Lai 23 [talo kirjassani Pako Tallinnaan 2006 Lasten Keskus] on teatterina ja siellä on alakerrassa myös kahvila. En kuitenkaan joutaneet teetä juomaan, sillä otin innoissani valokuvia tästä talosta, joka tuntui juuri sopivan kokoiselta. En ollut ainoa innokas valokuvaaja.
Englantilainen mies otti kuvia vielä innokkaammin kuin minä ja monella hienolla kameralla. Hän oli puhelias ja kertoi olevansa Cambridgen yliopiston keskiajan arkkitehtuurin professori. Hän oli risteilyllä Pietarissa ja Tallinnassa ja oli käynyt Tallinnassa jo kerran, ihastunut suunnattomasti tähän uskomattomaan keskiaikaiseen kaupunkiin ja palannut ottamaan kuvia. Kun kerroin kirjoittavani nuortenkirjaa 1500-luvusta ja nimenomaan Tallinnasta, hänen silmänsä säteilivät.
- Nyt minä näytän teille jotakin hienoa, hän sanoi miehelleni ja minulle. Hän vei meidät huoneeseen, jonka perällä oli iso vankka ovi. - Tuolla on huone, joka teidän täytyy nähdä.
Pöydän takana istui "vanhan vallan" tyyliin käyttäytyvä virkailija, joka sanoi, ettei sinne pääse kukaan.
- Pääsin aikaisemminkin, sanoi professori, pyyhälsi huoneen perälle, avasi oven ja pyysi meidät mukaansa.
Siellä oli huone, joka oli ollut 1500-luvun kauppiasperheen asuinhuoneena. Todennäköisesti siellä oli ollut useitakin pieniä huoneita, jotka oli erotettu väliseinillä toisistaan.
Ihmeellisintä oli, että siinä 1500-luvun huoneessa oli korkeat pikkuruutuiset ikkunat niin kuin esimerkiksi englantilaisissa samalta ajalta olevissa taloissa. Täällä kylmässä Pohjolassa. Ikkunasta näkyi sisäpihaan, jossa oli vielä kaivonrengas jäljellä.
Huvittavinta oli se, että tämän huoneen leveässä ikkunalaudassa oli vessanistuimet, oikea ulkohuussi, johon voi pistäytyä poistumatta huoneen lämmöstä. (Huom! Kävin samassa talossa muutama vuosi myöhemmin, ja takahuone oli remontoitu ja muutettu tavalliseksi toimistohuoneeksi!)
Näissä huoneissa oli nimittäin kuumailmalämmitys, sillä kellarikerroksessa oli uuni, jota lämmitettiin ja josta lämmitetty ilma kohosi yläkertaan. Sitä uunia saatoimme ihailla myöhemmin kellarissa sijaitsevassa kahvilassa.
Keskiajan arkkitehtuurin professori neuvoi meille myös erinomaisen kirjan, jota myytiin teatterin aulassa. Se osoittautui todelliseksi aarteeksi.
Olen miettinyt, milloin ilmestyy tämän Cambridgen yliopiston professorin oma kirja Tallinnasta. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa miehelle, jonka nimi haihtui mielestäni siinä tuoksinassa. Eniten olen kuitenkin kiitollinen siitä, että naapurissani, pienen merimatkan päässä on suuri keskiaikainen kaupunki Tallinna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti