perjantai 11. kesäkuuta 2010

Tukholman keskiaikamuseon sisäänkäynti sillan alla

Medeltidsmuseum

Oli hyvin vaikeaa löytää Tukholman keskiaikamuseo (Strömparterre, Norrbro). Monet paikalliset ihmisetkään eivät tienneet, missä se on. Vihdoin löytyi joku, joka neuvoi: Sisäänkäynti on tuolla sillan alla. Sillalla oli hissi, mutta se ei toiminut. Laskeuduimme portaita laajalle terassille, jossa oli myös valkoisten telttakatosten alla toimiva ulkoilmakahvila.

Keskiaika-aiheiset viirit liehuivat museon ovella. Valtava hevoskastanja oli kukassa, sää oli aurinkoinen. Museo oli ilmainen. Menimme maan alle, laajaan uudistetuun museoon. Sinne on rakennettu kokonainen pienoistori, jonka ympärillä on erittäin aidontuntuisia rakennuksia. Kukko tepastelee erään talon ruohikkokatolla, käsityöläiset ovat työssä pajoissaan, munkki kitkee yrttimaataan. Hologrammin nainen työskentelee hämärässä huoneessa.

Hyvin kiinnostavia olivat pienoismallit, joiden avulla saatiin mahtumaan paljon tietoa pieneen alaan. Uskon, että ne kiinnostavat kovasti myös lapsia, samoin tietenkin liikkuminen keskiajassa. Museohan sijaitsee keskiaikaikaisen kaupungin paikalla. Nähtävissä on osa Kustaa Vaasan aikaista kaupunginmuuriakin.

Tukholman keskiaikamuseo ja Turun keskiaikamuseo täydentävät toisiaan. Keskiaika herää eloon niissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti