tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pääsiäisenvietto 1500-luvulla



1500-luvun helsinkiläisiä kirjastani Pako Tallinnaan. Kuva: Matti Amnell

Värikkäiksi maalatut pääsiäismunat ja monet muut pääsiäistavat olivat käytössä jo 1500-luvulla. Pääsiäisjänis esiintyy jo 1500-luvun saksalaisissa kirjoituksisssa, joissa sanottiin, että jos kiltit lapset laittavat pesän hatustaan tai myssystään, pääsiäisjänis tuo siihen värillisiä pääsiäismunia. Virpominen, pääsiäismunat ja muut pääsiäistavat olivat yleisiä kaikkialla Euroopassa 1500-luvulla. Kuninkaat saattoivat tilata suuria määriä värjättyjä pääsiäismunia jaettaviksi lahjoina.

Shakespearen Romeossa ja Juliassa puhutaan siitä, että pääsiäisenä täytyy olla uudet vaatteet, samoin sanotaan monissa muissakin sen ajan teksteissä. 1500-luvun Englannissa uskottiin, että jollei ollut uutta kotikutoista päällä pääsiäisenä, koit ja kotisirkat söisivät vanhat vaatteet ja tihutöitään tekevät naakat laittaisivat pesiään talon ympärille. Almanakkakin varoitti, että jos ei ole uutta päällä pääsiäisenä, ei ole hyvää onnea tulevana vuonna.

Keskiajalla saivat myös alkunsa pääsiäiskulkueet. Arvellaan, että pääsiäiskulkue ja hienot vaatteet vaatteet pääsiäisenä saivat alkunsa jo Roomassa keisari Konstantinus I:n aikana 300-luvulla jKr. Kulkueella juhlittiin Jeesuksen tuloa Jerusalemiin palmusunnuntaina.

Lue tästä blogista myös pääsiäisnäytelmistä, joita esitettiin katujen varsilla keskiajalla.

(Kirjoitan samasta aiheesta Aurora-blogiin 1800-luvun ja 1900-luvun alun näkökulmasta ja Blogisisko-blogiin nykyajasta, esim New Yorkin Easter Parade-tapahtumasta.)

Mysteerinäytelmät elvytettiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti