Sivut

tiistai 13. lokakuuta 2009

Lämmintä päälle ja alle keskiajan tyyliin



Teini-ikäinen kuningas Edward VI vuonna 1550.

Taidemuseoissa käydessäni olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka pulskia 1500-luvun muotokuvien ihmiset ovat. Kaikki ei ole kuitenkaan sitä, miltä se näyttää. 1500-luvulla oli muotia "power dressing", piti näyttää mahdollisimman suurelta. Siksi varsinkin miesten vaatteissa oli leveyttä etenkin hartioissa.

Pulska vaikutelma syntyy myös siitä, että vaatteet vuorattiin turkiksilla, esimerkiksi naisten pitkät alushameet.

Lämpömittari näyttää tänään Helsingissä nollaa, sisälläkin on kylmää. Täytyy laittaa villasukat jalkaan, mieluiten kahdet. Käytän kotiasuna mieluiten indonesialaisia kaftaaneja, sillä ne ovat hyvin pehmeää puuvillaa. Paleltaa. Laitan keskiajan tyyliin villahameen alushameeksi, vanhan pehmeän tummanpunaisen kellohameen. Se on samaa väriä kuin batik-kuvioisen mekkoni pohjaväri. Nyt ei palella. Punainen villainen alushame - niin kuin Elisabet I:llä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti