Tuli

Tuli on mukana mukana ihmiskunnan historiassa hyvässä ja pahassa. Valo, lämpö, ravinto, kauneus - näm kannattaa palauttaa mieleen näin keskikesän juhlan aikaan.  Avotakan tulen lämmössä voi lämmitellä käsiään ulkoa tultuaa,  tulen yläpuolella kypsyy ruoka, hiilloksella hautuu lisää ruokaa kannellisessa saviruukussa. Avotakan tulenloimu antaa valoa hämärään tupaan. Kaskea polttamalla raivattiin lisää maata. Metsästäjät istuivat nuotiolla metsän keskellä ja kertoivat toisilleen tarinoita. Tulen tarinat ovat monet.

Juhannuskokko Helsingissä Kaivopuiston rannassa juhannusyönä.

Kommentti: nimet kirjojen henkilöille

Grafomaniassa keskustellaan siitä, miten kirjojen henkilöt saavat nimensä. Kuvassa Vilppu Talvi. Matti Amnellin kuvitusta kirjaani Pako Tallinnaan (Lasten Keskus 2006)

Historiallisissa romaaneissa nimillä on monenlaisia tehtäviä. Ne voivat kuvata henkilön luonnetta mutta myös aikakautta, kansallisuutta, kotiseutua, uskontokuntaa, ammattia, ulkonäköä, terveydentilaa tai yhteiskunnallista asemaa. Nimen valinta on usein iso juttu, täytyy tutkia aikalaisromaaneja, muistelmia, sanomalehtiä, maalauksia. Teen huolella tutkimusta nimistä ja kokoan sopivat nimet luetteloihin.

Ensimmäisen kirjani päähenkilön nimi tuntui heti alussa selvältä, hän olisi Aurora, anoppini kaima. Vasta myöhemmin tajusin, miten paljon symboliikkaa ja yhteyksiä Suomen historiaan, antiikkiin, kirjallisuuteen ja kansainväliseen politiikkaan tuolla nimellä oli: revontulet, aamunkoitto, tsaarittaren nimikkolaiva/vallankumous jne. Täysin päinvastainen, suorastaan huvittava on Auroran serkkujen etunimien historia: nimesin tytöt Olgaksi ja Elisabetiksi lasteni marsujen mukaan. Eräs naispuolinen henkilö sai nimen lapsuudenystäväni kouluaikaisen saksalaisen kirjeenvaihtotoverin mukaan. Nimi oli jäänyt mieleeni jostain syystä.
http://blogisisko.blogspot.com/2005/11/aurora-vaahteralaakson-tytt-kummit-ja.html

Kun mennään kauemmaksi historiaan, nimien valinta käy vaikeammaksi. 1500-luvun henkilönimiä löytyy sukuluetteloista, väitöskirjoista ja sen ajan kaunokirjallisuudesta. Nimet annettiin usein suvun tai paikkakunnan traditioiden mukaan. Varsinkin oppineilla ihmisillä oli kaksi nimeä, toinen latinaksi oppineita piirejä ja kansainvälistä käyttöä varten, toinen kansankielellä. Nimien oikeinkirjoitus vaihteli hyvin paljon.

Nimeen liitettiin isän tai äidin nimi tai paikkakunnan nimi. Hauskimpia löytöjä olivat nimet Mikki Monineuvoinen (=taitava), Läpsä ja Vehnäpää (jälkimmäinen muinaissuomalaista alkuperää, nuoren pellavapäätytön etunimeksi). PIdän kovasti nimistä  Erasmus - Erasmus Rotterdamilaisen mukaan - ja Vilppu Talvi, hyvin nykyaikaiselta kuulostava suomalainen nimi Filippus Winterille, köyhälle teinille, rehdille pojalle, joka uskaltaa viedä kyynärän mittaisen Lucian ja liian kauniin Margaretan pakoon Tallinnaan hyisen meren yli. Lucian nimi oli ymmärrettävä, kirjuri-isä pelkäsi menettävänsä näkönsä Kustaa Vaasan loputtomia kirjeitä raapustaessaan ja antoi tyttärelleen silmien ja näön suojelijan Pyhän Lucian nimen, vaikka oli luopunut katolisuudesta, sekin eräs aikakauden ilmiö - elettiin kahden maailman välillä.

Isn't she a beauty?

Isn't she a beauty?, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Lammas oli tärkeä keskiajan ihmiselle. Hyödyn lisäksi se tarjosi myös kauneutta elämään.

Lammaslaumat olivat suunnattoman suuria. Kuvan lammas Mustasaaresta, joka on Helsingissä.

Elämän kauneus

075 butterflies, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Keskiajan ihmisen maailmaan kuului myös kauneus: taivas, pilvet, aamurusko ja auringonlasku, puut, kukat, eläimet. Kuvassa neitoperho (nymphalis io, peacock butterfly), jonka mieheni on kuvannut Helsingin Mustasaaressa. Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa lisää kuvia Mustasaaresta.

Täällä lisää kauniita hyönteisiä:

Marjat maistuivat muinoinkin

Mustikat ruuaksi ja lankojen ja kankaiden värjäämiseen. Marja-astia oli kuitenkin tehty ennen tuohesta.

Taivas ja maa

Clouds, pilvet, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Keskiajan ihminen tarkkaili taivasta aamulla herätessään ja illalla ennen nukkumaan menoa. Hän päätteli taivaan väreistä ja pilvien muodosta, millainen olisi seuraava päivä. Millainen seuraava viikko?

Hän tulkitsi taivaan eri tavalla kuin me. Keskiajan suuret runoilijat ovat kirjoittaneet taivaasta, taidemaalarit ovat kuvanneet sitä maalauksissa. Voimme niistä tietää enemmän heidän maailmankuvastaan.

Purjelaivat avasivat maailman

001, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Muinaisista ajoista asti ihmiset ovat liikkuneet monenlaisilla purjelaivoilla. Helsinki rakennettiin 1500-luvulla merenlahteen, jonka uskottiin olevan suojaisa paikka. Lahti osoittautui liian matalaksi, ja kaupunki siirrettiin myöhemmin nykyiselle paikalleen.

Purjelaivoilla purjehdittiin kaukaisin maihin.

Meri, kalliot ja saaret

IMG_3857, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Meri merkitsi monia asioita keskiajan ihmiselle. Uskottiin että siellä asui kaikenlaisia petoja, jotka uhkasivat merenkulkijan henkeä.

Mutta meri antoi ravintoa kalastajille. Se tarjosi tien kaukaisiin maihin, joista tuotiin eksoottisia mausteita, kankaita ja suolaa, jota ilman keskiajan ihminen ei osannut olla. Suolan avulla säilöttiin liha ja kala.

Meri, saaret ja kalliot toivat tilaa, avaruutta, laajensivta maailmaa.

Metsä oli Suomessa ystävä

IMG_3830, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Keskiajan suomalaiselle metsä oli ystävä ja turvapaikka. Metsästä löytyivät ainekset kodin rakentamiseen ja sen lämmittämiseen sekä huonekalujen, astioiden, veneiden ja laivojen rakentamiseen. Sieltä löytyi kasveja ravinnoksi ja parantamiseen. Metsä tarjosi turvapaikan vihollisen hyökätessä.

Etelä-Euroopan metsät olivat huvenneet, kun oli rakennettu paljon kaupunkeja ja laivoja. Metsä oli keskiajan kaupunkilaiselle pelottava paikka. Siellä oli rosvoja ja petoeläimiä, sinne saattoi eksyä.

Yhteisiä asioita

IMG_3036, a photo by Anna Amnell on Flickr.

1500-luvulla ja nyt oli samoja kukkia. Esimerkiksi 1500-luvun Helsingissä kasvoivat niittyleinikit. Sen ovat arkeologit voineet saada selville tutkimalla kaupungin entisen alueen kulttuurikerrostumia.