sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Helsinki on ollut aina kansainvälinen kaupunki - 1500-luku


Monet löysivät vanhasta Helsingistäkin onnea tuottavan apilanlehden. Suurin osa väestöstä oli köyhää. Mutta eihän onnea tuota vain omaisuus.
Kustaa Vaasa perusti Helsingin 1500-luvulla kilpailijaksi Tallinnalle. Hän halusi, että siitä tulisi nopeasti kansainvälinen kaupunki, johon muuttaisi varakkaita kauppiaita Hollannista ja Englannista. Jonkin verran heitä muuttikin (ei nähtävästi Englannista), mutta suurin osa tuon pikkukylää muistuttavan kaupungin asukkaista oli väkipakolla muista kaupungeista siirrettyä väestöä. Helsingissä puhuttiin jo silloin suomen ja ruotsin lisäksi ainakin saksaa, viroa ja venäjää, ehkä muitakin kieliä. Huonosta alusta huolimatta Helsinki kasvoi varsinkin kun se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Se on ollut todellisuudessa koko ajan kansainvälinen kaupunki.
Linkkejä vanhasta Helsingistä tässä blogissa kohdassa Suomi 1500
(Arkeologisten löytöjen mukaan 1500-luvun Helsingissä kasvoi paljon samoja kukkia kuin nykyäänkin Suomessa. Kuvassa trifolium pratense. Suomalaisessa kasviopissa mainitaan tämäkin. En ole tarkistanut, mitkä apilat kasvoivat 1500-luvun Helsingissä. Tarkistan..)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti