tiistai 24. maaliskuuta 2015

Keskiajan äänet

keskiajan ääniä

Aboa Vetus -museon näyttely vuonna 2010 esitteli erilaisia ääniä, joita keskiajan ihminen voi kuulla ympäristössään.
Äänitteitä-näyttely esitteli kuulokuvia, jotka liittyivät kalastajan vaimon, katedraalikoulun opettajan ja oppilaan, rikkaan turkulaisporvarin palvelijattaren, sepän ja luostarin abbedissan elämään. Lehmänkello kalkatttaa ja kana kotkottaa.

Makrolinky 'ÄÄNI' Pieni lintu -blogissa 

Museon ääninäytteet ovat hauskoja! Kannattaa kuunnella lastenkin kanssa kotona tai koulussa:

Keskiaikaan kuului myös hiljaisuus luonnossa ja vaikkapa luostarissa - ja musiikki. Innostuin renessanssimusiikin avulla kirjoittamaan fiktiivisestä Lucia Olavintyttärestä.

Lucialla on meripihkan väriset pitkät hiukset, hän osaa laulaa ja soittaa luuttua. Luostarista lähtenyt oppinut isä on opettanut häntä samalla tavalla kuin poikiaankin. Hänen kaltaisensa lyhytkasvuinen ihminen oli 1500-luvulla painonsa arvoinen kultaa. Heitä etsittiin, ostettiin ja myytiin kuninkaallisiin hoveihin.


Lucia 2004, front cover

Onpa siitä jo kauan, kun tämä ilmestyi, yli kymmenen vuotta..
Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö. 2004 Lasten Keskus. Kuvitus: Matti Amnell
Lucia Olavintytär I  Kansikuva suurena  Lasten LukuVarkaus 2005 –finalisti

Vuonna 1559 13-vuotias Lucia Olavintytär asuu kodissaan Hämeen linnan ja Hattulan lähellä. Eräänä päivänä, kun Lucia on ratsastamassa, hänet ryöstetään ja viedään huimaan seikkailuun. Se ulottuu Itämerelle, Gotlantiin, Pohjois-Englannin Suomaalle ja Lontooseen. Nuori kuningatar Elisabet ja Suomen herttua Juhana ovat ratkaisevissa sivuosissa.

Lontoossa on jotain, mikä on tyypillistä keskiajalle: melu.

"Lontoo paukkui ja rätisi. Rummut pärisivät ja koirat haukkuivat. Katukaupustelijat huutelivat ”kuumia piiraita”, ”appelsiineja ja sitruunoita Espanjasta”, ”nauhoja, neuloja, sormikkaita”."
Lue lisää 1500-luvun Lontoosta. Klikkaa hakusanoja Lontoo tai Elizabeth I tai mene suoraan tänne: Lontoon siat. Luit oikein, siat röhkivät kaduilla.


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Aboa Vetus oli keksinyt hyvän idean näyttelylleen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Aboa vetuksen sivu tulla tupsahti eteen. Sopi tähän blogiin.

      Poista
  3. Tulee mieleen kesän markkinat ja karkkiomenoiden rouskutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki niin tuttuja ja toisaalta menneisyydenkin ääniä. Meillä on paljon yhteistä keskiajan ihmisten kanssa.

      Poista
  4. Äänet ovat olleet siihen aikaan vähän erilaisia; ei telkkarimainokset pauhanneet ja kännykät soineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin varmaankin kuuli paljon sellaista, mikä jää meidän ajan ihmisiltähälyn taakse.

      Poista