Lucia kuvitteli usein olevansa yksin autiolla rannalla. Toisinaan hän uskotteli itselleen, että tämä kaikki oli vain unta. Ei näkynyt edes lintuja. Ehkä ne pelkäsivät meluisia merirosvoja.
Merivesi oli lämmennyt. Lucia istui rantakivellä. Hän riisui kenkänsä ja sukkansa ja liotti jalkojaan vedessä. Taivas oli kirkas, mutta vaahtopäät aallot pyyhkivät rantaa.
Yksinäinen heinäsirkka kyyhötti kiven kupeella. Lucia luuli alussa sitäkin kiveksi. Hän ojensi kätensä ottaakseen sen kämmenelleen. Silloin heinäsirkka levitti siipensä ja kohosi lentoon.
Mitkä siivet sillä oli! Ne olivat yhtä siniset kuin kirkkain taivas, läpikuultavat ja säteilevät. Vähän ajan kuluttua Lucia ajatteli, että ehkä hän oli vain kuvitellut nähneensä niin ihmeellisen heinäsirkan.
Lucia joi vettä saviruukusta ja alkoi rakentaa itselleen kivistä leikkikotia. Hän rakensi juhlatuvan ja arkituvan ja niiden välille katetun eteisen, pihalle karjatuvan, aitat, väentuvan ja leivintuvan, aidan ja portin, rannalle saunan.
Hän laittoi simpukankuorista vuoteet, kivistä takkauunit, mereltä ajautuneista puunpalasista ja köydenpätkistä pöydät ja seinustapenkit. Hän rikkoi leikit, jotta rosvot eivät näkisi niitä ja meni taas meren ääreen.
Hän kastoi etusormensa veteen ja kirjoitti sillä kiveen ajatuksissaan sanan ’äiti’.
Aurinko kuivasi veden, ja kirjoitus haihtui, mutta Lucia jatkoi kirjettään vuoroin ruotsiksi vuoroin latinaksi: minä olen meren rannalla täällä on paljon kiviä
ja simpukankuoria...
Lucia kertoi äidilleen kaikesta, mitä oli tapahtunut. Hän kirjoitti nopeasti kilpaa auringon kanssa, joka kuivasi heti sen mitä hän oli kirjoittanut.
Kirjoitettuaan tarpeeksi hän näki ison kiven vieressä pienemmän kiven. Siitä olisi saanut leikkitaloon hyvän kynnyskiven.
Päältäpäin kivi oli kuin kuorittu nauris, mutta alapuoli tuntui rosoiselta. Lucia käänsi kiven, ja siinä oli kaunis kukka, kivinen ruusu, jonka terälehdet olivat tiiviisti vierekkäin.
Hän nuuhki kivikukkaa. Se tuoksui merelle ja auringolle, vesien syvyyksille, myrskylle ja tuulille. Siinä oli häivähdys merenneitojen hiusten salaperäistä
tuoksua.
Kun Lucia näki merirosvojen tulevan, hän pisti kivisen kukan vyöpussiin ja työnsi vyöpussin hameen sisälle piiloon. Juuri silloin hän näki merikotkan lentävän lahden yli kallionreunalle, jossa sillä oli kotinsa.
Kotkako se kertoi, että kivinen kukka oli viesti kotoa?
Lisäys: Mikä kivinen kukka on?
Kyynärän mittainen tyttö Lucia on rosvojen vankina vuonna 1559, ja laiva on pysähtynyt Gotlannin rannikolle, jonka luolissa merirosvot säilyttivät tuolloin ryöstosaaliitaan.
Stromatoporoidé-fossiileja nimitetään Gotlannin murteella "kissankalloksi" (kattskalle)? Niitä on paljon Gotlannin kalkkikivessä, ja ne ovat eri kokoisia. Suurimmat ovat massiivisia. Ne muistuttavat toisinaan päältäpäin ruusua. "Kissankallot" ovat primitiivisen sienieläimen fossiilileja, ja muodostuivat 430-410 miljoonaa vuotta sitten.
hieno kuva
