maanantai 30. joulukuuta 2013

Takaisin keskiaikaan



Kirjan lukemista keskiajalla päivänvalossa tai lieden/kynttilän/päreen valossa. Matti Amnellin kuvitusta kirjaani "Kyynärän mittainen tyttö". Sodan aikana ja sen jälkeisinä köyhinä aikoina siirryttiin ajassa taaksepäin, jotta selvittäisiin:
Kommentti Kemppisen blogiin, jossa bloggaaja kirjoittaa: 
"Yleisen puutteen takia kelloja käännettiin, säästäväisyyssyistä, noin 50 vuotta taaksepäin."

Kommenttini: Jotkut siirsivät kellojaan vielä kauemmaksi. 1875 syntynyt isoisäni poltti tuvassa iltaisin pärettä säästäkseen lamppuöljyä, jota hän sai tavallista enemmän erikoisluvalla, koska oli suksimestari ja teki työtä kotonaan. Lisäksi oli vielä iltaisin liedenvalo, joten elettiin kuin keskiajalla.

Silmälasit keskiajalla


"Apostolin silmälasit" maalaus vuodelta 1403 Conrad von Soest. (Vanhin tunnettu kuva silmälaseista alppien pohjoispuolella. 



perjantai 27. joulukuuta 2013

Hannu on 1500-luvun poika



Matti Amnellin luonnos kirjaan "Lucia ja Luka"
Tänään on Hannun nimipäivä, ja on aika esitellä Lucian 13-vuotias pikkuveli Hannu, joka ei ole kooltaan pieni kuten Lucia:

Nauru ja iloiset huudot kohosivat järven jäältä. Hannu Olavinpoika juoksi ympyrää ja työnsi kaksin käsin vinoittain olevaa seivästä, joka oli kiinnitetty jäähän upotettuun pylvääseen. Seipään toisessa päässä oli kelkka, jossa istuivat Hannun sisar Lucia ja palvelustyttö Vehnäpää. Hoijakka pyöri huimaa vauhtia. Tyttöjen nauru ja kiljuminen innostivat Hannun juoksemaan yhä kovempaa.
 Järven rannalla mäellä oli Hannun ja Lucian koti Kuusela, hirsitalo, jossa oli korkea harmaakivijalka ja jyhkeät nurkkakivet. Mäeltä kuului torven törähdys. Valpuri-imettäjä siellä puhalsi tuohitorveen kartanon päädyssä.
Hannu hidasti napakelkkaa, ja Vehnäpää hyppäsi ensimmäisenä pois kyydistä.
---
 Valpuri-imettäjä seisoi talon edessä viitta harteillaan. –  Piti puhaltaa tähän torveen. Ette kuulleet, kun huusin.
–  Meillä onkin jo kova nälkä, Hannu sanoi.
–  En minä teitä syömään huutanut, Valpuri sanoi.
– Miksi meidän piti sitten tulla jo sisälle? Lucia kysyi ja kopisteli lunta lapasistaan ja viitastaan.
–  Pian se selviää, sanoi Valpuri.
 - -
Lucian ja Hannun isä, Kuuselan Olavi-herra heilutti kädessään pergamenttikääröä, josta riippui sinetti pitkän nauhan varassa. – Meidätkin on kutsuttu linnan joulujuhliin. Saamme nähdä Juhana-herttuan uuden vaimon, oikean prinsessan.
 – Eläköön! Päästään syömään herkkuruokia, Hannu sanoi.
–  Katariina Jagellonican tervetuliaisjuhlat ovat aikuisten pidot, sanoi äiti. – Mutta tekin ehditte käydä linnassa vaikka kuinka monta kertaa, sillä me muutamme Turkuun.
–  Ihanko asumaan? Lucia kysyi hämmästyneenä.
–  Asumaan, asumaan, sanoi Helka-rouva. –  Muutamme minun perintötalooni Aurajoen rannalle.
–  Suuri maailma tulee nyt tänne pohjolaan, sanoi Olavi-herra innoissaan. –  Oppineita, hovimiehiä ja musikantteja saapuu hoviin kaukaisista maista. Herttuakunnassa alkaa uusi aikakausi, oikea kukoistus,  renessanssi. Saamme olla siinä mukana, kun muutamme Turkuun.

Otteita luvusta "Hoijakka" kirjasta Anna Amnell "Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika" 2013.
Lucian ja Hannun elämä muuttuu täydellisesti. Ensin muutto suuren kuusimetsän laidassa Hämeen linnnan ja Hattulan takana olevasta kotitalosta Turkuun. Hannu joutuu kokemaan talvisen Turun ankeuden ja Juhana-herttuan hovielämän jännityksen. Hän joutuu keskelle 1500-luvun suurvaltapolitiikan juonitteluja, kun sekä kuningas Eeri XIV että Venäjän tsaari Iivana tekevät kaikkensa pilatakseen Juhanan hyvin alkaneen renessanssihovin. Hannu saa uuden ystävän, Venetsiasta tulleen Lukan, joka on lyhytkasvuinen kuten Luciakin. Yhdessä pojat keksivät, miten selvitä.


torstai 26. joulukuuta 2013

Keskiaika, 1500-luku: joulu

Krakow

Kuvassa on avotakka krakowalaisessa ravintolassa, mutta tämä voisi olla 1500-luvun kodissa.

"Lucia istui rouvainhuoneen ikkunasyvennyksessä paksulla tyynyllä, joka peitti kivipenkin. Hän naposteli manteleita ja rusinoita ja joi kanelille ja inkiväärille tuoksuvaa makeaa juomaa. Muki lämmitti käsiä.


Ulkona oli kova pakkanen. Seinillä ja katoissa olevat lautapaneelit ja villalangasta kudotut seinävaatteet eivät pystyneet estämään vetoa ja kiviseinistä uhoavaa kylmyyttä. Avotakassa poltettiin päiväkaudet paksuja koivuhalkoja ja takasta siirrettiin hehkuvia hiiliä umpinaiseen kaakeliuuniin. Huoneeseen oli kannettu lisäksi hiilipannu tuomaan lisälämpöä.


Piti varoa hovimekkoa. Siihen kuului leveä hame paksua kukikasta samettia, topatut irtohihat ja silkkinen esiliina, pitkä ja kapea kangassuikale niin kuin käsipyyhe Turun kodissa.

Uusimmassa kirjassa Lucia ja Luka pääsee kyynäärn mittainen Lucia Turun linnaan jouluna 1562, kun siellä vietetään Katariina Jagellonican tervetuliaisjuhlia. Kaikki ei me aivan Lucian toiveitten mukaan. 
Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. 2013
ISBN 978-952-498-842-1

Tee kirjasta tilaus kirjastoosi.:)

Lue joulusta tästä blogista

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Jouluvalko, Krakowan khaani ja Tiernapojat

Krakowan khaani by Anna Amnell
Krakowan khaani, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Vanhassa hämäläisessä "Jouluvalko"- perinteessä parrakas mies ratsastaa taidokkaasti tehdyllä ”keppihevosella” kylässä kertomassa joulusta. Ohjelman voi nähdä YLEn Areenassa (ks. linkki lopussa). Alkuperäinen Jouluvalko on Forssan museossa. Tämä kiinnostava ”Jouluvalko”-perinne oli minulle ennestään tuntematon, mutta toisaalta tuttu aivan toiseen kulttuuriin kuuluvana.

Parrakas itämaiseen asuun pukeutunut mies ”Lajkonik , Krakowan kaani”, ratsasti keppihevosella Krakowan Vanhassa kaupungissa ja viihdytti turisteja. Nämä saivat valokuvauttaa itsensä hänen kanssaan. Jos kaani Lajkonik kosketti valtikallaan, se toi hyvää onnea.



Toisten tietojen mukaan Lajkonik liittyy esikristilliseen perinteeseen, jossa hevonen tuo keväällä hyvää onnea ja hyvän sadon.

Toinen tausta liittyy tataarien hyökkäykseen, jonka krakowalaiset torjuivat ja juhlivat pukeutumalla hävinneiden vaatteisiin. Lajkonik-hahmo on mukana myös 60 päivää pääsiäisen jälkeen vietettävän Corpus Christi-juhlan aaton kulkueessa, jossa on musiikkia, tanssia ja ilotulituksia.

Jouluvalko ja Lajkonik näyttäisivät olevan samaa vanhaa eurooppalaista perinnettä, samoin kuin Tiernapojat-ohjelma, jossa myös kerrotaan valkoisesta hevosesta ja taistelusta mongoleja vastaan. Nämä hyökkäsivät Europpaan 1200-luvulla ja jättivät syvän trauman, jota on hoidettu eri tavoin eri kulttuureissa.
Lajkonik kuvat
http://areena.yle.fi/tv/2037713


Tähtilaulajia 1600-luvun Nurnbergissä.






tiistai 24. joulukuuta 2013

Ikkunalasit muualla Euroopassa - ja Suomessa

1500-luvun ikkuna by Anna Amnell
1500-luvun ikkuna, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kuvassa on Philip Melanchtonin talon ikkuna Wittenbergissä. Rakennus on 1500-luvun alusta. Nyt näyttää siltä, että tällaisia ikkunoita on ollut Suomessakin: pyöreitä "ikkunaruutuja". Turussa.


1600-luvun Nurnbergissä

maanantai 23. joulukuuta 2013

Lucia muuttaa Turkuun



Kuuselan väki tuli uuteen kotikaupunkiinsa Turkuun hämärässä tervasoihtujen valossa. Torin reunoilla häämöttivät kapeiden ja korkeiden talojen mustat hahmot. Siellä täällä pilkotti valoa ikkunaluukusta tai hetkeksi avatusta ovesta. Tuomiokirkko kohosi kaupungin keskellä korkeana kuin kuuset kotimetsän reunassa.
Kuu tuli esiin pilvien takaa. Korttelinvahti tallusteli lyhdyn ja kepin kanssa, ja nainen ilmestyi kapealta kujalta kori kummassakin kädessä ja pari palavaa pärettä hampaissaan.
 – Minäkin haluaisin ottaa lyhdyn tai päreen ja mennä tutkimaan kaupunkia, Lucia sanoi pysähtyen Hannun kanssa ovella. – Katso, miten kaunis Turku on.
– Se vain näyttää kauniilta, kun on noin paljon lunta, sanoi Hannu haukotellen. Hän oli väsynyt ratsastuksesta.
– Anna minun uskoa, että tämä kaunis Turku on oikea Turku, Lucia sanoi siristellen silmiään.
– Ovi heti kiinni tai saadaan koko joukko kuolemantauti! komensi Valpuri-imettäjä tuvan toisesta päästä. – Eikö se riitä, että on istuttu reessä päiväkaudet naama jäässä? Pitääkö palelluttaa itsensä kotonakin?
–  Minulla on ikävä Kuismaa, Lucia valitti. Hän oli ratsastanut lapsesta asti talvellakin Kuuselan kartanon mailla omalla hevosellaan.
–  Kyllä sinä totut elämään täällä, sanoi äiti Lucialle. – Tuodaan Kuisma tänne ensi kesänä, niin saat liikkua ratsain.

Tekstinäyte
Anna Amnell: Lucia ja Luka 2013 , 29-30. M/V -kuvitus Matti Amnell


lauantai 21. joulukuuta 2013

Ristikkotalo

IMG_0331 by Anna Amnell
IMG_0331, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Lucia ja Hannu muuttavat vanhempiansa kanssa Wittenbergiin vuonna 1563, ja silloin siellä oli tämän kynttilälyhdyn näköisiä ristikkotaloja.

Jouluseimi kirjahyllyssä

IMG_6028 by Anna Amnell
IMG_6028, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Tämä jouluseimi on ollut meillä monta kymmentä vuotta. Taustalla 1500-luvusta kertovia kirjojani. Yläpalkissa on linkki minun kirjoittamaani kirjaan Lucia ja Luka, jossa ollaan jouluna 1562 Turun linnssa. Kirjassani Kyynärän mittainen tyttö Lucia on Lontoossa Elisabetin hovissa jouluna.
Joulu tässä blogissa (kirjoituksiani ja kuviani)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Syksy

46950019 by Brin d'Acier
46950019, a photo by Brin d'Acier on Flickr.
Helsingissä
Näyttää syksyltä, vaikka joulu on tulossa.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Ritarilinna

Unkarilainen ritarilinna

The British Library on laittanut  miljoona public domain -kuvaa Flickriin. Ne on skannattu 1600-1800 -luvun kirjoista. Niihin ei ole enää copyrightia kenelläkään.
The British Library has uploaded one million public domain scans from 17th-19th century books to Flickr! 

perjantai 13. joulukuuta 2013

Hyvää Lucian päivää!

Lucia Olavintytär toivottaa hyvää nimipäivää kaikille kaimoilleen. Kuva on otettu Berliinin Gemäldegalerie-taidemuseossa. Maalaus: Jan van Hemessen: Die Goldwägerin. Maalaus esittää todennäköisesti hänen tytärtään, josta tuli myös taiteilija.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Lucia pääsee taas Turun linnaan

9524988429 by Anna Amnell
9524988429, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Turun linnassa avataan 20.12. näyttely Enemmän kuin tuhat sanaa? Turun linna kirjallisuudessa ja taiteessa. Se käsittelee mm. sitä, miten lasta kuvataan linnasta kertovassa kaunokirjallisuudessa.

Kirjani Lucia ja Luka on mukana näyttelyssä (vitriinikaapissa) ja kirjasta on esillä myös seuraava ote:

Naisen pitää osata oikeat naistentyöt. Kun joulunpyhät ovat ohi, otetaan värttinät esille ja ruvetaan kehräämään… Tule tänne, Lucia Olavintytär, niin neuvon sinulle kädestä pitäen, miten neulotaan sukkaa Naantalin nunnien tapaan.

Anna Amnell, Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika.

Näyttely päättyy 8.3.2015.


Lucia Turun linnassa 2010

Lucia nukke ja portinvartijatalo-nukkekoti ovat olleet esillä Turun linnassa vuonna 2010. Kuvassa Lucia poseeraa linnan rouvainhuoneessa leveällä ikkunalaudalla. Nyt Lucia saa olla kotona, kun kirja tekee työt.

Lucia_and_theGatehouse

(Olen tehnyt nuken vaatteet, sisustanut tornitalon, jossa Lucia oli kidnapattuna Englannissa (Kyynärän mittainen tyttö 2004)  ja tehnyt vaatteet 1:12 nukeille)

Medieval town -adventtikalenteri

Medieval town by Anna Amnell
Medieval town, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Adventtikalenterini, yksi monista. Kerään niitä.
Rothenburg: I'd like to visit this town.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Luciaa katsomassa

Lucian naapurit

On aina hauska nähdä kirjansa kaupassa. Kävin tänään ensi kerran, kun on ollut flunssa ja siitä toipuminen. Helsingin Akateemisessa nuortenkirjoille on nyt hyvin tilaa toisessa kerroksessa..

Lucian naapurit

IMG_9891

Joulupukiltahan sitä saa. Voit myös tehdä tilauksen kirjastoosi. Muista Lucian ja Lukan
ISBN 978-952-498-842-1
Käväisin Luciaa katsomassa kotikaupunkini Helsingin kirjakaupassa.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Keskiaikainen perinne: tiernapojat

Jorma Falck

Jorma Falck
Oopperalaulaja Jorma Falck esitti Herodeksen osan Tiernapoika-näytelmässä Helsingin Agricolan kirkossa 2. adventtipäivänä.

Keskiajan mysteerinäytelmiä esitettiin useiden kirkollisten juhlien aikaan. Niissä oli jännutystä ja huumoria. Eri ammattikunnat vastasivat eri kohtauksista. Näytelmiä esitettiiin kirkonmäellä tai vaikkapa vankkureissa, joita oli eri puolilla kaupunkia, ja yleisö kiersi katsomassa esityksiä. Oli myös tähtipoikia, joita esittivät katedraalikoulujen oppilaat tai papit. Esimerkiksi Konstanzin synodissa vuonna 1412 englantilaiset papit esittivät tiernapojat muille kokoukseen osallistuneille.



Valokuvat: H. Kerätär

IMG_0026

Nihti (Matti T. Amnell), afrikkalainen kuningas (Aki Mäkinen) ja Herodes.

Kuvat: H. Kerätär

Tähtipojan roolissa Reetta Ridanpää. 1500-luvun Englannissa naiset eivät saaneet ollenkaan esiintyä näytelmissä, Saksassa taas saivat.

torstai 5. joulukuuta 2013

Tietokirjat ovat ystäviäni

some of my 16th c books by Anna Amnell
some of my 16th c books, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Ne vastaavat väsymättä kysymyksiini.

  IMG_9833

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Makro 124: ’koru’. Meripihka

amber by Anna Amnell
amber, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Tyttäreni meripihkakorvakoru

Meripihka on kymmeniä, jopa satoja miljoonia vuosia sitten kivettynyttä puuta. Sitä on käytetty muinaisista ajoista asti koriste-esineinä ja suojana sairauksia ja vaivoja vastaan. Niin opetti myös lääketieteen isä Hippocrates. 1500-luvun oppinut Martti Luther kuljetti taskussaan meripihkan palaa suojaamassa munuaiskiviltä.

Eri puolilta maailmaa on löydetty jopa dinosaurusten aikoina eli 65-220 miljoonaa vuotta sitten syntynyttä meripihkaa. Se on on kuin tietopankki. Dominikaanisen tasavallan vesiltä löytyi vuonna 2007 meripihkaa, jossa oli jäännös 15-20 miljoonaa vuotta sitten kasvaneesta orkideasta.


IMG_9810

Keskiajalla olivat suosituimpia koruja meripihkahelmistä tehdyt rukousnauhat, joita näkee muotokuvissakin ja uskonnolista symboliikkaa sisältävät "mitalit" (sacramental medals), joissa oli yleensä suojeluspyhimyksen, Marian tai Marian ja Jeesus-lapsen kuva. Näitä valmistettiin erilaisista metalleista, ja niihin oli kaikilla varaa.

Eräässä keskiaika-aiheisessa salapoliisiromaanissa tyttö kadottaa mitalinsa, ja se on tärkeä osa juonesta.


IMG_9811
Olen saanut nämä nykyajan katoliset mitalit lahjaksi.





maanantai 2. joulukuuta 2013

1500-luvun miesten vaatteet

Miehiä 1500-luvulta.
Gemäldegalerie-2010 -Berliinissä.

Vihreä viitta

Turun joulumarkkinoilla joulukuussa 2010.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Adventtikalenteri: Lutherin perhe

1500-luvun joulu

1500-luvun kuuluisin perhe. Matkamuisto Wittenbergistä parin vuoden takaa. Ensimmäisestä luukusta löytyi joululeivonnainen. Hyvää adventtia! (1800-luvulla tehty maalaus)

Olen nähnyt Lutherin perheen "olohuoneen" Wittenbergissä. Se on säilytetty alkuperäisenä: Lutherin kirjoituspöytä, korkea kaakeliuuni nurkassa, kattomaalaukset, seiniä peittävät koristemaalatut panelit ja seinävieruspenkit, joissa yhdessä ryhmässä on käsinoja. Tuoleja oli siihen aikaan vähän.

Nykyään tiedämme, että joulukuusia oli jo aikaisin keski-Euroopassa. (mm Tallinnassa 1441, ks kommentit) Niitä saattoi olla kaupungin torilla tai kirkon vieressä. Sitä en tiedä, oliko niitä kodeissa. Tuon tyylin pitää joulukuusi pöydällä vei prinssi Albert Englantiin mennessään naimisiin kuningatar Viktorian kanssa. Koristeina näyttää olevan rinkeleitä. Samantyyppisen kuusen olen nähnyt Yhdysvalloissa museossa, jossa kerrotaan saksalaisten siirtolaisten elämästä Amerikassa 1800-luvulla.

Kuvan henkilöillä on tyypilliset 1500-luvun alkupuolen asut. Muotihan vaihteli paikkakunnittainkin tuohon aikaan. Lutherilla on oppineen asu, jollaista käyttivät vanhemmat miehet vielä paljon myöhemminkin ja jota näkee vielä nykyäänkin pappien Luther-talarit, mustat leveät kaavut.

Pienellä pojalla on leikkihevonen ja rattaat. Nykyään tiedämme, että sen ajan lapsilla oli leluja. Luther oli lapsirakas perheenisä, joka kertoi lapsilleen tarinoita ja lauloi heille.
(Hienoja kattomaalauksia myös Lucas Cranachin talossa)

IMG_9772

Ensimmäisestä luukusta löytyi joululeivonnainen.