Kuva: Beesi/Matti T. Amnell
Löysin tyttäreni Facebookin kuvien joukosta tämän ratsastuskuvan, jonka mieheni on ottanut hänestä ja hänen ystävästään Tuomarinkylän ratsastuskoululla. Olen itse käynyt vain alkeiskurssin ratsastamisesta. Mieheni ratsasti useiden vuosien ajan, samoin tyttäreni.
Ratsastaminen on vaikuttanut aivan ratkaisevasti kirjaani "Kyynärän mittainen tyttö" (2004). Olin lukenut jo kauan renessanssista ja miettinyt, miten kirjoittaisin siitä nuortenkirjan. Eräänä päivänä kävelin olohuoneen läpi, kun mieheni katsoi TV:tä. Pysähdyin, sillä näytettiin dokumenttia tai haastattelua, jossa nuori nainen ratsasti metsässä. Hänellä oli punainen tukka tai ainakin minun mielikuvituksessani hänen tukkansa muuttui punaiseksi, pitkäksi ja kiharaksi. Näin hänet kiitämässä vihreä viitta hulmuten läpi keskiaikaisen maiseman. Viitan huppu oli valahtanut alas, ja tukka oli vapaana. Syntyi Lucia Olavintytär. Hänen rakkaan hevosensa nimi on Kuisma. Se muistuttaa paljon sitä kilttiä hevosta, jolla ratsastin usein käydessäni ratsastuksen alkeiskurssia.
Näin tyttäressäni, miten paljon hän rakasti hevosia. Hän suunnitteli lapsena ryhtyvänsä eläinlääkäriksi, mutta allergia kaikki karvaisia eläimiä kohtaan (!) tuli esteeksi. Hän sai kuitenkin pitää kissan. Niitä meillä on aina ollut. Luciallakin on Miuku.
Lue myös Kirjat syntyvät vähitellen Miten Englanti esiintyy Lucia-kirjoissani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti