Lucian ja Lukan maailma

Kun Lucia ja Luka kävelivät kahdestaan käsi kädessä villiintyneessä puutarhassa korkeiden kukkien keskellä, oli kuin he olisivat olleet syvällä metsässä. Perhoset lentelivät heidän yläpuolellaan, ja linnut lauloivat aivan kuin niidenkin sydän olisi pakahtua ilosta.

 – Tule, Lucia sanoi. – Näytän sinulle jotakin.

Matalat kiviportaat veivät puutarhan muurin harjalle, jossa oli polku ja kivinen penkki. Sieltä näki kauaksi. Heidän edessään olivat kaupunki, kadut, laaksot, metsät, puistot, pilvet ja taivas sekä joki ja tie, jota myöten Luka oli saapunut kaupunkiin.

 – Me voimme tehdä vaikka mitä, sanoi Luka. – Voimme mennä Venetsiaan. Voimme mennä kotisaarelle ja elää niin kuin pippurinkokoiset ihmiset.

  – Yhdessä olemme jättiläisiä! huudahti Lucia.

Siltä heistä kummastakin tuntui, kun he seisoivat muurin harjalla käsi kädessä, ja koko maailma oli siinä heidän edessään.

Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. 2013