Sivut

perjantai 30. elokuuta 2013

Mikael Agricola, Finland

Mikael Agricola, Finland by Anna Amnell
Mikael Agricola, Finland, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Mikael Agricola opiskeli Wittenbergissä 1530-luvulla. Agricola tunsi Lutherin ja Melanchtonin. Agricola oli aikuinen mennessään Wittenbergiin. Niin oli suurin osa ulkomailta tulevia opiskelijoita. Osa yliopisto-opiskelijoita oli 1500-luvulla vielä lapsia. Esimerkiksi Tyko Brahe alkoi Tanskassa yliopisto-opiskelunsa 12-vuotiaana. Näin tekivät monet pojat myös Wittenbergissä. Kirjassani Kyynäärän mittainen tyttö Erasmus Olavinpoika lähtee Wittenbergiin 15-vuotiaana. Hänen isänsä on valmentanut häntä kotona yliopisto-opiskeluun jo monen vuoden ajan.

Suomalaisten opiskelusta ulkomailla kertoo Jussi Nuortevan väitöskirja.  Jussi Nuorteva: Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun Akatemian perustamista 1640. 1997
Mikael Agricola was the father of written Finnish language.

Mikael Agricola

Kuvat: Anna Amnell


Mikael Agricola studied in Wittenberg

Mikael Agricolan patsas Turun Tuomiokirkon edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti