Kuvassa on piikkipaatsama ja jouluruusu, kaksi keskiajan keskeistä joulun symbolia. Koti koristeltiin ulkoa löytyvillä vihreillä oksilla ja marjoilla.
Makroviikon 85
aihe on joulukoriste
Jo 1500-luvulla pidettiin Keski-Euroopassa joulumarkkinoita, joilta sai ostaa jouluruokia ja joulukoristeita.
Lattialle, joka saattoi olla pelkkä tasaiseksi poljettu maalattia, laitettiin puhtaat oljet.
Ruokapöytää valaisivat kynttilä ja avotakassa palava tuli. Monissa maissa laitettiin takkaan pitkä ja paksu joulupölkky, jota siirrettiin sitä mukaa kuin se paloi.
Avotakassa hautui ruoka hiilloksella tai rautakoukusta riippumassa. Kuvassa oleva avotakka on krakowalaisessa ravintolassa kuvattu.
"Talo
oli tavallista siistimpi, sillä joulusiivoukset oli tehty. Maalattialla oli
puhtaita olkia. Tuoksui puhtaalle.
Uuni
oli tuvan etunurkassa, suu oveen päin, päre paloi pihdissä uuninreunalla.
Ohrapuuro porisi kolmijalkaisessa punasaviastiassa hiilloksella. Nauriit
hautuivat saviruukussa hiilien alla. Lintupaisti kypsyi rautapadassa, joka riippui
hiilloksen yläpuolella. Ruokien tuoksut toivat veden kielelle ja saivat vatsat
murisemaan nälästä." (ote uusimmasta kirjastani, joka ei ole vielä ilmestynyt)
Kerrotaan, että Martti Luther aloitti joulukuusitradition, mutta saksalaiset kristityt olivat käyttäneet kuusta jo varhain keskiajalla pyhänä, kristillisenä puuna. Luther koristeli pöytäkuusen kynttilöillä näyttääkseen lapsilleen, kuinka tähdet loistavat yöllä metsässä.
Yöllä mentiin messuun tai aamulla joulukirkkoon. Kirkon vierellä tai kaupungin keskustorilla oli Keski-Euroopassa joulukuusi jo keskiajalla. Eräs englantilainen munkki oli havainnollistanut jo 600-luvulla Thuringenissä kolminaisuutta kuusen kolmiomaisen muodon avulla.
Klikkaa alla olevia hakusanoja ja lue lisää.
Hyvää joulua! Merry Christmas!