Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupunki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupunki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. toukokuuta 2018

"Turussa kaivetaan esiin kadonnutta kaupunkia"

Vanhakaupunki, Tukholma

Tukholmalaisen keskiaikaisen talon sisäosaa

Tätä olen odottanut ja toivonut, konkreettista todistusta sille päättelylleni, että Turkukin oli keskiajalla tyypillinen eurooppalainen kaupunki.
"--pääsimme kaivamaan 1300-luvun kerrostumia esiin. Sieltä löysimme esimerkiksi palasia tuontikeramiikasta. Arvokkaat astiat kertovat siitä, että tällä paikalla asui jo 1300-luvulla varakasta väkeä.--
Aurajokiranta on ollut Turun arvoaluetta koko kaupungin historian ajan. Kaivauksien yläpuolisissa rakennuksissa asui satojen vuosien ajan kaupungin kermaa, rikkaita kauppiassukuja ja apteekkareita."



Tallinn interior,  illustration 2006

Tallinnalainen koti 1500-luvulla. Oliko Turussakin samanlaista? Matti Amnell (Jr) kuvitusta kirjaani Pako Tallinnaan (2006).

"TURUSSA tehtiin viime vuonna löytö, joka huomattiin ulkomaita myöden."
Turussa kaivetaan esiin kadonnutta kaupunkia: torin uumenista löytyi leveä valtaväylä, koulun alta rikkaiden koteja.Toni Lehtinen HS 25.5.2018.

" --Amnell on eräissä kirjoituksissaan esittänyt syvän kiitollisuutensa Liisa Seppäsen arkeologiselle väitöskirjalle Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. --

Sekä Amnellin romaanin kaupunkimaailma että Seppäsen väitöstutkimuksen aineisto osoittavat, että mielikuvat vaatimattomien savupirttien reunustamista kuraisista kaduista saavat rinnalleen aivan toisenlaisen kuvan kaupungista. Turussa kuljettiin päällystetyillä kaduilla, joita kehystivät myös useampikerroksiset tiili- ja puutalot."
Jouko Grönholm, Turun Sanomat


Grönholm, Jouko: Lucia Olavintytär elää Juhana-herttuan ajan Turussa. Turun Sanomat/alio 24.3.2016. (Jorma Grönholm on turkulainen toimittaja ja kriitikko. Hän on julkaissut muun muassa teoksen Kirjojen Turku.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Keskiajan lumous

Krk

Tämä kuva Krk-saarelta kiinnostaa. Se on Lukan kotisaari: Siellä syntyi mielikuvituksessani Luka Dalmatialainen, jonka suku oli lähtösin Krk-saarelta.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Wittenberg on kuin 1500-luvun ulkomuseo



1500-luvun Wittenberg. Lucas Cranach's House 

Vanhassa Wittenbergissä voi kävellä  1500-luvun taiteilijan Lucas Cranachin ateljeetalon pihalla ja yöpyä hotellissa, joka on tuon oikealla olevan talon seinän takana. Siellä voi kulkea Lutherin ja muiden sen ajan oppineiden ja opiskelijoiden jalanläjissä.
Kuvia Wittenbergistä, keskeiset paikat
Laajempi kansio , over 200 photos
Wittenbergiin on Berliinistä vain tunnin junamatka.




234 
Olin Berliinissä kaksi viikkoa kirjailijaresidenssissä marraskuussa 2010, joten Wittenbergin matkani aikanakin oli hiljaista aikaa turismisssa. Luther tuo turisteja kaikkialta maailmasta Wittenbergiin. Jos klikkaat kuvaa suureksi, voita arvata, että ensi vuonna on tungosta Wittenbergissä. Joulun aika on myös suosittu, kertoivat kaupunkilaiset.

(Kaupungissa pääkadun varrella myös kiinnostava DDR:n museo, jossa on saksalaista arkielämää 1900-luvun asti ja DDR:n aikoihin, myös leluja.)
Kaupungissa tehtiin kaivauksia, joten uutta on tullut esille jo viime vuosina.

Olin marraskuussa 2010 kaksi viikkoa Berliinin kirjailijaresidenssissä ja hankin aineistoa kirjaan Lucia ja Luka myös Wittenbergistä, jonne Lucia Olavintyttären perhe pakenee kirjan lopussa, kun kuningas Eerik XIV:nnen joukot hyökkäävät Turkuun kesällä 1563.
 

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Keskiaika kaupungilla

Keskiaikaistyylistä koristelua

Keskiaikaistyylistä koristelua helsinkiläisessä talossa hamsterin korttelissa. (Selim A. Lindqvist, 1898) 
www2.hs.fi/extrat/kaupunki/korttelisarja/46_3.html  (sivun alaosassa)

Keskiajan kaupungeissa oli usein mukulakivikadut, ja se oli suutarien mieliin. Kengät kuluivat, suutareilla oli töitä. Kun esimerkiksi Helsinkiin haluttiin laittaa myöhemmin sileät rääveliläiset laatat katuihin, suutarit vastustiivat: kukaan ei toisi enää kenkiään suutariin.
Lue keskiajan kengistä
http://www.medievalists.net/2013/10/16/medieval-shoes/

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Jyrkät portaat

Jyrkät portaat by Anna Amnell
Jyrkät portaat, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Näkymä Dubrovnikissa toukokuussa 2010. Tämä kaupunki on meren ja muurien suojaama ja säilytti itsenäisyytensä koko keskiajan.


IMG_3102

kapeat kadut

Dubrovnik lautasessa

Dubrovnik by Anna Amnell
Dubrovnik, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kaupunki, Dubrovnikin kuva

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Takaisin Bloggeriin

Huom! Lukijalle:
Jouduin lopettamaan Kyynärän mittainen tyttö -blogin Vuodatuksesta ja minusta riippumattomista syistä eli nettihäiriköinnin vuoksi. Siirsin blogin Blogggeriin ja annoin sille uuden nimen "Lucia Olavintytär". Suurin osa kirjoituksista on tässä Kotisivublogissani, jonne siirsin ne talteen.