maanantai 12. marraskuuta 2012

Anne ja Sibylle Cleves


Anne Cleves naitettiin Englannin Henrik VIII:lle, mutta kuningas hylkäsi hänet. Syyksi on sanottu, että Anne oli ruma ja lihava. Todellisuudessa Anne oli hoikka ja kauniskasvoinen.  Syynä taisi olla ennemminkin yhteisen kielen ja kulttuurin puuttuminen. 
Clevesin herttuan tytär Anne oli kasvatettu saksalaiseen luterilaiseen tapaan hyväksi vaimoksi, joka teki käsitöitä, oli hyväkäytöksinen ja ystävällinen sekä osasi lukea ja kirjoittaa saksaa. Hänellä ei ollut monipuolista sivistystä niin kuin Henrikillä. Ehkä hänen vakavuutensa ei miellyttänyt kevytmielistä kuningasta. Anne ei alkuunkaan ymmärtänyt Henrikin ronskia huumoria.
Sen ajan kuninkaallisten piirien tyyliin Henrik oli valinnut Annen Hans Holbein nuoremman maalaaman muotokuvan perusteella. Tuon ajan naiset ovatkin meille tuttuja kuuluisien ja lahjakkaiden taitelijoiden töiden vuoksi. 
Toinen merkittävä saksalainen taidemaalari Lucas von Cranach vanhempi maalasi monia muotokuvia Annen sisaresta, Saksin vaaliruhtinaan vaimosta ja hänen poikansa Lucas von Cranach nuorempi esimerkiksi Katariina Jagellonicasta.
Henrik VIII:n vaimot: Katariina Aragonilainen (hylätty), Anne Boleyn (teloitettu), Jane Seymor (kuoli lapsivuoteeseen synnytettyään pojan), Anne Cleves (hylätty), Catherine Howard (teloitettu),  Catherine Parr (vastoin tahtoaan Henrikille naitettu Catherine oli kärsivällinen hoitaja sairaalloiselle ja kuolevalle Henrikille).

Annen sisarella oli parempi onni. Hänestä tuli Saksin vaaliruhtinaan Johan Fredrik I:n vaimo, hän eli Wittenbergissä ja synnyttti neljä poikaa. Kuvan maalaus neljätoistavuotiaasta morsiamesta on Lucas Cranach vanhemman tekemä. Cranach  asui myös Wittenbergissä. Klikkaa hakusanoja ja lue lisää ja katso kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti