Pukuhistoriaa 1500-luku

Päivitys 12/2012

Anna Amnell Turun kirjamessuilla. Kuva: Turun tietokuva 1500-luvun vaatteet, jotka tein itselleni ja nukelle
1500-luvun pukuhistoriaa: muualla ja Suomesssa.
Tässä blogissa: Renessanssin kasvoja asuja

Kuvani Gemäldegaleriet taidemuseosta Berliinistä (katso kuvat, varsinkin kollaasit suuremmaassa koossa.)
Pukuhistoriaan liittyvää kirjallisuutta Ritva Koskennurmi-Sivosen luettelo*

Elizabethan Costume.net

Perusteellinen. Erityiskohta 1500-luvun asuista.

1500-l muotia (yvm.edu) maalauksia

1500-luvun housut

1500-l. käsityöt

Joulukuusi ja joulumarkkinat 1500-luvulla

Kerrotaan, että Martti Luther aloitti joulukuusitradition, mutta saksalaiset kristityt olivat käyttäneet kuusta jo varhain keskiajalla pyhänä, kristillisenä puuna. Eräs englantilainen munkki oli havainnollistanut jo 600-luvulla Thuringenissä kolminaisuutta kuusen kolmiomaisen muodon avulla.

Keski-Euroopassa oli tapana ripustaa kuusi jouluna latva alaspäin katosta. Luther koristeli pöytäkuusen kynttilöillä näyttääkseen lapsilleen, kuinka tähdet loistavat yöllä metsässä.

Jo 1500-luvulla pidettiin Keski-Euroopassa joulumarkkinoita, joilta sai ostaa jouluruokia ja joulukoristeita.

Tudor Christmas. Joulunvietto Englannissa 1500-luvulla ja sitä ennen.

1500-luvun ihmisiä: Correggio

Antonio Allegri (Correggio) Omakuva 1510

Antonio Allegri (noin v. 1489 - 1534) syntyi pienessä Correggion kaupungissa Italiassa monilapsiseen ja köyhään perheeseen. Hän meni taiteilijalle oppipojaksi ja oli tämän omakuvan maalatessaan 21-vuotias, mutta näyttää ainakin minun mielestäni paljon nuoremmalta. Hän muutti Parmaan kuusi vuotta tämän maalauksen syntymisen jälkeen ja meni naimisiin correggiolaisen Francesca di Braghetiksen kanssa, joka kuoli kymmenen vuotta myöhemmin. Yksi heidän pojistaan, Pomponio Allegri, oli myös tunnettu maalari, ja Antonion ja Francescan lastenkin lapset olivat taiteellisia. Köyhä lapsuus varjosti Antonion elämää, ja hänen kerrotaan olleen alakuloinen ihminen. Hän oli eräs italian renessanssin suuria maalareita.

Lapsimorsian

Margareta on vasta 13-vuotias ja kookas ikäisekseen. Hän on kuitenkin vielä keskenkasvuinen, hänen rintansa ovat kehittymättömät ja hän on hyvin laiha. Hänet on puettu aikuisten tyyliin. Verrattuna erittäin lyhytkasvuiseen, noin 80 cm pitkään (=Preussin kyynärä) Luciaan hän näyttää aikuiselta. Tytöt toteavat, että toinen on liian lyhyt ja toinen liian kaunis. Kummallakin oli vaikeaa varsinkin 1500-luvulla, siksi he liittoutuivat yhteen ja päättivät paeta.

Olisin voinut antaa kirjalleni "Pako Tallinnaan" nimen "´Lapsimorsian", sillä siitähän kirjassa on kysymys. Kaunis 13-vuotias Margareta aiotaan naittaa ulkomaalaiselle iäkkäälle leskimiehelle. Mies on hyvin varakas, Margaretan isä on kuollut ja äitipuoli ajattelee pääsevänsä samalla eroon kauniista tytärpuolesta, joka tuntuu hänestä kilpailijalta avioliittomarkkinoilla.

Naiset eivät olleet yleensä kovin nuoria naimisiin mennessään, sillä useimpien tyttöjen täytyi hankkia itselleen myötäjäisrahat toimimalla palvelijoina. Varakkaiden perheiden tytöt saatettiin naittaa tai ainakin kihlata hyvin nuorina, teini-ikäisinä ja prinsessat suorastaan pikkulapsina, jolloin heidät kasvatettiin sulhasensa kotona.

Kun kirjoitin tätä kirjaa, luin useista vastaavista tapauksista nykymaailmassa. Hyvin suuressa osassa maailmaa tytöt naitetaan edelleen lapsina. Tämän päivän Ilta=Sanomissa on kuva ja artikkeli häistä, joissa mrsian on 11-vuotta ja sulhanen 40-vuotias, mutta näyttää vielä vanhemmalta. Tyttö on puettu aikuisten tyyliin. Jouko Juonala: Lapsimorsian. IS 18.12.2007)

Lucia Olavintytär: kirjoitusluettelo 2007

Kuvat: Lucia Olavintytär -nukke, Anna Amnell 1500-luvun asussa ja 1500-luvun tornitalo (my gate gate house project),  1:12 nuket, ja kyynäärn mittainen nukke.
Siirry sivupalkissa olevaan Blogiarkistoon siihen kuukauteen, jonka aikana kirjoitus on julkaistu tai kirjoita kirjoituksen otsikko kohtaan "Search blog".

Joulukuu 2007 (linkki)


Pukuhistoriaa 1500-luvulla
Joulukuusi ja joulumarkkinat 1500-luvulla
1500-luvun ihmisiä: Correggio
Lapsimorsian
"Luostari ja kotiliesi" (Erasmus Rotterdamilaisen vanhemmat)
Kyynärän mittainen tyttö (kansi)

Marraskuu 2007

1500-luvun Lontoo.
"Elisabet: Kultainen aikakausi" (elokuva-arvostelu)

Syyskuu 2007
Muissa maailmoissa 2 (historian elävöittäminen)
Lucian oma hevonen Kuisma

Elokuu 2007
Muissa maailmoissa 1500-luku (koti 1500-luvulla)

Heinäkuu 2007
Kirja-arvostelu: Pako Tallinnaan. (Helsingin Sanomat)

Taloa etsimässä Tallinnassa (Lai 23)

Kesäkuu 2007
Keittiössä (1500-luku, ruokailu)
Hevoset pienempiä kuin nykyaikana hevoset (matkustaminen 1500-luvulla, ratsastaminen)
Viipurilaisia renessanssiasuissa (Kuolemajärvi, Mikael Agricola)
Keskiajan kauneutta (kuva)
Turun linnan keskiaikainen kirstu (kuva)
Keskiaikaisen pöydän jalka (kuva)
Keskiaikainen pöytä (kuva)

Toukokuu 2007
Katariina ja Juhana paperinuket
1500-luvun tornitalo. (Slide show 1500-luvun tornitalo, My Gatehouse Project)
1500-luvun ihmisiä (Kuningatar Margot, Michel de Montaigne)

Huhtikuu 2007
Vanhan Helsingin muistoksi (kuva)
Kyynärän mittainen tyttö (Kirjaverkkari, Teresia Volotinen)
Kirja-arvosteluja (luettelo)
"Elämää Agricolan aikaan".(Kirja-arviostelu: Päivi Heikkilä-Halttunen)

Maaliskuu 2007
Hyvä kirja-arvostelu innostaa (Pako Tallinnaan)
Nykyajan lyhytkasvuiset toimivat monilla aloilla.
Kyynärän mittaisen tytön aikalainen Hesarissa. (Vouti Björnramin kuja)
Trouser tyranny. (Miesten mekot)
Miten kirjoittaa historiallinen romaani?
Matkustaminen 1500-luvulla.

Helmikuu 2007
Miksi kirjoitan 1500-luvusta? (Firenzen kuva)

Tammikuu 2007:
Mitä Lucia ja Margareta söivät Tallinnassa? (keskiaikainen ruoka)
Aurinkoinen päivä (1500-luvun nukke 1:12)
Lucia Olavintytär 1500-luku (nukketalon nuket)
Lucia ja Margareta vanhassa Helsingissä
Lucia II: Pako Tallinnaan (Helsinki 1500-luvulla, järjestetty avioliitto, lapsiavioliitot)
Lucia I (1559, Elisabet I, Englannin vanha suomaa, Gotlanti, Itämeri, Juhana-herttua, Kyynärän mittainen tyttö, Lontoo, lyhytkasvuisuus, Suomi)
1500-luvun tornitalo 1500-luvun tornitalo (nukkekotitornin tekeminen, my gate house project)
Anna Amnell's historical novels (An Ell-Sized Girl, An Escape to Tallinn)
Lucian maailma (1500-luku, Helsinki 1500-luvulla, kaupungit, nimet, ruokailu)
Kuvittaja: Matti Amnell
Haastattelut (Anna Amnell, Pirkko Pekkarinen)
Kirja-arvosteluja: Pako Tallinnaan (Hanni Halonen, Natalia Laurila, Pako Tallinnaan, Teresia Volotinen)
Kyynärän mittaisesta tytöstä sanottua. (Ismo Loivamaa, Kaarina Kolu, Marika Uskali, Päivi Heikkilä-Halttunen)

Luostari ja kotiliesi

Charles Reade: Luostari ja kotiliesi. Suomentanut Väinö Jaakkola. 1923 (1861) 1141 sivua. Tämä kirja oli kirpputorilöytö.

Eräs kaikkien aikojen suosituimmista renessanssin ajasta kertovista romaaneista on kertomus Erasmus Rotterdamilaisen vanhemmista. Se on romanttinen rakkaustarina ja seikkailuromaani. Romaanin pohjana on Erasmuksen oma kertomus vanhemmistaan. Kirjan nimi viittaa siihen, kuinka nuori mies joutuu eroon morsiamestaan ja päätyy munkiksi.

Erasmuksen isän suku lähetti Erasmuksen luostariin, jotta tälle ei tarvitsisi antaa perintöä. Erasmus sai kuitenkin paavilta luvan elää luostarin ulkopuolella, mutta naimisiin hän ei voinut mennä. Renessanssin loistavan hahmon Erasmuksen taustalla on näin olleen kaksikertainen luostari ja kotiliesi -tragedia.

Luostari ja kotiliesi on ilmestynyt Suomessa myös lyhennettynä nuortenkirjana. Kannessa on väritetty kuva eräästä alkuperäisen kirjan kuvitukseen liittyvästä kuvasta. Via Lurker

Kyynärän mittainen tyttö

br />

Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö. 2004 Lasten Keskus. Kuvitus: Matti Amnell
Lucia Olavintytär I
Kansikuva suurena

Lasten LukuVarkaus 2005 –finalisti

Vuonna 1559 13-vuotias Lucia Olavintytär asuu kodissaan Hämeen linnan lähellä. Eräänä päivänä, kun Lucia on ratsastamassa, hänet ryöstetään ja viedään huimaan seikkailuun. Se ulottuu Itämerelle, Gotlantiin, Pohjois-Englannin Suomaalle ja Lontooseen. Nuori kuningatar Elisabet ja Suomen herttua Juhana ovat ratkaisevissa sivuosissa.

Lucialla on meripihkan väriset pitkät hiukset, hän osaa laulaa ja soittaa luuttua. Luostarista lähtenyt oppinut isä on opettanut häntä samalla tavalla kuin poikiaankin. Hänen kaltaisensa lyhytkasvuinen ihminen oli 1500-luvulla painonsa arvoinen kultaa. Heitä etsittiin, ostettiin ja myytiin kuninkaallisiin hoveihin.

Jatko-osa: Pako Tallinnaan (2006) ja Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika 2013

Paula Moilanen: Herttuan hovissa

Huomenna 29.11.2007 julkistetaan tämän vuoden Finlandia Junior-palkinnon saaja. Ehdolla on kuusi lasten- tai nuortenkirjaa. Suosikkini on Paula Moilasen kirjoittama "Herttuan hovissa - Elämää 1500-luvun Turussa". Paula Moilanen on kokenut ja palkittu oppikirjojen tekijä. Kirjassa on kaunis ja yksityiskohtiaan myöten tarkasti 1500-luvusta kertova värikuvitus, jonka on tehnyt Kirsi Haapamäki.

"Herttuan hovissa" -kirjan alkuosa kertoo romaanimuodossa teini-ikäisen Britan kokemuksista Juhana-herttuan hovin palvelustyttönä ja herttuan lasten hoitajana sekä Britan vaatimattomasta kotielämästä. Kirja on samalla kuvaus suomalaisesta kansanperinteestä ja elämäntavasta vuodenaikojen vaihtelun mukaan kuvattuna. Kertomusten välillä on tietoiskuja saman ajan historiallisista tapahtumista. Loppuosa antaa tiivistettyä tietoa 1500-luvusta ja elämästä Turussa tuohon aikaan eli vuosina 1559-1562.

Vaasojen aika oli Suomelle siirtomaana olon aikaa, ja käsitettä Suomihan ei silloin tietenkään tunnettu. Tämän päivän Hesarissa kerrotaan, ettei tunnettu edes käsitettä "Ruotsi-Suomi". Mutta Suomen herttua Juhana halusi kehittää Turkua ja koko herttuakuntaansa. Millainen olisikaan Suomesta tullut, jos Juhana olisi saanut jatkaa työtään pitempään? Juhanan ja hänen veljensä kuningas Erikin valtataistelu lopetti lyhyeen Turun renessanssihovin elämän. Siitä on jäänyt vain häikäisevä muisto. Paula Moilanen vie meidät elämysmatkalle tuohon lyhyeen kukoistusaikaan.

Mielestäni "Herttuan hovissa" on klassikko syntyessään lasten- ja nuortentietokirjallisuuden alalla. Se on kuin moderni TV-dokumentti, jossa on vuoroin faktaa ja vuoroin todellisten tai kuviteltujen ihmisten elämän kuvausta. Suomessa on aivan liian vähän lapsille tarkoitettuja tietokirjoja historiasta. Tämä kirja sopii erinomaisesti luettavaksi yhdessä lasten kanssa, ja siinä riittää aikuisillekin tutkimista. Roolipelejä ja historiaa harrastaville nuorille se on erinomainen lähdeteos. Kirjan lopussa oleva sanasto ja lähdeluettelo antavat lisätietoa.

1500-luvun Lontoo

Lontoo ennen vuoden 1666 tulipaloa. Claes van Visscher 1616. Kyynärän mittainen tyttö seikkailee Elisabetin ajan Lontoossa vuonna 1559, jolloin se näytti aika paljon tällaiselta.


Ennen Elisabetin isän Henrik VIII:n toimeenpanemaa uskonpuhdistusta puolet Lontoon alueesta oli kirkkoja ja luostareita ja kolmannes väestöä munkkeja ja nunnia. Kuningas lakkautti luostarit, joista tuli ylhäisaateliston palatseja. Uskonpuhdistus romautti pitkäksi ajaksi opetuksen ja sairaanhoidon, jotka olivat olleet luostareiden tehtävänä.

Mutta Elisabetin aikana Englanti nousi kukoistukseen, sen kauppa laajeni Venäjälle ja Itä-Intiaan. Siirtolaisia tulvi muualta Englannista ja ulkomailta, varsinkin Ranskan protestantteja. Väkiluku kaksinkertaistui. 1560 oli noin 100 000 asukasta ja vuonna 1600 200 000. Elisabet oli viisas hallitsija (1559-1603), jonka aikaa voi todellakin sanoa kulta-ajaksi. Elisabetin hallinnon loppuaikana aloitti toimintansa William Shakespeare (1564-1616).




Elisabetin ajan Lontoon kartta
Mitä englantilaiset lukivat 1500-luvulla
Jo 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa Englannissa ostettiin kirjoja miljoonittain!Uusimman tutkimuksen mukaan hartauskirjat ja teologiset teokset olivat silloin kaikkein suosituinta kirjallisuutta. Välillä on väitetty ihan muuta. Tutkijat kysyvätkin : Antavatko nykyajan historioitsijat aina rehellisen kuvan menneisyydestä vai vääristelevätkö he historiaa puolustaakseen omia aatteitaan?
Lisäys kadonneen linkin vuoksi:
Kari Konkola ja Diarmaid MacCulloch kirjoittivat vuonna  2004 History Today -lehdessä 1500-1600-luvun Englannin suosikkikirjailijoista. Lukutaito oli melko yleistä, mutta kirjat olivat silloin kalliita. Ostettiin vain niitä kirjoja, joista oltiin todella kiinnostuneita. Vuosisatojen vaihteessa suurin osa kansasta osasi lukea. Kirjoja ostettiin miljoonittain!  
Meille on annettu sellainen käsitys, että tuon ajan suosikkeja olivat William Shakespeare ja Thomas Hobbes [filosofi, "kaikkien sota kaikkia vastaan"].  Konkola ja MacCulloch tutkivat sen ajan tilastoja: Suursuosikkeja olivatkin hartauskirjat ja teologiset teokset. Puritaanioppinut William Perkinsin kirjoja myytiin kaksi kertaa enemmän kuin Shakespearea. Hobbesin vaikutus omana aikanaan oli hyvin vähäinen. Kirjoittajat kysyvätkin: antavatko historioitsijat rehellisen kuvan menneisyydestä? (Reformation Bestsellers. - History Today. Vol. 53. Oct 2003. S. 23-29.)

Elisabet: Kultainen aikakausi

Kapurin Elizabeth nuoresta Elisabetista nähtiin jo vuonna 1998. (kuva yllä)

Elisabet Kultainen aikakausi

Marraskuussa 2007 minua haastateltiin TV:ssä tästä Elisabet -elokuvasta. Katsoin sen ensin elokuvateatterissa yksin muutaman toimittajan tms kanssa, ja sitten minulta kysyttiin mielipidettä. Hassua on, että minulla ei ole tallessa, minä kanavan uutiset ne olivat, joissa se pätkä sitten esitettiin. Kävin kampaamossa ja pukeuduin hienosti.:) Näin sen TV:stä, ja nimeni alla oli "historian harrastaja".

Kapurin toinen Elisabet-elokuva Elisabet: Kultainen aikakausi" (Elizabeth: The Golden Age" ) aikuisesta Elisabetista uransa huipulla on tullut elokuvateattereihin vasta viime viikolla (2007). Kannattaa katsoa ensimmäinen osa ensin, jos voi.

Shehkar Kapurin "Elisabet: Kultainen aikakausi on historian elävöittämistä suuressa mittakaavassa. Elisabet ja hänen aikansa sopivatkin täydellisesti elokuvaan. Renessanssi oli pukuloiston, löytöretkien, väkivallan ja juonittelujen aikaa.

Kapurin elokuva on erinomaista viihdettä. Siinä on kauneutta, toimintaa ja hyviä näyttelijöitä, maalauksellinen meritaistelu. Pukuhistorian ystäville se on todellista herkkua (Puvut: Alexandra Byrne): kauniita tekstiilejä, hienoja yksityiskohtia, loistavat värit. On uljasta 1500-luvun arkkitehtuuria, hienoa sisustusta, upeita maisemia ja kauniita hevosia. Se on visuaalisesti erittäin ilahduttava elokuva. Kauniita kuvia

Kaipasin palatseista loistavia 1500-luvun seinägobeliineja, jollaisia näkee esimerkiksi Viktoria ja Albert -museossa. Entä heinät ja kukat Elisabetin vastaanottosalien lattioilla? Niitähän ulkomaiden lähettiläät ihmettelivät. Minua häiritsi se, että Elisabet peilaili jatkuvasti, kun todellisuudessa hovissa ei ollut peiliä vuosikausiin. Kun Elisabet sitten halusi nähdä itsensä peilissä, hän suuttui siitä, että häntä oli kehuttu kauniiksi! Elisabet oli sairastanut isorokon, joka oli runnellut hänen kasvojaan.


Elokuva on uskollinen ajan hengelle, vaikka tapahtumien järjestystä ja ajankohtaa on muuteltu, henkilöitä on yhdistelty. Mutta sitä on tehty ennenkin elokuvissa, jotta juoni saadaan tiivistetyksi ja tapahtumia nopeutetaan.

Tuon ajan Englannissa oli 5 miljoonaa asukasta, ja pelkästään Lontoossa 1560 noin 100 000 asukasta ja vuonna 1600 200 000. Kaupungin ympärillä olivat osittain rappeutuneet muurit, vain yksi silta (1200-1832) johti Thames-joen yli, muurissa oli 10 porttia, useimmat talot olivat puusta ja 3- ja 4 -kerroksisia. Hienommat talot olivat kiveä. Ennen uskonpuhdistusta Lontoossa oli 100 kirkkoa ja monia luostareita. Kun ne purettiin, niistä tehtiin tehtiin kuninkaan suosikeille kivitaloja.

Lukutaito oli jo melko yleistä

Lue lisää Elisabet-elokuvista Blogisisko 3 -blogistani

Muissa maailmoissa 2

Keskiaika ja varsinkin 1500-luku vievät mukanaan. Pöydällä on liina, jossa on yksisarvinen.




Leivon piparkakkutaikinasta kivikirkkoja ja linnoja. Juon teetä Shakespeare-mukista ja syön karkkeja renessanssiaiheisista rasioista.








Seinillä on lautasia, joissa on kuvia 1500-luvun kaupungeista.






Siispä painan pääni tyynylle, jossa on keskiaikaisen koiran kuva. Jospa lukisin uutta kirjaa, jossa on reseptejä keskiajalta. Ehkä en, sillä silloin 1500-luvun mallia oleva mekko ei sovi enää päälleni. Suljenko silmäni ja suunnittelen, mihin seikkailuun kyynärän mittainen Lucia joutuu seuraavaksi?

Lucian oma hevonen Kuisma

Olavi oli teettänyt satulamestarilla tyttärelleen Lucialle oman satulan ja löytänyt hänelle tavallista pienemmän lauhkean hevosen. Olavi hymyili ajatellessaan tytärtään ratsastamassa hurjaa vauhtia, pitkät helmat heiluen, meripihkanväriset kiharat selässä hulmuten.

--

Hevosen selässä Lucia ei ollut Pätkä, joksi veljet häntä toverillisesti sanoivat, kun aikuiset eivät olleet kuulemassa. Ei luonnonoikku eikä vaihdokas, niin kuin hän oli kuullut joidenkin ihmisten kuiskivan kirkonmäellä, kun imettäjä kantoi häntä viitan suojassa kirkkoon.
Ratsastaessa ei ollut haittaa lyhyydestä, sillä hevosella oli jalkoja heille kummallekin. Lucia kiihdytti Kuisman hurjaan laukkaan niin kuin veljien kanssa rosvoleikeissä.


Otteita kirjastani "Kyynärän mittainen tyttö"

Muissa maailmoissa

Olen ripustanut työpöydän taakse kuvataulun, joka esittää 1500-luvun porvarisperheen olohuonetta eli sen ajan suomalaisittain sanottuna tupaa. Porvareita olivat keskiajan kaupungeissa kauppiaat ja käsityöläiset.

Tämä talo kuvaa saksalaisen perheen kotia, mutta uskon, että Suomessakin oli samanlaisia koteja ainakin ulkomailta tulleilla varakkailla kauppiailla. Useimmilla 1500-luvun kaupunkilaisillakin oli kuitenkin hirsitalot, joissa oli poljettu maalattia ja yksinkertainen kalustus, joka muistuttaa suomalaisen tuvan kalustusta: pöytä ja penkit seinustoilla. Asunnot saattoivat sisäänlämpiviä.

Pikuruudulliset korkeat ikkunat on ainakin yhdessä tallinnalaisssakin kauppiaan talossa, nimittäin siinä, jota olen tutkinut lähemmin ja josta kerron kirjoituksessa Taloa etsimässä Tallinnassa.

Huoneessa on kaakeliuuni. Samanlaisia uunikaakeleita voi nähdä Turun Aboa Vetus -museossa. Kalustuksena on harvinaisen jykevä, rimpsureunaisen liinan peittämä pöytä ja taidokkaasti valmistettuja raheja. Ikkunan edessä on kookas kirstu, ja sen päällä on paksu kirja, todennäköisesti Raamattu, sekä punottu kori, jossa on villalankaa. Lattia on peitetty kaakeleilla ja laudoilla.

Katosta riippuu hyvin erikoinen kattokruunu, hyllyillä on tina-astioita ja rasia. Korkean kaapin päällä on kannu, jolla haettiin viiniä kaupasta vieraitten tultua ja isoja vateja. Jakkaralla on luuttu.

Erityisen kaunis on erkkeri, jollaisia voimme nähdä Suomessa esimerkiksi Turun linnassa ja Hämeen linnassa.

Perheen isä on pukeutunut tyypilliseen renessanssiasuun. Hänen hihoissaan ja nahkaisissa pönkkähousuissaan on leikekoristeita. Ihmettelen sitä, että taiteilija ei ole laittanut hänelle hattua päähän, sillä miehet istuivat 1500-luvulla ateriallakin hattu päässä.

Naisten päähineet vaikuttavat keskiaikaisilta, vaikka perheen äidin asu näyttää 1500-luvun asulta. Keskiajan tyylisiä vaatteita käytettiinkin vielä pitkään keskiajan loputtua. Palvelustyttö on avopäin, joten hän on naimaton. Naimisissa olevat naiset peittivät päänsä Euroopassakin noina aikoina. Pikkutytöllä on myssy. Ehkä häntä halutaan suojella vilustumiselta. Avoimessa kirstussa ja sen vieressä näkyy leluja, mm puinen nukke ja hevosvankkurit.

Palvelustyttö on tulossa alakertaan kannu kädessä. Hakeeko hän vettä lapsen pesemiseen? Huoneen oikeassa laidassa onkin erikoisuus, jota en ole muissa piirroksissa tai maalauksissa nähnyt: vesihana ja -allas. Siihen tulee nähtävästi lämmintä vettä keittiön eli arkituvan avotakan kylkeen tehdystä vesisäiliöstä. Sellaisia oli vielä minun kouluaikanani käytössä myös savolaisissa taloissa, esimerkiksi minun kotonani.

Kiinnostava yksityiskohta on isoäiti tai vanha imettäjä, joka kehrää uunin vieressä. Nukkuuko hän pienessä vuoteessa uunin kyljessä? Ainakin kissa on valinnut tuon lämpimän paikan asuinsijakseen, sillä sen lautanenkin on osittain uunin alla.

Koska tätä taulua on käytetty Saksassa ja muissakin maissa opetustauluna, uskon, että sen yksityiskohdat perustuvat faktoihin.

Viihtyisä koti. Näin tämän opetustaulun ensi kerran kirpputorilla monta vuotta sitten. Minulla ei ollut tarpeeksi rahaa mukana sen ostamiseen, ei ollut edes kynää ja paperia mukana, joten opettelin sen sisällön ulkoa ja piirsin sen kotona ja kirjoitin kuvauksen siitä. Tänä kesänä näin tämän taulun uudestaan, tällä kertaa antikvariaatin katosta riippumassa. Sen hinta oli noussut kymmenkertaiseksi, mutta nyt ostin sen. Toivon, että se innostaa minua kirjoittamaan.

Kirja-arvostelu: Pako Tallinnaan. HS

Lasten- ja nuortenkirjoista julkaistaan vähän arvosteluja. Jokainen arvostelu on juhlaa nuortenkirjailijalle. 1500-lukua kuvaavasta "Kyynärän mittaisesta tytöstä" ei ole ollut Hesarissa muuta kuin nimi sen vuoden syksyn (2004) uusien kirjojen luettelossa. Siksipä ilahduin kovasti, kun näin Harry Potter -kuumeen ollessa kovimmillaan arvostelun Lucian uusista seikkailuista eli kirjastani "Pako Tallinnaan". Ja paikkakin on paras mahdollinen - sarjakuvien vieressä Lasten osastossa.

Arvostelijana on Vilma Ruoho, joka edustaa niitä henkilöitä, joille ensisijaisesti kirjoitan. Vilma on 13-vuotias tyttö. Niin kuin aina hyvässä kritiikissä hän kertoo ensin kirjasta ja esittää sitten loppuarvion. En ole koskaan ilahtunut näin paljon kritiikistä. Viimeisessä kappaleessa Vilma kirjoittaa:

" Anna Amnellin kirja Pako Tallinnaan on vauhdikas, eikä toimintaa puuttu. Huono puoli on se, että kirja on liian lyhyt [!]ja nopeasti luettava."

Lisää tällaisia arvosteluja. Nyt lähtee varmaan kolmas osa Lucian seikkailuista vauhtiin tosissaan.

Vilma kirjoittaa: "Kirja sopii ikäisilleni ja nuoremmille, koska teksti on suurta ja kuvia paljon. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille ja pienestä jännityksestä pitäville."

Kiitos, Vilma. Pientä jännitystä on luvassa seuraavassa osassakin.

Taloa etsimässä Tallinnassa

Vanaturg 6 Raatihuoneen lähellä
Kuvat: Anna Amnell
(Huom! Tämä blogi on siirretty Vuodatuksesta. Tämä tapahtui ehkä vuonna 2005, sillä kirjani Pako Tallinnaan ilmestyi vuonna 2006!

Olin mieheni kanssa toista kertaa käymässä Tallinnassa. Odotellessamme laivan lähtöä takaisin Helsinkiin, kävimme syömässä tässä entisessä kauppiaan talossa. Tarkkailimme taloa sillä silmällä, että sopisiko se 1500-luvulla eläneen kauppiaan taloksi. Minulla oli nimittäin tekeillä jatko-osa kirjaan "Kyynärän mittainen tyttö". Kun meillä oli mittanauhakin mukana, otimme mitat alakerran suuresta huoneesta ja piirsin siitä pohjapiirroksen. Sain edes jonkinlaisen käsityksen keskiajan Tallinnan kodeista. En tiennyt silloin vielä paljoa Tallinnasta.

Seuraavilla kerroilla kiersimme katsomassa taas vanhoja taloja. Kesällä 2005 meillä oli enemmän aikaa, sillä yövyimme Tallinnassa, satamassa olevassa hotellissa, josta saattoi nähdä kaikki Tallinnan tornit yhtäaikaa, sellaisina joilta ne näyttivät 1500-luvulla mereltä katsottuina.



Lai 29 oli seuraava ihastukseni. Se oli ollut hyvin rikkaan kauppiaan talo, ja siinä toimi nyt restaurointifirma, joka entisti Tallinnan vanhoja rakennuksia. Mieheni ja minä saimme kiertää rauhassa talossa ja kiipeillä kapeita portaita yläkerran mataliin keskiaikaisiin varastohuoneisiinkin, joissa arkkitehdit istuivat nyt työpöytiensä ääressä. 1500-luvun talon rakenne tuli tutuksi portaita ylös ja alas ravatessa.




Lai 23 [talo kirjassani Pako Tallinnaan 2006 Lasten Keskus] on teatterina ja siellä on alakerrassa myös kahvila. Emme kuitenkaan joutaneet teetä juomaan, sillä otin innoissani valokuvia tästä talosta, joka tuntui juuri sopivan kokoiselta. En ollut ainoa innokas valokuvaaja. Englantilainen mies otti kuvia vielä innokkaammin kuin minä ja monella hienolla kameralla. Hän oli puhelias ja kertoi olevansa Cambridgen yliopiston keskiajan arkkitehtuurin professori. Hän oli risteilyllä Pietarissa ja Tallinnassa ja oli käynyt Tallinnassa jo kerran, ihastunut suunnattomasti tähän uskomattomaan keskiaikaiseen kaupunkiin ja palannut ottamaan kuvia. Kun kerroin kirjoittavani nuortenkirjaa 1500-luvusta ja nimenomaan Tallinnasta, hänen silmänsä säteilivät.

- Nyt minä näytän teille jotakin hienoa, hän sanoi miehelleni ja minulle. Hän vei meidät huoneeseen, jonka perällä oli iso vankka ovi. - Tuolla on huone, joka teidän täytyy nähdä.

Pöydän takana istui "vanhan vallan" tyyliin käyttäytyvä virkailija, joka sanoi, ettei sinne pääse kukaan.
- Pääsin aikaisemminkin, sanoi professori, pyyhälsi huoneen perälle, avasi oven ja pyysi meidät mukaansa.

Siellä oli huone, joka oli ollut 1500-luvun kauppiasperheen asuinhuoneena. Todennäköisesti siellä oli ollut useitakin pieniä huoneita, jotka oli erotettu väliseinillä toisistaan.

Ihmeellisintä oli, että siinä 1500-luvun huoneessa oli korkeat pikkuruutuiset ikkunat niin kuin esimerkiksi englantilaisissa samalta ajalta olevissa taloissa. Täällä kylmässä Pohjolassa. Ikkunasta näkyi sisäpihaan, jossa oli vielä kaivonrengas jäljellä.

Huvittavinta oli se, että tämän huoneen leveässä ikkunalaudassa oli vessanistuimet, oikea ulkohuussi, johon voi pistäytyä poistumatta huoneen lämmöstä. (Huom! Kävin samassa talossa muutama vuosi myöhemmin, ja takahuone oli remontoitu ja muutettu tavalliseksi toimistohuoneeksi!)

Näissä huoneissa oli nimittäin kuumailmalämmitys, sillä kellarikerroksessa oli uuni, jota lämmitettiin ja josta lämmitetty ilma kohosi yläkertaan. Sitä uunia saatoimme ihailla myöhemmin kellarissa sijaitsevassa kahvilassa.

Keskiajan arkkitehtuurin professori neuvoi meille myös erinomaisen kirjan, jota myytiin teatterin aulassa. Se osoittautui todelliseksi aarteeksi.

Olen miettinyt, milloin ilmestyy tämän Cambridgen yliopiston professorin oma kirja Tallinnasta. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa miehelle, jonka nimi haihtui mielestäni siinä tuoksinassa. Eniten olen kuitenkin kiitollinen siitä, että naapurissani, pienen merimatkan päässä on suuri keskiaikainen kaupunki Tallinna.




T. Böckler & J. Maiste: IX Quarter. Old Town Tallinn. 2001.
Tästä kirjasta löytyi paljon tietoa Tallinnan IX korttelin taloista. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka haluavat syventävää tietoa Tallinnan kiehtovista vanhoista taloista.

Kiersimme katsomassa vielä monia taloja ja otimme paljon valokuvia, mutta Lai 23 tuli taloksi, johon Lucia ja Margareta pakenivat. Hyvin tärkeä syy oli se, että se on julkinen rakennus, joka on avoinna kaikille, myös perheille jotka haluavat käydä katsomassa lastensa kanssa taloa, joka liittyy ratkaisevasti kirjan "Pako Tallinnaan" tapahtumiin.

Huom! Kun  kävin talossa myöhemmin, tämä ihmeelline huone oli täysin pilattu! Takahuone oli muutettu tavalliseksi toimistohuoneeksi.

Keittiössä

DSC06422, originally uploaded by amnellanna.

1500-luvun keittiöt olivat linnoissa korkeita salimaisia rakennuksia. Siellä oli valtava avotakka, kookkaita patoja, tynnyreitä, lautashyllyjä, tukevia pöytiä. Kokin työ oli raskasta. Piti nostella ja kantaa. Kokit olivatkin yleensä miehiä, ja heillä oli paljon apulaisia keittiössä tekemässä monenlaisia töitä. Kartanoiden ja porvaristalojen keittiöissä häärivät naiset. Vanhoissa maalauksissa voi nähdä kodikkaita avotakkoja, joissa kypsennetään ruokaa ja pöytiä jotka notkuvat ruokia. Tavallinen arkiruoka oli kuitenkin hyvin vaatimatonta.

Hevoset pienempiä kuin nykyaikana

Nämä kaksi hevosta ovat helsinkiläiset Sinebrychoffin hevoset. Tietääkseni niiden nimet ovat Kalle ja Nikolai. Ne ovat vahvoja ja suuria hevosia.

1500-luvulla hevoset kuten muutkin kotieläimet olivat pienempiä ja laihempia kuin nykyiset. Suomalaiset hevoset olivat hyvin suosittuja mukavan luonteensa vuoksi. Niitä myytiin paljon ulkomaille. Hevoset ovat joutuneet olemaan ihmisen mukana historian eri vaiheissa ja kestämään nälkää, sotia ja kovaa kohtelua. Niitä on myös rakastettu ja hoidettu hyvin.

Minullakin on ollut hevosystäviä. Ensin oli mummolan Valko, suuri ja rauhallinen valkoinen hevonen. Sillä yrittelin ratsastamista ensi kerran, istuin sen selässä ja koetin saada sen löntystelemään.

Kotikaupunkini Iisalmi oli lapsuudessani puutalojen kaupunki. Meidän pihan hevostalleissa oli varsinkin markkinoiden aikaan upeita hevosia.

Aikuisena kävin ratsastuksen alkeiskurssiin. Pääsin sinne, koska 8-9-vuotias poikamme, myöhemmin kirjojeni kuvittaja, ei halunnut jatkaa ensimmäisen tunnin jälkeen. Hän oli ainoa poika, ja kaikki tytöt kerääntyivät hänen ympärilleen.

Näin kävin ratsastuskurssin Tuomarinkylän kartanossa ja tustustuin lempeään harmaaseen Sami-hevoseen, joka oli kärsivällinen aloittelijaa kohtaan.

1500-luvulla useimmat ihmiset joutuivat kävelemään pitkiäkin matkoja. Joillakin oli hevoset, ja he hurauttivat ratsuillaan apostolinkyydillä liikkuvien ohi.

Lucian kaltaisella hyvin lyhytkasvuiselle ihmiselle ratsastaminen oli erinomainen tapa kokea itsenäisyyttä. Hän saattoi kulkea pitkiä matkoja ja tutustua ympäristöönsä. Hän rakastaakin hevostaan Kuismaa.

Viipurilaisia renessanssiasuissa

Kuva: Kuolemajärvi.fi

Viipurilainen kuoro esiintyi hienoissa renessanssiasuissa, kun Kuolemajärvellä muistettiin 1500-luvun kuuluisinta suomalaista, Mikael Agricolaa.

Keskiajan kauneutta

50%Hotellingobeliini, originally uploaded by amnellanna.

Seinille ripustettiin kauniita kudonnaisia, joissa kuvattin ihmisiä, eläimiä ja kukkia. Ne saattoivat kuvata ratsastajia, musikantteja tai maisemia.

Tämä gobeliini koristaa turkulaisen hotellin ruokasalia. Kirjamessuilla

Näköala

Turku2007bb 112, originally uploaded by amnellanna.

Näköala ikkunasta Turun linnan sisäpihalle.

Turun linnan keskiaikainen kirstu

Turun linna, originally uploaded by amnellanna.

Tavarat säilytettiin keskiaikana yleensä kirstuissa. Niitä saattoi olla useita seinän vierustoilla. Oli myös hyllyjä, joissa säilytettiin vaikkapa tina-astioita.

Keskiaikaisen pöydän jalka

Turun linna, pöydänjalka, 

Photo: Anna Amnell

Keskiaikainen pöytä

medieval table in Turku Castle, Finland, originally uploaded by amnellanna.

Turun linna, osmansolmu koriste pöydänjalasssa

Katariina ja Juhana paperinuket

Olin käymässä Turussa 1500-lukua etsimässä. Sieltä se löytyi. Museon kaupasta löytyivät myös Katariina Jagellonica ja Juhana Herttua -paperinuket. Heillä on päällään tyypilliset 1500-luvun asut. Löytyi myös melkein oikea sulkakynä sekä piparkakkumuotti, jolla voi tehdä Turun Linna -piparkakkuja.

Lisää Turusta myöhemmin.

Täältä löydät puettavan virtuaalisen paperinuken:   Dressing Cecily.  (Huom! Uusi linkki)

1500-luvun tornitalo. Slide show

Linkki on poistettu, samoin kyseinen sivu.

 Lue, miten syntyi1500-luvun portinvartijan mökki. Olipa kova työ! Mutta kyllä se kannatti.

1500-luvun ihmisiä

Kuningatar Margot nainen 1500-luvulta. (Isabelle Adjani)

38-vuotias Michel de Montaigne vetäytyi vuonna 1571 maatilalleen omistautuakseeen lukemiseen, mietiskelyyn ja kirjoittamiseen. Hän oli väsynyt levottomaan aikaansa. Hänen ystäväpiiriinsä ja sukulaisiinsa kuului sekä protestantteja että katolisena. Hän säilyi itse sydämessään katolisena, vaikka vaikuttaa kirjoissaan kovasti modernilta ja kyyniseltä protestantilta. Hänen vetäytymiseensä julkisesta elämästä vaikutti saman vuoden murhenäytelmä, Pärttylin yö. Tuon aikakauden loistoa ja levottomuutta kuvaa elävänä filmi Kuningatar Margot (La Reine Margot, 1994). Sen loistava näyttelijäpari Isabelle Adjani ja Daniel Auteuil tekevät elokuvasta unohtumattoman, ainakin meille historian ja rakkauden ystäville.

Vanhan Helsingin muistoksi

Bkaunisarki, originally uploaded by amnellanna.

Kyynärän mittainen tyttö Kirjaverkkarissa

Lucia Olavintytär-nukke ja 1:12 tornitalo olivat päässeet Kirjaverkkariin viime joulukuussa eli 15.12. 2006. Teresia Volotinen: Kyynärän mittainen tyttö kirjamessuilla. (linkki vanhentunut)

Onneksi Lucia-nukke ja tornitalo olivat mukana kirjamessuilla. Minusta ei ollut paljon kuvattavaksi, sillä olin pahassa flunsassa ja myös antibiootti- ja särkylääkkeiden vuoksi aika nuutunut.

Kirja-arvosteluja - luettelo

Päivitys 2013: Katso uudistettu luettelo kirjoittain (2005- )

Kirja-arvostelu: Elämää Agricolan aikaan

Vinski on 8-12 -vuotiaille suunnattu kirjallisuuslehti. Mikael Agricolan juhlavuoden kunniaksi Vinski -lehdessä on paljon asiaa Agricolasta ja suomen kielestä. Siinä on jopa sarjakuva Suomen kirjakielen isästä. Oli suuri ilo päästä mukaan tällaiseen kauniiseen ja kiinnostavaan juhlanumeroon.

Päivi Heikkilä-Halttunen: Näin elettiin Agricolan aikaan. Anna Amnell: Pako Tallinnaan. Kuvittanut Matti Amnell. Lasten Keskus 2006. Vinski 1/2007, 7.

Kirja-arvostelu on huolellisesti kirjoitettu ja monipuolinen. Heikkilä-Halttunen kirjoittaa Lucian erikoisasemasta - lyhytkasvuinen ja oppinut musikantti - ja siitä, että Lucian veli opiskelee Wittenbergissä kuten teki Mikael Agricola ennen häntä.

Lisäisin, että Lucian hyvä kielitaito johtuu osittain oppineisuutta arvostavasta perheestä kuten Heikkilä-Halttunen kirjoittaa, mutta myös elämäntilanteesta: sen ajan Ruotsi-Suomessa puhuttiin useita kieliä. Pienessä Helsingissäkin suomea, ruotsia, saksaa, hollantia ja jopa venäjää. Latina oli sen ajan "englanti", maailmankieli, jota Lucian isä opetti lapsilleen. Lucian kielitaito lisääntyi, kun hänet ryöstettiin Englantiin.

"Tietoa yli 500 vuoden takaisesta elämästä saadaan huomaamatta, Musiikki ja ääneen kerrotut tarinat olivat tuolloin parasta viihdettä ja vastapainoa ankealle, sairauksien ja puutteen värittämälle arjelle."

Hyvä kirja-arvostelu innostaa

Mikään ei ilahduta kirjailijaa enemmän kuin asiallisesti ja asiantuntevasti kirjoitettu kirja-arvostelu. Olen iloinen siitä, että myös kirjastani "Pako Tallinnaan" on tullut kunnollisia, asiantuntijoiden tekemiä kirja-arvosteluja. Yksi näistä kirja-arvosteluista on kylläkin koulutytön tekemä, mutta sellainen näkyy olevan muoti-ilmiö monissa lehdissä.

Mutta tässä uusin:

Loikkanen, Maria: Tarinan siivin. Anna Amnell: Pako Tallinnaan. - Onnimanni 1/2007
Täällä kokonaan
"--
Pako Tallinnaan on jatkoa Anna Amnellin kirjoittamalle Kyynärän mittaiselle tytölle. Lucia, punatukkainen tyttö, on varsin pirteä pakkaus. Tarina on herttainen, mieleen tulee sana "tervehenkinen". Vaikka historiallinen tausta perustuu tutkimuksiin, tekee mieli kutsua kirjaa saturomaaniksi, sillä nuoremmille lukijoille tarkoitettu satu tarina selvästikin on. --

Kirjan pystyy lukemaan myös itsenäisenä teoksena. Tämän lukukokemuksen perusteella voi sanoa, että tekee kovasti mieli tutustua myös Kyynärän mittaiseen tyttöön--"

Olen ilahtunut siitä, että Maria Loikkanen on tajunnut tämän kirjan sadunomaisuuden. Renessanssi ja 1500-luku ovat nykyajan ihmiselle kuin satua. Se aikakausi on kuin toinen maailma. Tapahtumat eivät ole kuitenkaan kovin "herttaisia": isän äkillinen kuolema kulkutautiin, uhka joutua naitetuksi 13-vuotiaana keski-ikäiselle leskimiehelle, orpous, vammaisuus jne.

Paljon ihmeellisempiä kohtaloita kuin Lucian seikkailut kokivat sen ajan lyhytkasvuiset ihmiset. He olivat sotapäälliköitä, vakoilijoita, he taistelivat kaksintaisteluissa ja heitä aateloitiin ja otettiin kuninkaallisten hoviväeksi ja uskotuiksi.

Lucian kaltaisen ihmisen tarina on oikeastaan aika tavallinen ja tyypillinen lukemani taustakirjallisuuden perusteella. Olen pyrkinytkin kertomaan tarinan, joka valaisee tätä aikakautta, 1500-lukua. Historiallinen romaanihan kertoo jostakin, joka voi tapahtua vain jonakin tiettynä aikakautena, mutta on toisaalta universaali kokemus. Ihmisten keräily oli 1500-luvun ilmiö, mutta toiseus (tässä tapauksessa lyhytkasvuisuus ja poikkeuksellinen kauneus) on universaali ja ajaton ilmiö.

Usein käy niin, että kovat faktat 1500-luvusta (ja yleensä muistakin vähemmän tunnetuista historian ajanjaksoista) tuntuvat nykyajan ihmisistä uskomattomilta, jopa liioitelluilta.

Maria Loikkanen kirjoitti: "Jossakin vaiheessa asioiden yleistäminen tyyliin 'tietenkään hyvät isät eivät tee niin' (= naita tyttäriään liian nuorina) tökki jonkin verran. " Minua itseäni "tökkii" näin jälkeenpäin vain tapa jolla tuon faktan esitin. Lucian oppinut isä mainitsee kuivakiskoiseen tyyliinsä sen tosiasian, että tyttöjä ei yleensä naitettu hyvin nuorina muualla kuin kuningashuoneissa ja hyvin rikkaiden parissa ja nuoria ihmisiä ei yleensä pakotettu vastoin tahtoaan naimisiin. Useimmat isät olivat silloinkin "hyviä isiä". Toisaalta pahat äitipuolet ovat olleet aina ja ovat edelleen hyvin todellisia ilmiöitä. (Tasapuolisuuden vuoksi kirjassani on myös 'hyvä äitipuoli').

Mutta ilahduin kovasti kun Maria Loikkanen kirjoitti, että "tällaiset asiat jaksaa ohittaa, kun tarina kulkee juoheasti ja mielenkiintoisesti eteenpäin".

Nykyajan lyhytkasvuiset toimivat monilla aloilla

Velasquezin maalauksen lyhytkasvuinen hovimies muistuttaa ulkomuodoltaan Peter Dinklagea, suosittua elokuvanäyttelijää, joka tulee esiintymään myös ensi vuonna nähtävässä uudessa Narnia-elokuvassa. Klikkaa kuvaa, jotta näet sen suurempana. Hovimiehellä ja Peterillä on samanlaiset kasvot. Vai kuinka?

Perjantaina 23.3. 2007 klo 21.30 YLE 1:ssä esitetty elokuva Yksinäinen asemapäällikkö on merkittävä tapaus. Pääosaa, eksentristä asemapäällikköä näyttelee lyhytkasvuinen Peter Dinklage, ja hänellä on kunnon rooli.

Lyhytkasvuiset ihmiset toimivat nykyään monilla aloilla - tutkijoina, opettajina, lääkäreinä, hammaslääkäreinä, lakimiehinä jne. Yhdysvaltojen Screen Actors Guildissä oli vuonna 1999 myös 102 lyhytkasvuista näyttelijää. Heistä osa on työttömiä tai näyttelee mainoselokuvissa kuten niin monet muutkin näyttelijät. Lyhytkasvuisen on ollut viime aikoihin asti vaikeaa saada kunnon rooleja.

"Yksinäisen asemapäällikön" pääroolissa oleva 1969 syntynyt Peter Dinklage on suorittanut loppututkinnon Vermontin yliopistossa ja opiskellut näyttelemistä Lontoossa (Royal Academy of Arts) ja musiikkia ja draamaa Cardiffissa. Elokuva on saanut runsaasti palkintoja. Dinklage näyttelee myös ensi vuonna nähtävässä Narnia-elokuvassa "Prinssi Kaspian".

Muita kuuluisia lyhytkasvuisia näyttelijöitä:
Grand Old Lady Linda Hunt (144 cm), The Year of Living dangerously (1983) -elokuvan valokuvaaja Jakartassa. Hienostunut Linda Hunt on näytellyt enimmäkseen teatterissa, mm Tsehovin näytelmässä "Kolme sisarta".

David Rappaport (119 cm mm Time Bandits)

Missimäisen kaunis Meredith Eaton(130cm, koulutukseltaan psykoanalyytikko, mm "Unconditional Love")

Verne Troyer (81 cm, yhtä pitkä kuin kirjojeni Lucia Olavintytär

Ranskalaissyntyinen Herve Villechaize (1943-1993), joka oli tunnettu Suomessa "Fantasy Island" -sarjan Tattoona.

200 elokuvassa näytellyt Billy Barty, Little People of America -järjestön perustaja.

Lyhytkasvuisiin lasketaan myös Edith Piaf (142cm).

Kyynärän mittaisen tytön aikalainen Hesarissa

Lars-Olof Larssonin kirja "Arvet efter Gustav Vasa." ( 2005 )kertoo Vaasojen ajasta, joka oli ainutlaatuisen värikästä aikaa Ruotsin historiassa. Kansikuvassa ylinnä Kustaa Vaasan pojat Erik ja Juhana, jotka vaikuttivat 1500-luvun jälkipuolella.

Tämän päivän Hesarissa kerrotaan Hannu Laurinpojasta, joka eli 1500-luvun Suomessa tai oikeammin Ruotsissa, johon kuului vuosisadan loppupuolella Tallinnakin. Hannu Laurinpoika oli todellinen historiallinen henkilö, kun taas Lucia Olavintytär on minun mielikuvitukseni tuotetta, fiktiivinen henkilö.

"Hans Larsinpoika (noin 1520-1571) oli alhaista syntyperää. Se oli sääty-yhteiskunnan aikana usein voittamaton este menestymiselle. Hans Larsinpojasta tuli kuitenkin pätevä diplomaatti, hallintomies ja sotilas, joka palveli kolmea Ruotsin kuningasta", kertoo Hesari.
(Antti Manninen: Hans Larsinpoika Björnram palveli kolmea kuningasta 1500-luvulla. - Kenen kadulla asut? HS/Kaupunki 11.3.2007)

Hannu Laurinpoika ei ollut aatelinen, mutta hän ei ollut toki mikään kerjäläispoika, vaan Pohjanmaan voudin poika. Hän oli Helsingin perustamisen aikaan Kustaa Vaasan sihteeri ja toimi myös lähettiläänä Saksassa, Tanskassa ja Englannissa. Hän oli kuninkaan kartanon voutina 15oo-luvun puolivälis, aateloitiin nimellä Björnram ja lähetettiin Tallinnaan, joka haki turvaa Ruotsista Venäjän Iivana Julmaa vastaan. Nämä ovat kahden enimmäisen Lucia-kirjan aikaisia tapahtumia.

Sitten Hannu Laurinpoika olikin kuninkaallisena kaapparina eli suomeksi sanottuna merirosvona, jonka piti estää laivaliikenne Venäjälle kaappaamalla kauppalaivoja. Vuonna 1563 Hannu Laurinpoika laivoineen piiritti Turkua, kun kuninkaalliset veljekset kuningas Eerik XIV ja Suomen herttua Juhana olivat ilmiriidassa.

1500-luku oli jännittävää aikaa. Historoitsija Lars-Olof Larsson sanookin, että poliittisen historian, henkilöhistorian ja sotahistorian kannalta 1500-luvun jälkipuolisko oli ainutlaatuista aikaa Ruotsin historiassa. Sikisipä se on kiinnostanut minuakin niin paljon, että olen kirjoittamassa kolmatta kirjaa Lucian seikkailuista Vaasojen ajan Suomessa ja vähän muuallakin 1500-luvun maailmassa.



Helsingissä Viikissä on Tilanhoitajankaaren poikkikatuna lyhyt katu nimeltä Vouti Björnramin kuja.

Trouser tyranny. Miesten mekot

Vaatteet ovat vain kulttuuri-ilmiö. Vanhoina aikoina Euroopassakin oli miehillä mekot, keskiajalla sotureillakin.

1500-luvulla arvokkaat vanhat herrat kulkivat mekossa ja aamutakkia muistuttavassa kaavussa (vrt Mikael Agricola, Erasmus Rotterdamilainen) niin kuin vanhan ajan kiiltokuvien joulupukki. Nuoremmilla miehillä olivat muotia lyhyet pönkkäpöksyt (kangassuikaleista muovatut housut, jotka tehtiin pöyheiksi täyttämällä ne heinillä tai jouhilla) ja kankaasta ommellut sukat.

Miesten housut olivat pitkään sukkahousumaiset putket, jotka sidottiin nauhoilla vyötäisille ja toisiinsa kiinni. Ne kävivät kohtalaisen hyvin nuorille miehille, jotka näyttävät keskiaikaisissa piirroksissa ja maalauksissa joulutontuilta ( sieltä kai se tonttuasu tuleekin).
Braveheart-miehet ovat ryhtyneet vastustamaan housutyranniaa.

Miten kirjoittaa historiallinen romaani?

Voisi ajatella, että ihanteellinen henkilö historiallisen romaanin kirjoittajaksi olisi vaikkapa Umberto Eco, joka on tutkinut vuosikymmenet historiaa ja päättää sitten kirjoittaa romaanin jostakin hänelle tutusta aikakaudesta. Eco onnistuu erinomaisesti. Hänen kirjansa ovat todellisia historiallisia romaaneja, mutta tutkija-kirjailija saattaa unohtaa, että romaani on romaani eikä tieteellinen tutkimus.

Useimmat historiallisten romaanien kirjoittajat vain kiinnostuvat jostakin aikakaudesta ja alkavat tutkia sitä. Jokin idea, jokin menneisyydessä elänyt henkilö tai mielikuvituksen synnyttämä henkilö alkaa tulla mieleen niin usein, että hänet haluaa kirjoittaa eloon.

Kirjailijan täytyy tuntea kirjansa henkilöiden maailma mahdollisimman hyvin, jotta hän voi liikkua siellä vaivattomasti. Joskus kuluu vuosikausia ennen kuin tuntee itsensä valmiiksi kirjoittamaan. On täytynyt lukea paljon kirjoja, tutkia museoita, matkustaa kirjan tapahtumapaikkoihin, jos se on mahdollista.

Minulle on ollut paljon apua siitä, että valmistan albumeja, joihin kokoan postikortteja, valokuvia, lehtiartikkeleita, omia museoissa tekemiäni piirustuksia, prässättyjä kukkien ja puiden lehtiä, kangastilkkuja. Ostan kirpputoreilta ja joskus kaupastakin esineitä, jotka liittyvät tähän aikakauteen. Kuuntelen luuttumusiikkia, käyn luennoilla yliopistossa ja kansalaisopistoissa, kokeilen reseptejä ja luen sen aikakauden ihmisten kirjoittamia kirjoja.

Kiinnostuin renessanssista ja nimenomaan 1500-luvusta jo vuonna 1991, mutta ensimmäinen kirjani siitä ilmestyi vasta vuonna 2004. Tietenkin kirjoitin noiden kymmenen vuoden aikana muutakin, lehtijuttuja ja neljä muuta kirjaa. Ja olinhan minä opetustyössäkin puolet siitä ajasta. Mutta koko ajan säilyi kiinnostus 1500-lukua kohtaan ja keskittyi lopulta tiettyyn vuoteen ja tiettyyn henkilöön, jonka mielikuvitukseni oli synnyttänyt, kyynärän mittaiseen Luciaan, joka asuu suuren metsän laidassa Suomessa, mutta joutuu maailmalle seikkailuihin.

Matkustaminen 1500-luvulla

Hienot vaunut 1500-luvulla
Piirros: Matti Amnell, kuvitusta kirjaan Anna Amnell: Pako Tallinnaan. 2006

1500-luvulla pääsi liikkumaan jalkaisin, ratsain, kesällä veneellä, talvella reellä. Hienoja naisia kannettiin kantotuolissa. Oli kahden hevosen kuljettamia lavoja, jollaisessa muun muassa nuori Elizabet I näyttäytyi kansalleen. Oli myös muulien ja hevosten vetämiä rattaita tai jopa laatikkomaisia vaunuja, vähän samanlaisia kuin on edelleen Amerikan Amisheilla ja mennoniitoilla. Ainakin Kanadassa näin sellaisia, ja ihmeekseni näin samanlaiset "vaunut" eräässä 1500-luvun piirroksessa.

Suurin osa ihmisistä kulki jalkaisin. Tämä apostolinkyyti oli aivan tavallista Suomessakin vielä 1900-luvulla. Vuonna 1875 syntynyt, 94-vuotiaaksi elänyt isoisäni kävi jalkaisin ja talvella hiihtäen 25 kilometrin päässä olevassa kaupungissa, vielä sittenkin kun oli linja-autoliikenne. Hän lopetti itselleen mieluisan kävelyn kaupunkiin vasta 80-vuotiaana. Naapurit paheksuivat, kun "vanhusta kohdeltiin" sillä tavalla, ei annettu rahaa linja-autoon. Isoisä oli paljon maailmaa nähnyt, nuorena pelimannina Pietarissa seikkaillut ja aikuisena Helsingissä suksiaan kauppaamassa käynyt mies.

Minun on helppoa ymmärtää 1500-luvun ihmisiä juuri isoisäni ja yleensäkin maalaislapsuuden vuoksi. Tavallisen 1500-luvun ihmisen reviiri oli yleensä pieni, ei käyty missään kotikaupungin ulkopuolella. Ympäristö koettiin pelottavana ja turvattomana. Jotkut kuitenkin kiersivät maailmaa silloinkin, kävelivät jopa Roomaan asti kuten esimerkiksi Luther. Emmanuel Le Roy Ladurien kirjassa "The Beggar and the Professor. A Sixteenth Century Family Saga" kerrotaan myös ihmisistä, jotka kävelivät pitkiä matkoja.

Kyynärän mittainen tyttö Lucia, kuvitteellinen kirjani henkilö on vain noin 80 cm pitkä. Hän pääsi liikkumaan ympäristössään ja jopa menemään lähikaupunkiin Helsinkin, sillä hänellä oli hevonen. Mutta voiko noin pieni ihminen ratsastaa?

Englannissa eli mies, joka oli yhtä lyhyt kuin Lucia. Hän oli kuitenkin mukana sodassa ratsuineen, hänet aateloitiin, hän oli kaksintaistelussa, saraseenit ryöstivät hänet, hän oli 10 vuotta heidän vankinaan - ja palasi Englantiin kaksi kertaa pitempänä. Maailmassa tapahtuu ihmeellisiä asioita. Todellisuus voi olla tarua ihmeellisempi, kuten sanotaan.

Miksi kirjoitan 1500-luvusta?

Kuva: Anna Amnell
Klikkaa kuvaa, niin näet tämän kauniin maiseman suurempana.
Lisäys vuonna 2013, pynnöstä kirjoitettu artikkelini Tyyris Tyllerö 4/2013 Turku-teemalehdessä "Firenzestä Turkuun"

Jokainen, joka on katsonut tätä Firenzen maisemaa Uffizin taidemuseon ikkunasta, tietää että se näyttää paljon paremmalta kuin tässä pienellä kameralla otetussa kuvassa.

Olimme vuonna 1991 kahden viikon matkalla Italiassa. Riccionesta käsin teimme junamatkoja Ravennaan, Firenzeehen, Venetsiaan ja kerran puolivahingossa Lorettoon, kun myöhästyimme toisesta junasta. Roomassa olimme pitemmän aikaa.

Niin kuin miljoonat ennen minua jouduin Italian lumoihin. Luonnon kauneus, ihmisten ystävällisyys ja välittömyys sekä vanhan kulttuurin läsnäolo kaikkialla oli jotain, jota en ollut arvannut odottaa. Ennen kaikkea kauneus valloitti, nimenomaan Firenzen täydellisyys ja Italian taidemuseoiden ylenpalttinen ylivoimaisuus verrattuna kaikkeen, mitä olimme ennen nähneet.

Ketä olivat ihmiset, jotka olivat luoneet noin täydellisen kauneuden? Innostuin tutkimaan renessanssia. Vuosikaudet luin kirjoja, kävin museoissa ja kuuntelin luentoja.

Jotkut kirjoittavat tutkimuksistaan väitöskirjoja. Joskus aikaisemmin sellainen olisi kiinnostanut minuakin, mutta kirjoitin 1500-luvustakin lapsille. Ehkä olen kirjoittanut lapsille kiitollisuudesta kaikkia niitä kirjoja kohtaan, joita sain itse lukea lapsena ja nuorena ja jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen nyt. Toivon, että voin kirjoittaa 1500-luvusta vielä monta kirjaa.

Mitä Lucia ja Margareta söivät Tallinnassa?

"Mahtikauppamies von Hueckin pehmeänmakuinen riistakäristys"
Roasted game for mighty merchant von Hueck

Palvelustyttö toi heille syötäväksi papunyyttejä, inkiväärilanttua, pikkelssiä, suolakurkkua, kaalia, villisikaa, hirveä ja marjasurvosta sekä juotavaksi höyryävän kuumaa mehua, joka kirvelsi kurkkua. Margaretalle hän toi ruokaa isolla lautasella ja savimukilla, Lucialle pienellä lastenlautasella.
Anna Amnell: Pako Tallinnaan. 2006. Lasten Keskus. Sivulla 95. (Kysy kirjastoista)

"The maid brought to them bean dumplings, rutabaga spiced with ginger, pickles, gherkins, cabbage, roasted wild boar and moose, crushed berries and pungent hot juice of mixed berries. To Margareta she gave a large plate full of food and to Lucia a small children's plate."
Anna Amnell: Escape to Tallinn [Pako Tallinnaan] 2006 Lasten Keskus

Kuvasin ja söin tämän erittäin maukkaan keskiaikaisella reseptillä valmistetun aterian Olde Hansassa Tallinnan historiallisessa keskustassa.


I had this excellent meal at the restaurant Olde Hansa in the historical, medieval centre of Tallinn. This is a genuine medieval recipe. I used it in my book "An Ell-sized Girl". Lucia and her friend Margareta are served this meal after they have escaped from Helsinki to Tallinn across the frozen sea. 13-year old Margareta doesn't want to become an old merchant's wife.

Keskiajan ruoasta löydät paljon tietoa netistä, esimerkiksi Medieval Cookery-sivuilta tai seuraavilla hakusanoilla netistä: keskiajan ruoka, keskiaikainen ruoka, medieval cookery, 16th century food, Renaissance food

Aurinkoinen päivä

A peaceful moment, originally uploaded by amnellanna.

Tornitalon Meg lepää hetken ennen päivän töiden alkua.

Olen sisustanut tornitalon, tehnyt takan suklaarasiasta ja ommellut vaatteet (myssyä vaille) tornitalon palvelustytölle.

Katso Flickristä kuvia kansioista "Elämää 1500-luvulla" ja "My Gatehouse project" (tornitalon sisustaminen)

Lucia Olavintytär

Lucian Nuket, originally uploaded by amnellanna.

Lucia ja tornitalon nuket.

Lucia ja Margareta vanhassa Helsingissä

17-vuotias Lucia Olavintytär on kävelemään oppineen lapsen pituinen. Hän osaa soittaa luuttua ja laulaa sekä puhua latinaa ja englantia. 13-vuotias Margareta Martintytär on harvinaisen pitkä ikäisekseen, aikuisen kokoinen. Lucia on kutsuttu Margaretan luo Helsinkiin.



Vilppu Talvi on Margaretan serkku, köyhä koulupoika eli teini.

Kaikki piirrokset: Matti Amnell