maanantai 12. huhtikuuta 2021

Descartes kylmässä Pohjolassa

"Vuonna 1649 Descartes matkusti Ruotsiin opettamaan nuorta, 22-vuotiasta kuningatar Kristiinaa. Tämä halusi Descartesin paitsi opettajakseen myös neuvonantajakseen tiedeakatemian perustamisessa. Matka oli lopulta Descartesille pettymys. Kristiina ei arvostelematta hyväksynyt opetettua. Descartes kuoli Tukholmassa 11. helmikuuta vuonna 1650. Hänen kuolemansa syy oli keuhkokuume. Descartes oli tottunut nukkumaan pitkään ja vetäytymään usein mietiskelemään uuninpankolle. Ruotsissa hänen kohtalokseen koitui paitsi pohjoisen talvi myös Kristiinan vaatimus opiskella filosofiaa hyvin varhain aamulla.
Descartesin ja hänen lääkärinsä kirjeenvaihtoa on joskus tulkittu niin, että hän saattoi kuolla arsenikkimyrkytykseen.Koska Descartes oli katolinen protestanttisessa maassa, hänet haudattiin lähinnä kastamattomille lapsille tarkoitetulle hautausmaalle Tukholman Aadolf Fredrikin kirkkoon." Rivstart, Ruotsin oppikirja (2017) kertoo, että Kristiina halusi opetusta kello viisi aamulla. Mutta Descates oli ollut lapsesta sti sairaalloinen ja tottunut nukkumaan lounasaikaan asti. Neljän kuukkauden kuluttua Descartes kuoli kehkokuumeeseen. Mitä Kristina halusi tietää: Mitä on rakkaus? Miksi ihminen rakastuu yhteen mutta ei johonkin muuhun?Kumpi on vaarallisempi, rakkaus vai viha? Onko toisilla planeetoilla älykkäitä olentoja.  1600.Tukholma https://fi.wikipedia.org/wiki/Ren%C3%A9_Descartes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti