Olavi oli teettänyt satulamestarilla tyttärelleen Lucialle oman satulan ja löytänyt hänelle tavallista pienemmän lauhkean hevosen. Olavi hymyili ajatellessaan tytärtään ratsastamassa hurjaa vauhtia, pitkät helmat heiluen, meripihkanväriset kiharat selässä hulmuten.
--
Hevosen selässä Lucia ei ollut Pätkä, joksi veljet häntä toverillisesti sanoivat, kun aikuiset eivät olleet kuulemassa. Ei luonnonoikku eikä vaihdokas, niin kuin hän oli kuullut joidenkin ihmisten kuiskivan kirkonmäellä, kun imettäjä kantoi häntä viitan suojassa kirkkoon.
Ratsastaessa ei ollut haittaa lyhyydestä, sillä hevosella oli jalkoja heille kummallekin. Lucia kiihdytti Kuisman hurjaan laukkaan niin kuin veljien kanssa rosvoleikeissä.
Otteita kirjastani "Kyynärän mittainen tyttö"
