Kattoparruja Lucas Cranachin 1500-luvun talossa Wittenbergissä. Nämä värit ovat tämän viikon värikollaasin mallivärien kaltaiset.
Pakostakin tuli mieleeni, että tuohon aikaan leivonen eli kiuru päätyi usein piiraaseen. Leivosia oli valtavan paljon. Vasta vuonna 1876 kielsi Saksin herttua laululintujen metsästämisen ruuaksi. Siihen loppui herkuttelu leivospiirailla.
Täällä on laulu, josta Agatha Christie sai idean - ja juonen- romaaniinsa Salaperäiset rukiinjyvät.
https://www.youtube.com/watch?v=leYFoxkAKHU
Asia on minulle ennalta tuttu. Hattulasta ryöstetty Lucia Olavintytär laitetaan kirjassani Kyynärän mittainen tyttö vuonna 1559 jättipiiraan kuoren sisälle Lontoossa. Hän hypähtää ulos elävien lintujen pyrähtäessä ulos samalla aukosta, soittaa luuttua ja ja laulaa latinaksi ja italiaksi Elisabet I:lle ja hänen hovilleeen. Samalla Lucia pääsee kotimaahan Lontoossa vierailulla olleen nuoren Juhana herttuan mukana.
Tämän kuvauksen tausta on keskiaikainen englantilainen lastenlaulu sen ajan kuninkaallisesta herkusta, lintupiiraasta, jonka sisältä lentää eläviä lintuja. Alkuperäinen ruokalaji lienee ollut saksalainen leivospiiras, euroopalaisten herkku vuosisatojen ajan.
Jo roomalaiset olivat herkkusuita ja söivät leivosia ja muita laululintuja. Heiltä on peräisin vitsi, jonka mukaan herkkusuulle kelpaa vain linnunkieli. Kuulin saman sanonnan lapsuudessani. Nykyään saksalainen leivospiiras täytetään marsipaanilla.
(Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö Lasten Keskus, 2004, sivut 137-138 luvussa Lahja kuningattarelle. Tätä kirjaa on kirjastoissa.)
Uudet värikollasit: Leivonen eli kiuru.
Kattoparrut kuin lintuja taivaalla katselis,onneksi linnut saa nyt lentää vapaana.
VastaaPoistaUpea katto, nappivärit.
VastaaPoistaUggla, ruokaa saa muualtakin.
VastaaPoistaRiitta, kiitos.
VastaaPoistaKiitos leivospiiraan historiasta!
VastaaPoistaKauniin hennot värisävyt kuvassasi. Tarina piiraslinnuista sitä vastoin on surullinen. Laululinnut piiraassa ei oikein minun makuhermojani kutkuta. Tässä taannoin katsoin televiiosta Viktoria-sarjaa ja siinä oli ranskanvierailulla ruokana friteerattuja peltosirkkujja. Ei hyvä!
VastaaPoistaAino, siinä on yksi realiteetti historiasta.
VastaaPoistaSiinähän on kiurun värit. Surullinen tositarina menneeltä ajalta.
VastaaPoistaElämä oli ennen kovaa. Ruokaa ei saanut kaupan pakastearkuista. Ruoka piti kasvattaa ja metsästää itse. Joissakin suurkaupungeissa kuten Lontoossa oli jo 1500-luvulla ruokaloita ja katukauppiaita, jotka möivtä kuumia piiraita niille, joilla ei ollut asunnossaan keittomahdollisuutta. Oli jopa kotiinkuljetusta. Mutta suurin osa ihmisistä joutui selviämään omilla tiedoillaan ja taidoillaan.
VastaaPoistaWell done !
VastaaPoistaKaunis haastekuva ja mielenkiintoista historiaa!
VastaaPoistaPääblogini Blogisisko on kasvanut niin suureksi, että minun on parasta kirjoittaa useimmiten muihin blogeihini ja silloin tietenkin niiden teemojen ympärille. Olen iloinen siitä, että historia kiinnostaa. Linkitän tämään info-blogiini, josta pääsee kaikkiin blogeihin.
VastaaPoistaThank you, Jutta.
VastaaPoista