keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Makro 129: 'haarukka'

medieval fork by Anna Amnell
medieval fork, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Olen ostanut tämän haarukan Turun linnan museokaupasta. Taustalla Elisabet I, joka oli Juhanalle tuttu, sillä Juhana oli nuoren Elisabet-kuningattaren hovissa monta kuukautta. Hänet oli lähetetty kosimaan Elisabetia Eerik-veljelle vaimoksi. Ei onnistunut, ja siinä oli yksi syy lisää veljesten huonoihin väleihin.

Kun Juhana sai oikean prinsessan Katariina Jagellonican vaimokseen, tämä toi haarukat Turun linnaan:


"Kummastusta herättivät kuitenkin eniten uudet ruokailuvälineet, pelottavan näköiset kaksipiikkiset haarukat, joita piti käyttää aterioidessa. Muuan kömpelö porvarisrouva oli jo pistänyt haarukalla reiän kitalakeensa ja vuoti verta. Oli viisaampaa syödä sormin.
--
– Linnassa syödään kultalusikoilla, kertoi Vehnäpää kuulleensa.
– Vain herttuatar, väitti Valpuri.
– No, ainakin hopeisilla talikoilla, jatkoi Vehnäpää.
Hannu alkoi tirskua. – Ai, muka sellaisilla talikoilla, joilla nostellaan lehmien lantaa?

– Oletkos hiljaa, poika, Valpuri moitti. – Minä kuulin torilla, että ne kaksipiikkiset haarukat ovat samannäköisiä kuin paholaisen hiilihanko Hattulan kirkon seinällä. Mihinkä on maailma menossa? Ei semmoisia kapistuksia ollut ennen edes kuninkaan pöydässä, sanoi Valpuri päätään pudistaen. – Se oli tietenkin ennen vanhaan, kun olin keittiöpiikana Tukholman kuninkaanlinnassa."
Anna Amnell: Lucia ja Luka, 2013.

Kurkista kirjan sisälle 

Makro 129: 'haarukka'


28 kommenttia:

  1. Muistan, että jo lapsena tuo haarukan tuominen hovii, oli tarina, joka kiehtoi minua. Katarina Jagellonica minullakin tuli ensimmäiseksi mieleen tästä haastesanasta.

    VastaaPoista
  2. Sinulla taitaa ollakin tämän haasteen hienoin haarukka :)

    VastaaPoista
  3. TelluT, ei ehkä kuitenkaan käytännöllisin.

    VastaaPoista
  4. SusuPetal,
    epäilen, että Juhanalla ja jollkin vieraistakin saattoi olla oma haarukka jo ennestään, vaikka niitä missään mainita.
    Jännittävä joka tapauksessa. Tietääkseni yksi vieraista kuoli verenvuotoon.

    VastaaPoista
  5. Ritva, tällainen on taide-esine. Pidän sitä koristeena.

    VastaaPoista
  6. Kuvittelija, keskiajalla oli tyyliä.

    VastaaPoista
  7. Tässäpä olikin oikein tietoisku haarukan saloihin!

    VastaaPoista
  8. Sini, Wiipedia aloittaa vielä hauempaa, muinaisesta Egyptistä. :)
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Haarukka

    VastaaPoista
  9. Mitenkäs minusta tuli nyt anonyymi?

    VastaaPoista
  10. Pretty medieval fork is awesome! Alright!

    VastaaPoista
  11. I bought it at Turku Castle, Finland.

    VastaaPoista
  12. Justiin vähän aikaa sitten luin kirjan "Turun linnan Katariinat" tai jotain sinnepäin... Jagellonica taisi tuoda yhtä sun toista hienoutta karuun Turun linnaan.
    Mie oon miettiny, että miksi täällä alettiin noin karkeilla haarukoilla syödä, kun itäisillä mailla niin kätevästi puikoilla syötiin...?
    Toisaalta, jossain syödään vieläkin sormin. Nimenomaan oikean käden sormin, vasenta kättä ei saa käyttää.

    Joka tapauksessa upealla haarukalla osallistuit haasteeseen!

    VastaaPoista
  13. Kaksipiikkinen haarukka, sillä onnistui lihapalojen pyydystäminen ennen. Nyt kaksipiikkiset ovat leikkelehaarukoita.
    Kiitos tarinasta.

    VastaaPoista
  14. Kiitos tietoiskusta, haarukan historiasta

    VastaaPoista
  15. Sanna, Katariinan äidin suku oli suunnattoman rikas ja osa siitä rikkaudesta kulki Suomen kautta Ruotsiin.

    VastaaPoista
  16. Vau, sinulla onkin oikein hieno haarukka tarjota historian kera. Varmasti tuolla sai hyvin seivästettyä ainakin pihvin.

    VastaaPoista
  17. Pappilanmummo, toistemme kuvia katsellessa opimme koko ajan uutta, paljon olen minäkin oppinut sinulta.

    VastaaPoista
  18. Sirokko, pysyi tukevasti otteessa. Näyttää kyllä ihan murhavälineeltä.:)

    VastaaPoista
  19. Nää on aina mielenkiintoisia postauksia lukea!

    VastaaPoista
  20. Pulmu, kiitos. Tämä on luova ja miellyttävä ryhmä.

    VastaaPoista
  21. Pulmu, kiitos. Tämä on luova ja miellyttävä ryhmä.

    VastaaPoista
  22. Pieni Lintu, minustakin se on taideteos, joka kertoo sekä keskiajan että nykyajan käsityöläisten korkeasta tasosta.

    VastaaPoista
  23. Kaunis haarukka, vaan en ihmettele vaikka vähän pelkoa silloin aiheuttikin. Hiilihankoa muistuttaa :)

    VastaaPoista
  24. Varsinkin kun olivat nähneet kuvia vastaavannäköisistä muissa yhteyksissä.

    VastaaPoista
  25. Varsinkin kun olivat nähneet kuvia vastaavannäköisistä muissa yhteyksissä.

    VastaaPoista