Sivut

tiistai 22. lokakuuta 2013

Elisabet I oli vähällä kuolla isorokkoon

Elizabeth I English School c 1560

Harvemmin nähty maalaus nuoresta Elisabetista (1560). Tällaisena näki hänet myös Suomen 22-vuotias herttua Juhana, jonka hänen isänsä kuningas Kustaa Vaasa lähetti vuonna 1559 Lontooseen kosimaan Elisabetia kruunuprinsssi Eerikille vaimoksi.


Lucia_2004_00038

Matti Amnellin kuvitusta kirjaani "Kyynärän mittainen tyttö" (2004).

Siellä oli muitakin "puhemiehiä" hallitsijoiden muotokuvat mukanaan. Juhanalla oli komea maalaus, jossa Eerikillä oli muodikas asu. Eerikin komeat sääret olivat siinä edukseen. Nehän olivat miehen paras kaunistus.

Syksyllä 1562 Juhana toi puolisonsa, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican Turkuun. Eerik oli vieläkin ilman prinsessaa, vaikka lähetteli kosimakirjeitä.

Samana syksynä neitsytkuningatar Elisabet sairastui isorokkoon. Hän jäi henkiin, mutta arvellaan, että isorokko jätti pahat arvet hänen ihoonsa. Tämän jälkeen Elisabet alkoi käyttää voimakasta valkoista puuteria kasvoillaan. Hän alkoi pitää myös peruukkia. Tuhosiko isorokko myös hänen hiuksensa? Elisabet ei pitänyt peileistä ja oli kauhuissaan, kun näki vähän vanhempana itsensä kuvastimesta. Hän oli kuullut koko ikänsä ylistystä kauneudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti