tiistai 15. joulukuuta 2009

Hämeen Luciat



Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurena. Herttainen Lucia-tapahtuma.

Lucia Olavintytär on päässyt mukaan Klaukkalan uutisiin Lucia-aiheiseen kirjoitukseen.

Magnus Rögård kertoo kirjoituksessaan Lucia-perinteen siirtymisestä koululaisten mukana Hämeenlinnan Ojoisten koululle, "jossa tänä syksynä uusina ryhminä aloitti kaksi ruotsinkielistä perusopetusryhmää. Ruotsinkielinen luokka on aikaisemmin sijainnut Hämeenlinnan Nummen koululla, mutta tämän lukuvuoden alusta oppilaat siirtyivät Ojoisten kouluun. Ruotsinkieliset lapset toivat Lucia-perinteen mukanaan uuteen kouluunsa."

Kirjoituksessa mainitaan, että Lucia OLavintytär -kirjat on kuvittanut mieheni Matti Amnell. Mieheni ilahtui tästä ansiottomasta arvonnoususra, sillä kuvittaja on poikamme Matti Amnell Jr. Mieheni Matti Tapio Amnell on teologi ja filosofi ja käyttänyt jo pitemmän aikaa nimeään muodossa Matti T. Amnell. Kuvittaja Matti Amnell on työssä Nokialla teknisenä kääntäjänä.

Aloitin Lucia-perinteen suomalaisten siirtolaisten joukossa Torontossa, jossa asuin melkein koko 1980-luvun. Siitä en ole tullut koskaan kertoneeksi edes blogeissani.

Lucia-juhlia on pidetty kouluissa muuallakin Suomessa. Pyhän Lucian dramaattinen tarina saattaa aiheuttaa kohahduksen koulun juhlasalissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti