Berliinin museot

Berliinissä on loistavat museot. Rakkkain taitaa olla minulle Gemäldegalerie, josta löysin kansikuvan Lucia ja Luka -kirjaan. Katso muitakin kuvia, joita olen koonnut mosaiikeiksi. Alkuperäiset ovat kuitenkin tallella.




Maalaus oli aika pieni, ja koska katsoin sitä alhaalta päin, kuva ei näyttänyt hyvältä. Siksi ostin kuvan käyttöoikeuden museolta.

Hauras

Vanhat kirjat ovat hauraita. Onnneksi niitä on säilynyt, sekä kirjapainossa painettuja että käsin kirjoitettuja ja kopioituja. Niistä saamme tietää, miten menneisyyden ihmiset elivät. Keskiaikainen kirja museossa. Dubrovnik.
Makroviikon 'Hauras' on tiistaina 17.2. 2015



käsinkirjoittettua




Kivikin on haurasta. Mahtavat rakennukset sortuvat, ja niistä jää jäljelle vain osia. Split, Diokletianuksen palatsin raunioita.




Palatsin raunioita on käytetty rakentamiseen. Hotelli raunioituneen palatsin seinässä kiinni.

Kun saavuimme Splitiin, saimme kuulla, että hotellihuoneemme ei ollutkaan vapaa sairastapauksen vuoksi. Hotellinjohtaja oli järjestänyt meille huoneen toisesta, kalliimmasta hotellistaan samaan hintaan. "Tulette hämmästymään", hän lupasi. Me hämmästyimme tosissaan: hotelli oli rakennettu keisari Diokletianuksen palatsin raunioiden keskelle, meidänkin huoneemme seinään oli jätetty näytteeksi 1700 vuotta vanhaa kiviseinää. Neljännen kerroksen ikkunasta näkyi osa palatsin raunioita ja suurta aukiota. Splitin vanha kaupunki on nimittäin rakennettu Diokletianuksen massiivisen palatsin sisälle. 



Haurauteen, särkyneisyyteen liittyy traagisuuden lisäksi usein myös kauneutta. Pula, Kroatia  , roomalaisen amfiteatterin ja kaupungin raunioita Pulassa, Kroatiassa.




Krk:n saarelle johtava karu niemi (Klikkaa kuva suureksi)

Luonto on haurasta. Dalmatin rannikko ja Adrianmeren saaret ovat karuja ja puuttomia, sillä Venetsian tasavalta kaatoi siellä satoja vuosia puita rakentaakseen rikkaan kaupungin ja loistavan laivaston:

"Venetsialaisten esi-isien oli pakko paeta hunneja.  Hunnien kuningas Attila oli hirvittävä, hän ei edes puhunut ihmisäänellä, vaan haukkui niin kuin koira. Attila ja hänen miehensä hävittivät kaiken, mikä tuli heidän eteensä. Ruohokaan ei kasvanut siellä, missä hänen miehensä ratsastivat.  Venetsialaisten esi-isät pakenivat suurelle suoalueelle, jossa oli lukemattomia pieniä saaria ja särkkiä. Siellä oli runsaasti kaloja ja muita mereneläviä. Ilma oli mustanaan vesilinnuista.

He kantoivat kotikaupungeistaan patsaita ja katukiviä selässään. He kaatoivat puita ja rakensivat paalukylän. Kun aikaa kului, he kaatoivat kokonaisia metsiä  kaukaisista maista ja kuljettivat puut lautoilla uudelle kotiseudulleen. He iskivät maahan yhä paksumpia paaluja ja rakensivat niiden varaan entistä hienomman kaupungin.

Heidän ei tarvinnut kyntää eikä kylvää, mutta he kokosivat satoa, sillä he toivat mausteita idästä ja möivät niitä pohjoisten maiden asukkaille ja saivat siten kaiken, mitä halusivat. Missään ei ole sellaisia rikkauksia kuin Venetsiassa."

Anna Amnell: Lucia ja Luka, 2013, sivut 70-71.

Makro 119: Keskiajan talonpoikaistalo

Keskiajan koti, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Lähikuva pienoismallista. Nordiska Museet, Tukholma: Talonpoikaistalo noin 1600-luvulla. Kuva: Anna Amnell
Makro 119: ruskea
Klikkaa kuva suuremmaksi

Talonpojan tupa oli rakennettu piilukirveellä veistetyistä hirsistä. Kesäisin söivät vuohet heinää ja kukkasia tuollaisen talon ruohoturvekatolla. Näin talvella paksu lumikerros peitti notkolla olevan katon. Näytti siltä, kuin talovanhus romahtaisi kasaan lumen paljouden alla.
- -
Tuvan kynnys oli korkea, jotta villieläimet eivät päässeet sisään eivätkä pikkulapset ja pienet kotieläimet, kuten possut ja lampaanvuonat, voineet karata ulos. Vieraat astuivat tervan ja savun hajuiseen tupaan. Lucia nosti isoäidiltä perimänsä tuoksurasian nenänsä eteen ja antoi yrttikimpun Vehnäpäälle.
Talo oli tavallista siistimpi, sillä joulusiivoukset oli tehty. Maalattialla oli puhtaita olkia. Tuoksui raikkaalle.
--
Uuni oli tuvan etunurkassa, suu oveen päin, päre paloi pihdissä uuninreunalla. Ohrapuuro porisi kolmijalkaisessa punasaviastiassa hiilloksella. Nauriit hautuivat saviruukussa hiilien alla. Lintupaisti kypsyi rautapadassa, joka riippui hiilloksen yläpuolella. Ruokien tuoksut toivat veden kielelle ja saivat vatsat murisemaan nälästä. --



Talonväki söi puuroa yhteisestä savipadasta kukin omalla puulusikallaan. He noukkivat puukkojensa kärjillä lintupaistia suoraan padasta, joka oli nostettu pöydälle laakean kiven päälle, pilkkoivat lihan puukolla pöydän päällä, imeksivät luita ja nuolivat sormensakin.
Talonpojan tuvassa käytiin yöpuulle heti aterian jälkeen, sillä kynttilöitä piti säästää.

Lucia ja Luka 2013, katkelmia luvuista ”Nahkalakanat ja höyhenpeitteet ”ja ”Yö talonpojan tuvassa”

Renessanssikuningas ja minä museossa

Renessanssikuningas ja minä Louvren museossa

Teen paljon tutkimustyötä kirjojani varten. Ensimmäisten kirjojen ideat syntyivät silloin, kun olin Kanadassa vapaa toimittaja. Työ vei kaiken aikani, mutta antoi samalla paljon uutta tietoa. Muistan yleensä hyvin yksityiskohtia, mutta teen myös muistiinpanoja ja otan runsaasti valokuvia. Ennen piirsin museoissa. Nykyän tallennan tutkimusmateriaalin yksityisiin blogeihini.

Työn ohella kirjoittamista

Suomeen palattuani aloin kirjoittaa työn ohella. Oli vaarallista uppoutua liikaa kirjoittamiseen: pidin kerran saman tunnin kahteen kertaan. Tunnin loppupuolella huomasin aikuisopiskelijoitteni hymyilevän erityisen ystävällisesti. He kertoivat arvanneensa, että kirjoitin uutta kirjaa.

Tuo ei käynyt päinsä. Täytyi pitää kirja sisällään. Mutta se muhi siellä, ja toinen kirjani valmistui kesälomalla harvinaisen nopeasti. (Aurora ja Pietarin serkut) Yleensä teen tarkat suunnitelmat rakenteesta, juonesta ja henkilöitten historiasta paperilla/tietokoneella.

1500-luku

Italian matkalla kuvattuja majolica lautasia

Kiinnostus renessanssiin alkoi Italiassa Uffizin taidegalleriassa sillä hetkellä, kun näin Firenzen gallerian ikkunasta. Millaisia olivat ihmiset, jotka loivat tuollaista täydellistä kauneutta? Millaista oli elää siihen aikaan pohjolassa? Mikrohistoria kiinnostaa minua.

Kyynärän mittainen tyttö

Idea kirjaan Kyynärän mittainen tyttö syntyi vasta10 vuotta myöhemmin, kun näin ohimennen TV:stä lyhytkasvuisen naisen ratsastamassa metsässä. Samassa välähti mielessäni kuin oma sisäinen TV-ohjelmani, jossa 1500-luvun tyttö ratsasti renessanssipanoramassa viitta ja punainen tukka hulmuten. Ehkä maisema oli samanlainen kuin se, jonka näin pizzaravintolan parvekkeelta Loretossa. Olin mennyt mieheni kanssa sinne sattumalta, kun myöhästyimme junasta, jonka piti mennä Faenzaan. Kuinka paljon sattuma vaikuttaa kirjallisuuteen?

Eideettiset kuvat

Ensimmäinen kirjakin sai alkunsa eideettisestä kuvasta. Olin käymässä torontolaisessa kartanomuseossa valmistellessani lehtijuttua Viktorian ajasta. Eteen osui jalustalla oleva kuningatar Viktorian rintakuva. Näin silmänräpäyksessä kuin hologrammina vaalean tytön pyyhkimässä pölyhuiskalla pölyjä siitä. Kuka oli tuo tyttö?(Aurora, vaahteralakson tyttö).

Ymmärrätte varmaankin, että näin ei kirjoiteta paljon kirjoja.:)

Kuvassa on Frans I (1494-1547)

Barcelonan Picasso-museo

IMG_6983, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.

Kuva: Mimi Amnell. 
Barcelonan Picasso-museo sijaitsee mm useissa keskiaikaisissa rakennuksissa. Picasso asui Barcelonassa lapsena ja nuorena. Picasso, sininen kausi (1901-1904)

Nuori Picasso Museu Picasson sivut

Ritarin haarniska

Prague, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Prahan linnavuoren kultaisella kujalla museon portailla.

Pata kattilaa soimaa

Kaksi pataa 1500-luvun talosta. Dubrovnik

Kuvia kansioissa

Olen koonnut jo vuosikaudet kuvia keskiajasta ja 1500-luvusta. Olen liimannut postikortteja, lehdissä olleita kirjoituksia ja kuvia sekä ottamiani valokuvia ja piirroksiani paksuihin valokuva-albumeihin. Niiden avulla mennyt aika tulee eläväksi. Aikaisemmin piirsin paljon museoissa, mutta digikamerat ovat helpottaneet tilannetta. Kameralla voi ottaa kuvia myös teksteistä. Se onkin paljon nopeampaa kuin muistiinpanojen tekeminen kirjoittamalla. Olen ajatellut, että ehkäpä ryhdyn käyttämään suomalaisissa museoissa nauhuria, johon voin puhua havaintoni, kunvalokuvia ei saa ottaa. Sitä ei ole onneksi kielletty.