tiistai 24. marraskuuta 2009

Kirjoja, kirjoja




1500-lukua ja keskiaikaa käsitteleviä kirjojani. Olen koonnut niitä jo monen vuoden ajan. Suurin osa on tietokirjoja, mutta joukossa on myös romaaneja.

"Kun minulla on rahaa, ostan kirjoja. Jos jää jäljelle rahaa, ostan ruokaa ja vaatteita", sanoi Erasmus Rotterdamilainen.

Erasmus Rotterdamilainen on suosikkihenkilöni 1500-luvun ihmisistä. Niinpä annoin Lucia Olavintyttären ison veljen nimeksi Erasmus. Lucian veli Erasmus Olavinpoika Helsinkiläinen opiskelee Wittenbergissä, jossa sijaitsevassa Luther-talo-museossa on nähtävissä alla oleva Erasmus Rotterdamilaisen kirjoittama kirja, yksi hänen lukuisista teoksistaan.

2 kommenttia:

  1. Kukaan joka sanoo noin kirjoista ei voi olla kuin hyvä tyyppi. Pitänee ottaa aikaa ja tutustua Erasmukseen jossain vaiheessa oikein kunnolla.

    VastaaPoista
  2. Erasmukseen kannattaa tutustua. Jo hänen elämäntarinansa on kiinnostava.

    Hän oli lahjakas ihminen. Hän matkusteli ympäri Eurooppaa ja oli kirjeenvaihdossa useissa maissa asuvien ihmisten kanssa. Hän oli mm Thomas Moren ja hänen perheensä läheinen ystävä.

    Hän oli kuitenkin aikansa ihminen, kuten muutkin hänen aikanaan mm Luther hän piti astrologiaa tieteenä. Hänelle oli ennustettu, että hän kuolisi pohjoisilla vesillä (en muista tarkaan oliko se maalla vai vedessä), ja siksi hän ei matkustanut koskaan tänne maailman laidalle.

    VastaaPoista