Lucia Olavintytär - kansiot

Näissä kauniissa renessanssiaiheisissa kansioissa on tiedot 1500-luvun kirjoistani. Lucia 1-3.

Aloin tutkimukset Lucia 3: a varten jo vuonna 2006, heti toisen kirjan ilmestytty, mutta sitten tuli pitkä tauko, kun sisareni sairastui syöpään ja kuoli seuraavana vuonna.
Lucia kirjat ilmestyivät vuosina 2004, 2006 ja 2013.

Kirjoitin vuonna 2006 blogissani Vuodatuksessa, josta siirsin Bloggeriin jo 2011:



     Uusi kirja, uudet kansio tutkimusta varten. Työ alkoi jo vuonna 2006.



2006:
(Siirrän aineistoa yksityisestä blogista tänne, vuodelta 2006)
Olen flunssainen. Olenhan lukenut jo nämät kirjat, mutta aloitan nyt niistä uudestaan. Kuten työpöytäkuvasta näkyy, edessäni on myös Riitta Pylkäsen Säätyläispuku Suomessa vanhemmalla Vaasa-ajalla 1550-1620, jonka ostin Arohongan antikvariteetista jo kolme vuotta sitten. Gardbergin kirjoja on kaksikin. Noita kumpaakin voin alleviivata. Pirjo Tuomisella on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja 1500-luvun tunnelmaa.

Sain vihjeen joistakin Turku -tutkimuksista. Olin laittanut tänne jo linkin Turun varhaishistoriasta, mutta kirjasivua ei siinä näkynyt.

Nyt pitäisi keskittyä kokonaan tutkimaan Turkua.

(siirretty Vuodatuksesta 3.11.2006)

Kirja ilmestyi vuonna 2013: Lucia ja Luka.

John Donne: Death be not proud

John Donne ((c. 1572–1631, biography) is often considered the greatest loved poet in the English language. 
Runoilija ja St Paulin katedraalin tuomiorovasti 
Rakastetuin Englannin suurista runoilijoista.
 Donne: Death, be not proud-- (English & suomeksi)
www.luminarium.org/sevenlit/donne/sonnet10finnish.php

Kuolema, älä ylpeile, vaikka sinua nimitetään
Mahtavaksi ja pelottavaksi; niitä ole et,
Sillä he, jotka nujertavasi luulet,
Eivät kuole, Kuolema parka, enkä minäkään.
--
Unen lyhyen jälkeen, me heräämme ikuisuuden maailmaan,
Eikä Kuolemaa enää ole lainkaan; Kuolema, tulet itse kuolemaan. 

John Donne: Pyhä sonetti 10. Suom: Anniina Jokinen

Romaanin suunnittelu

Siivosin kaappeja ja löysin noin vuonna 2004 tekemäni alkusuunnitelman kirjaani Pako Tallinnaan, joka ilmestyi vuonna 2006.  Kirjan alkutilanne on alhaalla. (Klikkaa kuva suuremmaksi. Flickr-sivun oikeassa alakulmassa olevaa nuolta painamalla tulee esiin kuvan koot, valitse sieltä alin kohta ja sieltä koko, niin suuri kuin haluat katseltavaksi)). Kun meilllä oli enemmän tilaa, kiinnitin seinille työhuoneena käyttämääni huoneeseen - alkuaikoina ruokasaliin - isoja korkkitauluja, joissa oli kuvia paikoista ja henkilöistä, joiden pohjalta  suunnittelin kirjaa. Alkusuunnitelma saattoi muuttua kuten tässä, jossa yksi henkilö/perhe jäi kokonaan pois (Kerttu ja suutarin perhe) ja kirjan loppuosa muuttui muun muassa siten, että Margaretan serkku, Turun teini Vilppu Talvi lähti viemään tytöt Tallinnaan.

Tätä ennen oli tapahtunut paljon : piti luoda muistiin  - aivoihin ja tietokoneen muistiin- 1500-luvun puolivälin maailma lukemattomista erilaisista lähteistä, koota se niin kuin mosaiikki, jonka ainekset ovat sieltä täältä: kuvista, elokuvista, maalauksista, museoista, musiikista, kirjoista, vanhoista kartoista ja luoda loput muistikuvien, mielikuvituksen ja unien avulla.

Kun kirjoitin Aurora-kirjoja, tein esimerkiksi kirjaa Aurora ja Pietarin serkut varten suunnitelman päässäni ja kun kesäloma alkoi, pystyin kirjoittamaan ensimmäisen version kirjaa melkein suoraan. Kirjoitinhan alueesta, jossa asuin, Helsingin ydinkeskustasta, jonka tunsin hyvin ja lukuisat paikat ja rakennukset olivat pysyneet samanlaisina. Saatoin kävellä Auroran vierellä Kaivopuistoon ja Katajanokalle.

Lucia Olavintytär - kirjojen tapahtumapaikkoja ovat 1500-luvun puolivälin Hattula, Hämeen linna (kaupunkia ei vielä ollut), Turku, Vanhan kaupungin lahden juuri perustettu Helsinki, Gotlanti, Englannin muinainen Vanha Suomaa ja Cambridgen seutu, Elisabet I:n ajan Lontoo, Tallinna, Wittenberg.

Tarkempi kuvaus Lucia Olavintytär -kirjojen synnystä on kirjoituksessani Firenzestä Turkuun, jonka kirjoitin alkujaan ´lastenkulttuurilehti Tyyris Tyllerön Turku-teemanumeroon.

Anna Amnell: Lucia ja Luka BoD:n osastolla Helsingin kirjamessuilla

Vera Wunderlich ja kirjani Lucia ja Luka -kirjamessuilla

Vera Wunderlich, Markkinointi & PR BoD Suomi

Books on Demand GmbH

Vasemmalla näkyy myös Vaahteralaakson Aurora (2014).  Corinna Wolff ja Vera Wunderlich olivat yhdyshenkilöni, kun tein kirjoja BoD: n kanssa. He tekivät kannen painoteknillisen toteutuksen ja kirjan taiton. Corinna Lucia ja Luka -kirjaan ja Vera Vaahteralaakson Aurora-kirjaan.
Kiitos yhteistyöstä!
Kuva: Matti T. Amnell

Lucia väritti gargoileja

Keskiaikainen gargoili ja minä Zagrebin kaupunginmuseossa.

Gargoileja on Lucian mielikuvituksessa ja niissä kirjoissa, joita Lucian isä kopioi ja Lucia auttoi värittämisessä:

Värittäessään Lucia eli maailmassa, josta oli kuullut ja lukenut tarinoita. Kuvien ja laulujen maailmassa kukkien värit hehkuivat, suihkulähteet solisivat, valkotorniset linnat kohosivat vuorilla, peurat kumartuivat juomaan purosta raikasta vettä ja laivojen purjeet pullistuivat merituulessa. Trubaduurit lauloivat hoveissa ja talonpoika maata kyntäessään.

Puutarhoissa oli hyvälle tuoksuvia hedelmiä ja satakielen laulua. Siellä oli riikinkukkoja, jotka laahasivat värikkäitä pyrstöjään ja levittivät ne laajaksi viuhkaksi.

Mutta siinä maailmassa oli myös sotatorvien ääntä ja tuskasta valittavia sotahevosia, joiden selästä miehet syöksyivät maahan. Tulta syöksevät lohikäärmeet halusivat nielaista nuoria tyttöjä kitaansa. Pilviä hipovan korkeiden katedraalien ja linnojen katoilta syöksyi kohisten sadevettä räystäiltä kurkottavien gargoilien avoimista kidoista. Lucia värisi eläessään ajatuksissaan tätä toista elämää.

Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika, sivu 16

Miksi Lucian isä kopioi vanhoja käsikirjoituksia? Missä hän oli oppinut sen taidon? Oliko siitä hyötyä perheelle?

Lue myös Ystävysty keskiaikaan, josssa kerron aidon keskiaikaisen gargoilin kohtaamisesta Zagrebin museossa. 
Gargoilien kuvat -kansioni, enimmäkseen minun ottamiani kuvia. Myös Helsingin Johanneksen kirkon gargoilit, jotka katsoivat minua ja toivottivat minulle hyvää huomenta 20 vuoden ajan, jotka asuimme niiden naapureina.

Olin ollut jo kauan kiinnostunut gargoileista ja koonnut tietokirjoja niistä.

Luka on tänään nimipäiväsankari

Tänään vietetään Suomessa ensimmäistä kertaa Lukan nimipäivää. Kirjani Lucia ja Luka toinen päähenkilö Luka Dalmatialainen oli saanut nimensä evankelista Luukkaan mukaan.

Lukan isä, rikas venetsialainen kauppias, oli sivistynyt mies ja arvosti evankelista Luukasta, joka oli lääkäri, tietokirjailija ja muotokuvamaalari, monipuolinen renessanssimies Lukan isän mielestä. Sopi esikuvaksi pojalle.

 Luukasta voi sanoa myös toimittajaksi tai repotteriksi. Hän kirjoittaa älykästä ja oppinutta [kreikan] kieltä käyttäen:"Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen Sinua varten kunnioitettu Theofilos."

Useat taiteilijat ovat maalanneet näkemyksensä siitä, kuinka Luukas maalaa muotokuvaa Mariasta. Niistä tulee esille kunkin aikakauden taitelijoiden tapa toimia, sillä usein taiteilija maalaa itsensä Luukkaan rooliin. Luukas on taiteilijoiden ja miniatyristien suojeluspyhimys, ja keskiaiakana  taiteilijat kuuluivat Pyhän Luukkaan kiltaan.

Keskiaika kaupungilla

Keskiaikaistyylistä koristelua helsinkiläisessä talossa hamsterin korttelissa. (Selim A. Lindqvist, 1898) 
www2.hs.fi/extrat/kaupunki/korttelisarja/46_3.html  (sivun alaosassa)

Keskiajan kaupungeissa oli usein mukulakivikadut, ja se oli suutarien mieliin. Kengät kuluivat, suutareilla oli töitä. Kun esimerkiksi Helsinkiin haluttiin laittaa myöhemmin sileät rääveliläiset laatat katuihin, suutarit vastustiivat: kukaan ei toisi enää kenkiään suutariin.
Lue keskiajan kengistä
http://www.medievalists.net/2013/10/16/medieval-shoes/

Supisuomalaista vai keskiaikaista

Durer: Hieronymos työhuoneessaan
Siitä ei ole kauan, kun mies rakensi vielä Suomessa kodin perheelleen vähän samalla tavalla kuin lintu tekee pesän, ympäristöstä löytämistään aineksista. Sellainen oli isoisäni, suksimestarin talo. Kaikki oli puusta astioista lähtien. Vaatteet riippuivat oksista, jotka olivat alkuperäisillä paikoillaan puussa.

Kun luin ensi kerran Rybczynskin kirjaa kodista ja kodikkuudesta (Home. A short history of an idea), löysin sieltä tämän Durerin kuvan, joka ällistytti minua. Se vaikutti hyvin tutulta. 1500-luvun kodeissa kaikkialla Euroopassa oli paljaat penkit seinänvierustoilla, pöytä, jossa on irrotettava levy ja pukkijalat. Puulattia, lautaseinät, seinähylly, muutama kirstu, vaatteet naulassa. Suomalainen pirtti/tupa oli sellainen vielä vähän aikaa sitten, ainakin 1950-luvulla. Eläimiäkin tuotiin tupaan, ei kuitenkaan leijonia vaan vastasyntyneitä vasikoita ja somia porsaita pakkasilla.

Me olemme säilyneet täällä maailman laidalla metsäläisinä hyvässä mielessäkin, ja kun olemme omaksuneet muista kulttuureista jotakin, olemme muuttaneet sen ikiomaksemme, miltei tunnistamattomiin, ihan niin kuin intiaanit ovat aina tehneet. Intiaanien helmikoristelut ja matot ovat aitoja intiaanituotteita, samoin ovat sauna ja monet muut asiat Suomessa: ne ovat muuttuneet supisuomalaisiksi.

Tuo ruutuikkuna - sellainen on ollut Tallinnan keskustan porvarin kivitalossa jo 1500-luvulla. En olisi sellaista itse osannut etsiä, mutta satuin sinne mieheni kanssa samaan aikaan kuin Cambridgen yliopiston keskiaikaisen arkkitehtuurin professori, ja hän vei meidät takahuoneeseen, jossa oli tuollainen iso ruutuikkuna.

Pieni merenneito

"Vesi oli läpikuultavan kirkasta. Valkea kallio ja korallit näkyivät siinä kuin pitsinä. Lucian mielestä tämä vesi ei ollut enää merikäärmeiden ja merihirviöiden valtakuntaa.

Noin kauniissa vedessä asui varmaankin merenneitoja, sellaisia joilla oli pitkät kullankeltaiset hiukset niin kuin Vehnäpäällä ja kaksihaarainen pyrstö." Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö, 2004 Lasten Keskus, 59. Kuvitus: Matti Amnell

Idea merenneitoon tuli Troels-Lundin kirjasarjasta, joka kertoo Pohjoismaiden elämästä 1500-luvulla.

Ks. myös Kari Hintsalan blogikirjoitus Seireeni Itämeren takaa ja kuva blogissa Kaponieeri. 10/2015

Kaksipyrstöistä merenneitoa kutsutaan heraldiikassa seireeniksi, kertoo Kari Hintsala. 

Hän kertoo myös. että Varsovan vaakunassa on mereneneito. Kaunis merenneito se onkin nykyään, Toista oli 1500-luvulla.

Keskiaikaista kauppaa

Keskiaikainen kaupunki

Keskiajan espoolaisia: Mitähän ostaisi? Rautanauloja ainakin.

Lapsuus ei ollutkaan kurjaa keskiajalla

Kuten olen usein tuonut esille, uusin tutkimus kertoo, että lapsia rakastettiin, heidän kuolemaansa surtiin. Lapsilla oli leikkikaluja, he leikkivät mutta myös olivat mukana aikuisten töissä oppien katsomalla, miten työt tehdään. Lapsia oli yleensä perheissä paljon. 

Väärinkääsitys kurjasta lapsuudesta johtuu Philippe Ariesin lapsuuden tutkimuksesta, jonka uusi tutkimus os0itti virheelliseksi.

Philippe Aries erehtyi lapsuudentutkimuksessaan, kertoi Nicholas Orme kirjassaan Medieval Children, kerroin vuonna 2006 Blogisisko-blogissani:

Philippe Ariesin kirja, englanniksi "Centuries of Childhood. A Social History of Family Life" 1962 (1960)on ollut vaikuttamassa luuloomme siitä, että lapsuus "keksittiin" vasta uudella ajalla. Minullakin on 1980-luvulla ostettu Ariesin lapsuustutkimus, jota olen alleviivannut moneen kertaan. 

Varsinkin 1990-luvulta lähtien on tutkittu paljon lapsuutta. Esimerkiksi keskiajan tutkijat eivät ole löytäneet tukea Ariesin varovaisille ja muiden 1960- ja 1970-lukujen tutkijoiden äänekkäämmille väitteille, että lapsuutta ei olisi ollut ennen 1600-tai 1700-lukua. 

Keskiajan tutkijat ovat löytäneet keskiajan kirjallisista lähteistä runsaasti aineistoa, joka osoittaa, että aikuiset pitivät jo 1100-luvulta asti lapsuutta erillisenä vaiheena ihmiselämää, osoittivat lapsille hellyyttä ja pitivät heistä huolta.

Lapsen syntymä oli suuri tapaus, lasta hoidettiin ja kasvatettiin huolella. Lapsille valmistettiin leluja, pelejä ja kirjoja. Lapset leikkivät ja loivat myös omaa kulttuuriaan.

Yllä olevat mielipiteeni ovat tiivistelmä keskijan tutkijan Nicholas Ormen kirjasta "Medieval Children" Yale University Press. 2001. Samaa esittävät muutkin keskiajan tutkijat mm. Shahar, Finucane, Hanawalt sekä Iona ja Peter Opie jne. (Tämä oli samana vuonna 2006 kirjoittamani kommentti Kemppisen blogiin.)

http://blogisisko.blogspot.fi/2006/11/aris-erehtyi-lapsuuden-tutkimuksessaan.html

Lue myös arvostelu Ormen kirjasta.

http://www.theguardian.com/books/2001/sep/15/historybooks.highereducation1

Nyt kirjoittaa YLE samasta asiasta Vapriikin näyttelystä kirjoittaessaan: 

"– Pyrin tutkimuksissani kumoamaan mielikuvat synkästä ja rakkaudettomasta keskiajasta, tutkija Sari Katajala-Peltomaa toteaa.

Materiaalisesti elämä keskiajalla oli tätä päivää huomattavasti niukempaa. Sari Katajala-Peltomaan mukaan lähteet todistavat vahvasti, että perheenjäsenillä oli vahvat tunnesiteet ja että vanhemmat yrittivät parhaansa mukaan pitää lapsistaan huolta.

Isät olivat keskiajalla aktiivisesti mukana lasten hoivaamisessa. Apua pyydettiin pyhimyksiltä moniin perheiden hyvinvointiin ja lasten hoitamiseen liittyvissä kysymyksissä."

.

YLE: Lapsuus ei ollut keskiajalla niin kurjaa kuin kuvitellaan

Vapriikin näyttely on avoinna 18.10. asti.

 

Red Square, the Palace of the Romanov Boyars

All photos: Anna Amnell



Romanov Pajarin (aatelisen kauppiaan) vaimon huoneet ovat yläkerrassa. Huomaa lukuteline, kehto, lasten lelut.



Pajarit olivat Venäjän ylintä aatelistoa
Juhlasalista on kansiossani muitakin kuvia
Katso myös maalaus : Pajarihäät (1800-luvun maalaus)



Museossa on palatsin pienoismalli

Konstantin Yegorovich Makovsky: Pajarinainen

1500-luvun pajareita

Katso kaikki kuvani kansiosta
Pajarien talo Boyars Palace The Romanov Boyars lived in Moscow already in the 16th century

Helsingin Sanomat kertoo pajarien talosta

Viipuri

Junamatkalla Moskovasta Helsinkiin ehdin kuvata Viipurin linnan junan ikkunasta.
Keskiajan Viipuri, mm Viipurin pamaus, jossa oli mukana eräs esi-isäni.
http://www.virtuaaliviipuri.tamk.fi/fi/history