maanantai 30. huhtikuuta 2012

Maypole. Vappu keskiajalla


Rautakaudesta alkaen on kaikkialla Euroopassa juhlittu kevään alkua. Yllä olevassa 1500-luvulla tehdyssä maalauksessa nähdään ihmisiä tanssimassa vappusalon (Maypole) ympärillä. Tällainen salko saattoi olla joko kauniisti koristettu salko, pelkkä keppi tai kasvava puu, jonka ympärille kokoonnuttiin tanhuamaan. Skandinaviassa on tapana laittaa juhannuksena samanlainen salko, juhannussalko.

Kuva: Maypole by Pieter Brueghel the younger, 1500-luku.


torstai 19. huhtikuuta 2012

maanantai 16. huhtikuuta 2012

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Espoonjoki

Espoonjoki by Anna Amnell
Espoonjoki, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Espoonjoki huhtikuussa 2012. Espoonjoen varrella on Espoon keskiaikainen kirkko, harmaakivikirkko noin vuodelta 1480.


Arkeologi työssään. Piirros: Matti Amnell

Espoon keskiaika: Mankbyn kylä unohtui, kun se liitettiin kuningas Kustaa Vaasan perustamaan Espoon kartanoon vuonna 1556. Kylä löytyi kaivauksissa tällä vuosituhannella.


1500-luvun espoolaisia, Olen ottanut kuvan Espoon museon 1500-luku -näyttelystä.
KLikkaa hakusanoja 'Espoon tuomiokirkko'

Espoon Tuomiokirkko

Espoon Tuomiokirkko by Anna Amnell

Espoon Tuomiokirkko, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Harmakivikirkko, nopin 1480, "Espoon mestari"

 Espoon Tuomiokirkko 

kellotapuli
IMG_0012


IMG_0019

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Vanhakin suola voi janottaa

Lontoon Towerin linna (Wikipedia)

Suola oli entisajan maailman peruspylväitä. Siitä kertovat jo paikannimet kuten Salzburg' 'suolavuori' ja Englannin wich-loppuiset paikannimet, jotka kertovat suolatullipaikkakunnista. Lontoossa suola oli keskiajalla niin arvokasta, että se säilytettiin Towerin linnassa tornissa, jolla on edelleen nimi Salt Tower. 
Pohjoismaissa suola oli keskiajalla elinehto, sillä sen avulla estettiin ruokien pilaantuminen. Mutta kuinka kauan suola itse säilyi? Senhän pitäisi säilyä loputtomiin, sillä se on mineraali, natriumkloridi.
Yleensä suola säilyy vaikka vuosikymmenet, mutta on tapauksia, joissa suola menettää makunsa. Jos sitä on valmistettu haihduttamalla merivedestä kuumassa ilmastossa, se kadottaa suolaisuutensa. Myös epäpuhdas vuorisuola kestää huonosti säilytystä.
Kuuluisin lausunto suolan pilaantumisesta esitettiin melkein 2000 vuotta sitten:"--jos suola väljähtyy, siitä ei saa enää millään suolaista. Kelvottomana se heitetään
menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa."(Raamattu nykysuomeksi)


Nykykäännös ei ole ehkä aivan paras, sillä 2000 vuotta sitten suolaa käytettiin eri tavalla (kommentti 2) kuin nykyään. Suola ei ollut puhdasta suolaa, natrium kloridia, vaan siinä oli mukana epäpuhtauksia ja kalliota, jonka seasta sitä oli louhittu. 
Jeesus oli nähnyt lapsena, kuinka hänen äitinsä valmisti ruokaa ja laittoi suolan keittoon kangaspussissa. Kun suola oli liuennut, äiti otti pussin pois ja heitti sen ulos ikkunasta tielle ihmisten tallattavaksi. Roskapusseja ja jätteiden lajittelua ei oltu vielä keksitty. Keskiajallakin roskat heitettiin  kaupungeissa ulos ikkunasta ohikulkijoiden niskaan.

Mikael Agricolan kääntämä kirkkoraamattu vuonna 1548 sanoo asian selvemmin:"Te oletta maan Soola. Jos nyt sola tule maguttomaxi/mille se solatan? Ei se mihingen sitten kelpa/mutta että se poisheitethen/ia inhimisilde tallatan."

torstai 5. huhtikuuta 2012

Jo 1500-luvulla: pääsiäismunat, virpomista, näytelmiä

Keskiajalla esitettiin pääsiäisnäytelmiä. Eri ammattikunnat esittivät kukin jonkin kohtauksen pääsiäisen tapahtumista. Niissä oli vauhtia, jännitystä ja huumoria. Esityspaikkoja saattoi olla eri puolilla kaupunkia, ja kansa vaelsi paikasta toiseen. Mutta oli myös pyörillä varustettuja lavoja kuten tämä Chesterin mysteerinäytelmien esittämiseen käytetty lava.

Klikkaa hakusanaa 'pääsiäinen' ja lue lisää: pääsiäiskulkueet, uudet vaatteet jne

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Vuodenaikojen leikkiä


Vertumnus, Giuseppe Arcimboldo (1527-1593) Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija kuvattuna Vertumnuksena, roomalaisena vuodenaikojen jumalana.