Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskuskirjasto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskuskirjasto. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. tammikuuta 2015

Helsingistä kasvoi suuri

Helsingin perustajat

Eivät arvanneet Helsingin perustajat 1500-luvulla, että kaupungista kasvaisi suuri. Ehkä he haaveilivat siitä. (Kuvan on kylläkin tarkoitus  esittää Gutenbergia, kirjapainon keksijää, mutta hän eli 1400-luvulla jolloin aikuisilla  herroilla oli yleensä pitkä kaapu)
Keskustakirjastoa suunnitellaan-kuvia. Uuteen keskustakirjastoon pääsee Lucia Olavintytärkin.