turkkurille korjattavaksi. Hannu kompuroi mukulakivikaduilla ja  liukasteli hirsikaduilla kuluneilla saappaillaan, hikoili sarkavaatteissa, paikatussa lampaannahkavuorisessa viitassa, päässä villamyssy ja kädessä kahdet villakintaat päällekkäin, nenä pakkasesta ja tuulesta punaisena.  Hän eksyi välillä ja joutui kysymään neuvoa. Hän juoksi  kapeaa kujaa ohi sepänpajan, puusepän ja suutarin verstaan.
Hän oli vaatetukseltaan kuin mikä hyvänsä oppimaton renkipoika, mutta hänen päässään risteilivät monenlaiset ajatukset. 
Lucia ja Luka, sivu 41





tiistai 9. kesäkuuta 2015

Keskiajan Turku elää Lucia ja Luka -kirjassa


On vuosi 1562. Kyynärän mittainen Lucia Olavintytär ja hänen veljensä Hannu muuttavat Turkuun. Heidän isänsä haluaa, että Lucia pääsee Juhana-herttuan hoviin luutunsoittajaksi ja Hannu hovipojaksi. Hannu saa selville hovia ja sisartaan uhkaavan salajuonen, ja koko perhe kutsutaan asumaan linnaan. Hannusta tulee herttuan suosikki ja hovipoika, mutta Lucia joutuu elämään muista erillään linnan tornihuoneessa.

Juhanan veli Ruotsin kuningas Eerik XIV  haluaa riistää Juhanalta herttuakunnan ja Venäjän tsaari Iivana Julma Katariina Jagellonican. Hannu ystävystyy Venetsiasta saapuneeseen musikanttiin Luka Dalmatialaiseen, joka on myös lyhytkasvuinen. Pojat kehittävät uhkarohkean suunnitelman Katariinan ja Lucian auttamiseksi. Mutta kun Eerikin joukot hyökkäävät Turkuun, Lucia ja Hannu joutuvat pakenemaan Wittenbergiin veljensä Erasmuksen luo.
Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika 2013. ISBN 978-952-286-355-3





"Keskiajan ja renessanssiajan taitekohtaan vuoteen 1562 Turkuun sijoittuva Lucia ja Luca on kaikkien historian ystävien toivekirja. Amnellin valttina on tarkka ja eloisa historian kuvaus, joka ei silti uuvuta lukijaa liialla nippelitiedolla.
- -
Amnell kirjoittaa aistimusvoimaisesti: lukija tuntee karhean kankaan ihollaan, eritteiden, ruuan, tervan ja savun tuoksut sekä aistii Turun linnan muureista huokuvan kylmyyden ja puheensorinan."

Päivi Heikkilä-Halttunen


Tilaa nettikaupoista: Books on Demand

Kirjani Pako Tallinnaan lopussa vähän ennen joulua 1562 Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica saapuvat Suomeen. Kyynärän mittainen Lucia Olavintytär tapaa heidät ja saa esittää heille lalua ja luutunsoittoa. Pääsekö Lucia hovisoittajaksi Turkuun?


Lucian kuva: Matti Amnell
Kesä-Heikin markkinat kesällä 1563

Kesä saapui Aurajoen laaksoon. Nuoret hoviherrat viettivät turnajaisia Ruissalon saarella ja Kupittaan kentällä. Juhana ja Katariina kävelivät linnan puutarhassa ja yrttitarhassa. He ratsastivat Ruissalon tammimetsissä ja merenrannoilla ja yrittivät unohtaa edes hetkeksi Eerikin uhkaavat kirjeet ja huhut, joita he kuulivat Tukholmasta. Pahinta oli, että Iivana Julma vaati yhä Katariinaa itselleen, nyt Eerikin avulla.

Helka-rouva viihtyi perintötalossaan Aurajoen rannalla. Hän oli laittanut Valpurin ja Vehnäpään kanssa alulle keittiöpuutarhan ja sen viereen Lucian kanssa suurella huolella yrttimaan. Lucia suunnitteli hevosensa Kuisman tuomista Turkuun. Valpuri halusi tuoda vuohensa kaupunkiin, kun näki naapurin vuohen syövän heinää ja kukkia ruohoturvekatolla.

Vehnäpää juoksi joka päivä laulellen torille, sillä hän sai nähdä matkan varrella Mikko Mikinpojan, joka oli työssä sukulaisensa kivijalkapuodissa. Juhana-herttua oli lähettänyt Hannun kotiin, ja Hannu oli naapurin poikien kanssa usein onkimassa joen rannalla kissoille kaloja.











Katariina Jagellonica ja Juhana-herttua

Kesäkuun Heikin päivää vietettiin sen muistoksi, että piispa Henrikin pyhät luut oli tuotu Turun Tuomiokirkkoon. Turkulaiset laittoivat pihoilleen nuoria koivuja molemmin puolin sisäänkäyntiä, ripustivat katajanoksia porttien päälle ja koristivat seinät ja lattiat kukkasilla. Lähiseuduilta saapui paljon väkeä Kesä-Heikin markkinoille. Torilla tavattiin ystäviä ja sukulaisia. Käsityöläiset möivät tuotteitaan, kiertelevät temppujentekijät ja ilveilijät esiintyivät kansalle.


Juhana-herttua ratsasti juhlapäivänä torille valkoisella hevosella mustassa samettiasussa kullankeltaiset hiukset auringonvalossa säteillen. Juhana oli ollut vain 18-vuotias nuorukainen tullessaan Suomen herttuaksi. Hän oli oppinut pitämään huolta Turun linnasta ja herttuakunnasta. Kaikki olisi sujunut hyvin, jos kuningas Eerik ja tsaari Iivana olisivat antaneet Katariinan ja hänen olla rauhassa.--
–  Juhana on julistettu Tukholmassa maanpetturiksi, kuiskasi Kuuselan naapuri Mikki Olavi-herralle torilla. – On vain ajan kysymys, milloin Eerik-kuningas  lähettää Turun linnaan sotajoukkonsa. Juhana ei pysty voittamaan Eerikin joukkoja. Monet suomalaiset ovat jo siirtyneet Eerikin puolelle ja jopa lähteneet Tukholmaan Eerikin hoviin. Kaikkien täytyy viimeistään nyt valita puolensa.
– Lienee turvallisinta mennä meille kotiin neuvottelemaan, [Lucian isä ] Olavi kuiskasi.




perjantai 22. elokuuta 2014

Turun linna, rutto ja kirja-arvostelut kiinnostavat


Matti Amnell: Turun linna talvella 1562 (Huom. pyöreää tornia ei ole vielä )

Olen pitänyt alusta asti eli vuodesta 2005 tai 2006 myös sellaisia blogeja, joissa kerron kirjojeni aikakaudesta ja siitä, mistä sain tietoa ja ideoita kirjoihini. Ajattelin, että kukaan muu ei sitä tiedä, joten parasta laittaa asiat talteen. Olen sitä paitsi allerginen pölylle, ja blogit ovat olleet hyvä "lipastonlaatikko" tai "vinttikomero" kuville ja teksteille. (Osa blogeistani on yksityisiä.) Nythän kirjailijoiden oletetaan kertovan kirjoistaan, jolleivat he ole niin kuuluisia, että heillä on PR-sihteeri tekemässä sitä puolestaan. 

Suosituimpia kirjoituksia ja kuvia tässä blogissa: Turun linna, a maid in medieval dress, renessanssin nainen kampaus, pukuhistoriaa 1500-luku, Elisabet I ja isorokko, 1500-luvun tornitalo, Anna Amnell historical novels , ruttolääkärin naamio,

Sivuilla: Lucia ja Luka Esittely, Kirja-arvosteluja, Kyynärän mittainen tyttö kirja-arvosteluja, Pako Tallinnaan Kirja-arvosteluja, Lucia Olavintytär kirja-arvosteluja

Google-hausta tultu sanoilla: Lucia Olavintytär, Amnellinlucia.blogspot.com, hildegard bingeniläinen, katariina jagellonica, piparkakkutalo, 1500-luku, ruttolääkäri, renesssanssi pukeutuminen, kirjainmallit

67 991 käyntiä Bloggerin tilasto ja Site Meter 58, 467
vuodesta 2007

Minulla oli Kyynärän mittainen tyttö -niminen blogi Vuodatuksessa ennen tätä, mutta sinne tuli niin pahoja ja sopimattomia häiriöitä, että minun oli pakko lopettaa se blogi.

Matti Amnellin muuta kuvitusta Lucia- ja Aurora-kirjoihin.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Hannu on 1500-luvun poika



Matti Amnellin luonnos kirjaan "Lucia ja Luka"
Tänään on Hannun nimipäivä, ja on aika esitellä Lucian 13-vuotias pikkuveli Hannu, joka ei ole kooltaan pieni kuten Lucia:

Nauru ja iloiset huudot kohosivat järven jäältä. Hannu Olavinpoika juoksi ympyrää ja työnsi kaksin käsin vinoittain olevaa seivästä, joka oli kiinnitetty jäähän upotettuun pylvääseen. Seipään toisessa päässä oli kelkka, jossa istuivat Hannun sisar Lucia ja palvelustyttö Vehnäpää. Hoijakka pyöri huimaa vauhtia. Tyttöjen nauru ja kiljuminen innostivat Hannun juoksemaan yhä kovempaa.
 Järven rannalla mäellä oli Hannun ja Lucian koti Kuusela, hirsitalo, jossa oli korkea harmaakivijalka ja jyhkeät nurkkakivet. Mäeltä kuului torven törähdys. Valpuri-imettäjä siellä puhalsi tuohitorveen kartanon päädyssä.
Hannu hidasti napakelkkaa, ja Vehnäpää hyppäsi ensimmäisenä pois kyydistä.
---
 Valpuri-imettäjä seisoi talon edessä viitta harteillaan. –  Piti puhaltaa tähän torveen. Ette kuulleet, kun huusin.
–  Meillä onkin jo kova nälkä, Hannu sanoi.
–  En minä teitä syömään huutanut, Valpuri sanoi.
– Miksi meidän piti sitten tulla jo sisälle? Lucia kysyi ja kopisteli lunta lapasistaan ja viitastaan.
–  Pian se selviää, sanoi Valpuri.
 - -
Lucian ja Hannun isä, Kuuselan Olavi-herra heilutti kädessään pergamenttikääröä, josta riippui sinetti pitkän nauhan varassa. – Meidätkin on kutsuttu linnan joulujuhliin. Saamme nähdä Juhana-herttuan uuden vaimon, oikean prinsessan.
 – Eläköön! Päästään syömään herkkuruokia, Hannu sanoi.
–  Katariina Jagellonican tervetuliaisjuhlat ovat aikuisten pidot, sanoi äiti. – Mutta tekin ehditte käydä linnassa vaikka kuinka monta kertaa, sillä me muutamme Turkuun.
–  Ihanko asumaan? Lucia kysyi hämmästyneenä.
–  Asumaan, asumaan, sanoi Helka-rouva. –  Muutamme minun perintötalooni Aurajoen rannalle.
–  Suuri maailma tulee nyt tänne pohjolaan, sanoi Olavi-herra innoissaan. –  Oppineita, hovimiehiä ja musikantteja saapuu hoviin kaukaisista maista. Herttuakunnassa alkaa uusi aikakausi, oikea kukoistus,  renessanssi. Saamme olla siinä mukana, kun muutamme Turkuun.

Otteita luvusta "Hoijakka" kirjasta Anna Amnell "Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika" 2013.
Lucian ja Hannun elämä muuttuu täydellisesti. Ensin muutto suuren kuusimetsän laidassa Hämeen linnnan ja Hattulan takana olevasta kotitalosta Turkuun. Hannu joutuu kokemaan talvisen Turun ankeuden ja Juhana-herttuan hovielämän jännityksen. Hän joutuu keskelle 1500-luvun suurvaltapolitiikan juonitteluja, kun sekä kuningas Eeri XIV että Venäjän tsaari Iivana tekevät kaikkensa pilatakseen Juhanan hyvin alkaneen renessanssihovin. Hannu saa uuden ystävän, Venetsiasta tulleen Lukan, joka on lyhytkasvuinen kuten Luciakin. Yhdessä pojat keksivät, miten selvitä.