Sivut

tiistai 9. tammikuuta 2007

Kyynärän mittaisesta tytöstä sanottua


Uusin kirja-arvostelu on vuodelta 2018, 14 vuotta kirjani ilmestymisen jälkeen. Mai Laakso kirjoittaa 13.12. 2018 blogissaan: 
Anna Amnellin historiallisen nuortenkirjan, Kyynärän mittainen tyttö, päähenkilö on pienikokoinen, mutta rohkea 13-vuotias Lucia. Eletään 1500-lukua ja taikauskoisuus ja luonnon mysteerit pitävät ihmisiä vallassaan. Luciaa on pidetty koko ikänsä piilossa kotonaan Hämeen linnan lähellä, koska hän oli painonsa arvoinen kultaa, sillä pienikokoisia ihmisiä haluttiin kuninkaallisten hoveihin hauskuttajiksi tai sitten kiertäviin sirkuksiin vetonauloiksi. Kustaa Vaasa oli lähettänyt Lucian isälle kirjeen, että hän halusi heti Lucian hovinsa jäseneksi, mutta ilkeät rosvotkin olivat saaneet vihin Luciasta ja aikoivat rikastua hänen kustannuksellaan.

Rosvot siis sieppasivat Lucian hänen ollessa ratsastamassa ja veivät hänet puiselle laivalle, joka matkasi kauas pois. Kirjan alussa on karttakuva Pohjois-Euroopasta vuonna 1559, joten Lucian kokemaa villiä merimatkaa voi seurata kartalta. Onneksi Lucia pääsee karkuun--Lue lisää blogista

  Kirjasähkökäyrä: Anna Amnell Kyynärän mittainen tyttö

Aikaisempia kirja-arvosteluja:

"Kuinka yhdistää homeinen keskiaika ja jännittävät juonenkäänteet niin elävästi ja hauskasti, että myös nopeatempoiseen fiktioon tottunut nuoriso innostuu? Historiallinen nuortenkirja on haastava tekijälleen. Anna Amnellin viides historiallinen nuorisoromaani on oiva esimerkki siitä, kuinka tehtävä on suoritettu kunnolla.--" Meidän perhe 1/2005, sivu 19.

"Kirja on mielenkiintoinen ja jännittävä. Eniten pidin sen tunnelmasta." Onerva Annanniemi, Kruununhaan yläaste, 13v. Vinski 1/2005.

"Kirja oli hyvä, koska sitä oli helppo lukea ja se eteni mukavaa vauhtia. Oikeastaan missään vaiheessa kirjaa ei ollut tylsää kohtaa. Suosittelen kirjaa kaikille! Arvosana: Hyvä!" Inkkuuuu 11v. - Muita kivoja kirjoja/ Tuusulan kirjasto
"-- kirja on hyvä ja lajityypiltään pitkään toivottu esimerkki helppolukuisesta historiallisesta varhaisnuortenkirjasta. Lyhyiden lukujen ja vaudikkaan juonen sommittelun ansiosta--[tämä kirja] tempaa hiukan kangerrellenkin lukuharrastustaan aloittelevan lapsen mielenkiinnon.-- [Amnell] on sommitellut myöhäiskeskiaikaan sijoittuvan kehitystarinansa kunnianhimoisesti, elävöittäen aikakautta tarkkaan harkituin yksityiskohdin - uuvuttamatta lukijaansa liiallisella tiedolla, vuosiluvuilla ja muilla detaljeilla. Suomen historiaan Lucian seikkailut linkittyvät Juhana-herttuan kautta.--" Päivi Heikkilä-Halttunen. Onnimanni 1/2005 "Suvaitsevaisuudesta historiallisesti":

"Amnellille ominaiseen tapaan tarinan myötä lukija saa kosketuksen kuvattuun aikakauteen useissa maantieteellisissä pisteissä, nyt liikutaan esim. Gotlannissa, Lontoossa ja Tukholmassa. Lukijalle syntyvä kuva aikakaudesta on sosiokulttuurisesti rikas: ollaan vuoroon hämäläiskartanossa, merimiesten joukossa laivalla, lontoolaisessa ruokatuvassa ja Englannin hovissa. Suurimmalta osaltaan kertojanääni on Lucian, mutta väliin tarina fokusoituu myös aikuisten näkökulmasta. Kokonaisuus on vaihteleva, rikas ja kerrontatekniikka lastenkirjaan moderni.

[kirja] on kohderyhmälleen ennen muuta seikkailuromaani, jossa taitava kerrontatekniikka uppoaa paikkojen, episodien ja henkilöiden vaihdoksiin. --" IBBY Finlandin julkaisun, Virikkeitä-lehden päätoimittaja Kaarina Kolu. Virikkeitä 4/2004, ss 66-67:

"Sanasto ja kartta helpottavat lukemista ja antavat mukavasti lisätietoa historiannälkäisille. Nukketyttönä kohdeltavan Lucian kautta välittyy myös ajan naisenrooli vähäisine vaihtoehtoineen." Marika Uskali. Keskisuomalainen 23.7.2005 ja Savon sanomat 24.7.2005

"--on aiemmissa kirjoissaan paneutunut innostuneesti ja asiantuntevasti 1800- ja 1900-luvun vaihteen historiaan. Valtiollisen historian ohella kirjailijaa kiinnosti Aurora-kirjoissa elämäntapojen ja kulttuurivirtausten tarkastelu. Nyt Amnell on paneutunut 1500-luvun eurooppalaiseen historiaan. --Amnellin kirjan seikkailujuoni seurailee historian mahdollisuuksia, kuvittelee ja keksii toden rajoissa." Ismo Loivamaa. Lapsen Maailma 2/2005

Lisää kirja-arvosteluja Lucia Olavintyttären seikkailuista 1500-luvun Helsingissä, Tallinnassa, Lontoossa..

Kirja-arvosteluja Aurora-sarjan kirjoista