maanantai 6. helmikuuta 2012

Luistelu on vanha tapa nauttia talvesta



Cornelius Dusartin piirros hollantilaisesta luistelijasta. www.icesk8.com/clipart/dutch.gif

Jo 20000 vuotta sitten käytettiin luistimia. Ne oli tehty poronsarvista tai eläintenluista, joiden päissä oli reikiä, mihin nahkahihnat pujotettiin. Sveitsistä on löydetty järven pohjasta 3000 eKr tehdyt luistimet.

Talvesta osattiin nauttia myös keskiajalla. Voimme nähdä vanhoissa maalauksissa lapsia tekemässä lumipalloja ja luistelemassa jäällä. Huvittelua varten tehtiin 1500-luvulla sekä kelkkoja että luistimia. On löydetty myös luusta tehty lasten lelukelkka ja Norjasta 1400-luvun tekstejä kelkkailun hauskuudesta. 
Luistimia  käytettiin myös tavarankuljetuksessa ja sodassa. 

Hollannissa oli 1300-luvulla luistimia, joissa oli rautainen tasainen pohja, 1500 luvulla puinen pohja, johon kiinnitettiin rautainen terä.  Hollannin tyyliksi (Dutch roll) sanottiin sitä, että toisella jalalla potkaistiin ja toisella liu'uttiin. Luistellessa käytettiin apuna teräväpiikkistä sauvaa. Hollannissa luistelija saattoi myös työntää kelkkaa (potkukelkkaa? ).

Klikkaa sanaa 'luuluistimet', niin näet kuvani Kansallismuseossa olevista luuluistimista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti