keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Makro 119: Keskiajan talonpoikaistalo

Keskiajan koti by Anna Amnell
Keskiajan koti, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Lähikuva pienoismallista. Nordiska Museet, Tukholma: Talonpoikaistalo noin 1600-luvulla. Kuva: Anna Amnell
Makro 119: ruskea
Klikkaa kuva suuremmaksi

Talonpojan tupa oli rakennettu piilukirveellä veistetyistä hirsistä. Kesäisin söivät vuohet heinää ja kukkasia tuollaisen talon ruohoturvekatolla. Näin talvella paksu lumikerros peitti notkolla olevan katon. Näytti siltä, kuin talovanhus romahtaisi kasaan lumen paljouden alla.
- -
Tuvan kynnys oli korkea, jotta villieläimet eivät päässeet sisään eivätkä pikkulapset ja pienet kotieläimet, kuten possut ja lampaanvuonat, voineet karata ulos. Vieraat astuivat tervan ja savun hajuiseen tupaan. Lucia nosti isoäidiltä perimänsä tuoksurasian nenänsä eteen ja antoi yrttikimpun Vehnäpäälle.
Talo oli tavallista siistimpi, sillä joulusiivoukset oli tehty. Maalattialla oli puhtaita olkia. Tuoksui raikkaalle.
--
Uuni oli tuvan etunurkassa, suu oveen päin, päre paloi pihdissä uuninreunalla. Ohrapuuro porisi kolmijalkaisessa punasaviastiassa hiilloksella. Nauriit hautuivat saviruukussa hiilien alla. Lintupaisti kypsyi rautapadassa, joka riippui hiilloksen yläpuolella. Ruokien tuoksut toivat veden kielelle ja saivat vatsat murisemaan nälästä. --

Keskiajan koti

Talonväki söi puuroa yhteisestä savipadasta kukin omalla puulusikallaan. He noukkivat puukkojensa kärjillä lintupaistia suoraan padasta, joka oli nostettu pöydälle laakean kiven päälle, pilkkoivat lihan puukolla pöydän päällä, imeksivät luita ja nuolivat sormensakin.
Talonpojan tuvassa käytiin yöpuulle heti aterian jälkeen, sillä kynttilöitä piti säästää.

Lucia ja Luka 2013, katkelmia luvuista ”Nahkalakanat ja höyhenpeitteet ”ja ”Yö talonpojan tuvassa”


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Nizhny Novgorod


 1374774_10201949795122184_391890826_n
Kuvat: Joonas Heiskanen
Nizhny Novgorod ('alempi linnoitus' erotuksena erotuksena Veliky Novgrodiin)
Suuriruhtinas Juri II perusti sen vuonna 1221. Se on mäellä Volga- ja Oka -jokien risteyksessä. 
 Valtava punatiilestä tehty linnoitus (=kremlin) rakennettiin vuosina 1508-1536 Pietari Italialaisen johtaessa rakennustyötä. Linnoitus kesti tataarien hyökkäyksen vuosina 1520 ja 1536.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kaimakset: Anna Amnellin Lucia Olavintytär ja Tiimalasin Lucia Olavintytär


Matti Amnell: luonnos kirjan Kyynärän mittainen tyttö kanneksi.

Kyynärän mittainen Lucia Olavintytär on fiktiivinen (= kuvitteellinen) henkilö, kirjailija Anna Amnellin mielikuvituksen tuote. Hän on kasvanut Kuuselan kartanossa Hattulan lähellä, ja hänen isänsä Olavi-herra antoi tyttärelleen nimen Lucia Pyhän Lucian mukaan, jonka uskottiin auttavan silmäsairauksissa. Olavi on ollut pakosta jonkin aikaa Kustaa Vaasan kirjurina ja hän myös kopioi vanhoja käsikirjoituksia. Hän haluaa säilyttää näkönsä.


Kuva Pyhästä Luciasta

Historiallisten nuortenkirjojeni päähenkilö Lucia Olavintytär  on 80 cm pitkä eli Preussin kyynärän mittainen, siksi häntä sanotaan kyynärän mittaiseksi tytöksi.

Olen kirjoittanut Lucia Olavintyttärestä kolme kirjaa.
Lucia Olavintytär 1: Kyynärän mittainen tyttö, 2004
Lucia Olavintytär 2: Pako Tallinnaan, 2006
Lucia Olavintytär 3: Lucia ja Luka, 2013

1500-luvulla oli paljon kaimaksia, ihmisiä, joilla oli samat nimet, sillä etunimiä oli vähän. Nimen jälkeen laitettiin isännimi, mutta sekin saattoi olla sama kuin etunimikaimalla. (Tämän voimme huomata kiusaksemme esimerkiksi tutkiessamme sukumme tietoja. Silloin syntymäaika ratkaisee. Joskus on kaksi samannimistä ihmistä, joilla on myös täsmälleen sama syntymäaika. Näin oli esimerkiksi isoisälläni. Vain kuolinaika erottaa silloin henkilöt.)

Jossain vaiheessa huomasin, että kyynärän mittaisella Luciallakin on kokonimikaima,  todellinen henkilö,  joka eli 1400-luvun Ruotsi-Suomessa.

Hän oli jo vuonna 1490 vanhahko leskirouva, ylhäisen ritarin ja laamannin leski, ja hän aikoo muuttaa vanhuusvuosikseen Naantalin luostariin.
Kyynärän mittainen tyttö ei ollut vielä silloin syntynytkään, mutta hänen isoäitinsä saattoi tuntea tämän toisen Lucia Olavintyttären.:)

1500-luvun asu

16th century dress by Anna Amnell
16th century dress, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Ompelin tämän asun käyttäen enimmäkseen vanhoja materiaaleja. Ostin hihanreunapitsit ja palan kaunista kangasta kapeaksi koriste-esiliinaksi. Mekon helmassa ja kauluksessa on koristenauha. Käytin tätä kirjamessuilla ja kouluvierailuilla.
Hihoissa on viilloksia, joista näkyy aluspusero. Koruina ovat Kalevalakoruni.

Kokosin vieressä olevan nukkekodin (kuvat koko projektista)  ja  sisustin sen portinvartijanmajaksi, jossa Lucia pidettiin vangittuna Englannin Suomaalla. 1500-luvun tornitalon tekeminen (selostus) Tämä portinvartijan tornitalo kuuluu kirjaan Kyynärän mittainen tyttö , joka on 1. osa Lucia Olavintytär -trilogiasta.
Ovella 1:12 luutunsoittaja, jolle tein vaatteet mieheni tummanpunaisesta silkkisolmiosta ja lahjapakkauksessa olleesta silkkinauhasta.

Photo: Matti Amnell-luutunsoittaja

Luutunsoittaja, 1:12 nukke, jolle tein vatteet. Tilasin nukelle luutunkin Englannista.
Kuvan otti poikani Matti Amnell, Jr.  joka on kuvittanut kaikki kirjani.
Lucia Olavintytär haaveilee, etä hänestä tulee luutunsoittaja Juhana-herttuan hoviin, 17-vuotiaana Lucia näyttääkin tältä.

"Lucia oli nähnyt ensi kertaa elämässään itsensä kokonaan oikeasta peilistä. Hän oli nähnyt kullalla koristetusta hopeisesta kuvastimesta suuret hämmästyneet silmät, pitkän kiharan punaisen tukan ja niin hennon vartalon, että se tuntui kuuluvan jollekin keijukaiselle. Ei ihme, että äitiparka on aina pelännyt, että hän voisi mennä rikki."
Anna Amnell: Lucia ja Luka. 2013, marraskuu.



Alinna 1500-luvun tyttöjä kirjassani Pako Tallinnaan. Kuvitus: Matti Amnell
Lucia_2006_00051

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Renessanssin syksy

IMG_1547 by Brin d'Acier
IMG_1547, a photo by Brin d'Acier on Flickr.
Renessanssin syksy näytti myös tällaiselta. Meillä on paljon yhteistä.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Elisabet I oli vähällä kuolla isorokkoon

Elizabeth I English School c 1560

Harvemmin nähty maalaus nuoresta Elisabetista (1560). Tällaisena näki hänet myös Suomen 22-vuotias herttua Juhana, jonka hänen isänsä kuningas Kustaa Vaasa lähetti vuonna 1559 Lontooseen kosimaan Elisabetia kruunuprinsssi Eerikille vaimoksi.


Lucia_2004_00038

Matti Amnellin kuvitusta kirjaani "Kyynärän mittainen tyttö" (2004).

Siellä oli muitakin "puhemiehiä" hallitsijoiden muotokuvat mukanaan. Juhanalla oli komea maalaus, jossa Eerikillä oli muodikas asu. Eerikin komeat sääret olivat siinä edukseen. Nehän olivat miehen paras kaunistus.

Syksyllä 1562 Juhana toi puolisonsa, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican Turkuun. Eerik oli vieläkin ilman prinsessaa, vaikka lähetteli kosimakirjeitä.

Samana syksynä neitsytkuningatar Elisabet sairastui isorokkoon. Hän jäi henkiin, mutta arvellaan, että isorokko jätti pahat arvet hänen ihoonsa. Tämän jälkeen Elisabet alkoi käyttää voimakasta valkoista puuteria kasvoillaan. Hän alkoi pitää myös peruukkia. Tuhosiko isorokko myös hänen hiuksensa? Elisabet ei pitänyt peileistä ja oli kauhuissaan, kun näki vähän vanhempana itsensä kuvastimesta. Hän oli kuullut koko ikänsä ylistystä kauneudestaan.

Lapsiavioliitot ennen ja nyt



Skotlannin Maria, Maria Stuart noin 12-13 -vuotiaana

Silloin tällöin voimme lukea sanomalehdistä nyt 2010-luvullakin jopa 8-vuotiaista aasialaisista morsiamista. Tällainen tilanne vallitsi Euroopassakin keskiajalla. Tavalliset tytöt menivät yleensä naimisiin vasta aikuisina, sillä he hankkivat usein itse myötäjäisrahat olemalla palveluspaikassa. Kuninkaallisten sukujen ja varakkaiden perheitten tytöt saatettiin kihlata ja naittaa alle 10-vuotiaina, jopa vauvoina. Haluttiin yhdistää omaisuuksia, varmistaa kunigaskuntien hyvät suhteet. Oli myös lapsisulhasia. Morsian saattoi olla talonpoikaishäissäkin aikuinen nainen, joka kantoi sulhasen sylissään alttarille.

Usein lapsen kihlaaminen merkitsi pikkumorsiamen muuttoa sulhasen kotiin, jossa morsian ja sulhanen kasvoivat yhdessä kuin sisarukset ja menivät naimisiin, kun katsottiin olevan siihen oikea aika. Sitä ennen saattoi kuitenkin morsian tai sulhanen kuolla.



Skotlannin Maria, Maria Stuart, lähetettiin Ranskan hoviin jo lapsena, sillä hänet oli kihlattu kruunuprinssi Fransin kanssa, joka oli myös lapsi.  Maria oli tullut Skotlannin kuningattareksi jo yhdeksän kuukauden isässä. Heidät vihittiin avioliittoon vuonna 1559, kun vasta kruunattu kuningas Frans II oli 14-vuotias ja Maria 17. Tällä avioliitolla pyrittiin yhdistämään Ranska, Skotlanti ja mahdollisesti myös Englanti. Nuori kuningas kuoli vuonna 1560 korvatulehdukseen. Se korvatulehdus muutti historiaa ja Maria Stuartin kohtaloa.


Nuori Margaret Beaufort  (Tudor History-sivut)

Avioliittokin saatettiin aloittaa morsiamen lapsuudessa -  tai sulhasen ja morsiamen molempien ollessa vielä lapsia. Englannin Henrik VIII:n isoäiti Lady Margaret Beaufort naitettiin alle 3-vuotiaana, mutta avioliitto tehtiin myöhemmin mitättömäksi. Margaret ei hyväksynyt sitä koskaan, sillä se oli tehty vastoin katolisen kirkon kanonista lakia, joka vaati, että morsiamen tuli olla ainakin 12-vuotias. Katolinen kirkko pyrki suojelemaan tyttöjä liian varhaisista avioliitoista ja korosti muutenkin sitä, että molempien osapuolien tuli suostua avioliittoon.

Margaret oli 12-vuotias mennessään naimisiin 24-vuotiaan Edmund Tudorin kanssa. Edmund kuoli ruttoon, ja nuori leski jäi yksin. Margaret oli raskaana ja synnytti 13-vuotiaana ainoan lapsensa Henryn. Synnytys oli vaikea Margaretan nuoruuden ja pienen koon vuoksi, äiti ja lapsi olivat vähällä kuolla. Margaret meni naimisiin useita kertoja aviomiesten kuoltua, mutta ei voinut enää saada lapsia. Margaretan jälkeläiset Tudorit hallitsivat Englantia koko 1500-luvun.


Margareta Martintytär, Matti Amnellin kuvitusta kirjaani "Pako Tallinnaan"

Olen käsitellyt lapsiavioliittoa kirjassani "Pako Tallinnaan", jossa helsinkiläinen 13-vuotias Margareta Martintytär aiotaan naittaa vanhalle hollantilaiselle kauppiaalle.  Margareta on pitkä ikäisekseen. (vrt  Maria Stuart oli 180 cm pitkä.)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Syksypalapeli: Turun linnassa

Turku Castle 2 by Anna Amnell
Turku Castle 2, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Astu Turun linnaan. Täällä elettiin ennen,  avattiin raskaat ovet, noustiin jyrkkiä portaita, laitettiin tavaroita hyllyille, istuttiin penkeille ja katsottiin ulos ikkunasta, jollei ikkuna ollut umpijäässä talvella.
Kuvittele monta liinaa päällekkäin pöydälle, kirjurin paperit hyllylle, pehmeät tyynyt kivipenkeille ja paneelit ja kuvakudokset seinille. Käy aterialle. Älä pistä kitalakeesi haarukalla! Täällä ei syödä käsin.

Haarukat yleistyivät Euroopassa hyvin hitaasti. Katariina Jagellonica toi haarukat Turun linnaan.

LLbanner4

Värikollaasien ekstra: palapeli samansävyisistä kuvista

perjantai 18. lokakuuta 2013

Pako Tallinnaan: Lapsiavioliitot


13-vuotias Margareta Martintytär on pitkä ja kaunis. Hänet aiotaan naittaa vanhalle ulkomaalaiselle kauppiaalle, kun hänen isänsä Martti-kauppias kuoleee. Lue tekstinäyte Pako Tallinnaan (2006 Lasten Keskus) -kirjastani. (alempi näyte sivulla)
Lue lisää klikkaamalla alla olevia hakusanoja.
Voit lainata tämän kirjan kirjastostasi. Sitä saattaa olla myytävänä nettikaupoissa.
Keskiajan lapsiavioliitot (engl. sivusto)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Loistava 1500-luvun pukukokoelma


Maalauksessa Elisabet I
Elisabet I:n hovi
Pyhän Yrjänän kilta, historiallinen seura, 1500-luvun hovipuvuissa.
Kymmeniä kuvia. Tämä oli todelinen löytö.
Historian elävöittämistä todellakin.


1500-luvun vaatteet

Ompelin 1500-luvun asun nukelle, joka on kyynärän mittaisen Lucian pituinen, 8o cm.

A doll in a Renaissance dress- 16th century.
I made this Renaissance style dress for our doll and one of same colour for myself, too.

suomalaisia1500

Suomalaisia Espoon keskiaikanäyttelyssä

1500-luvulla suomalaiset elivät keskiaikaa, mutta Turussa oli lyhyt renessanssi 1562-1563, Juhana-herttuanja hänen puolalaisen puolisonsa pitäessä siellä renessanssihovia.

Lucian Nuket. Lucia Olavintytar

16th century
In the 16th century Sweden-Finland the common people lived in the Middle Ages and the upper classes were starting to have Renaissance.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Lucia palasi kotiin

IMG_7802 by Anna Amnell
IMG_7802, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Lucia-nukke oli pitkällä vierailulla Turun linnassa.
Lucia on 80 cm (= Preussin kyynärä) pitkä nukke, jolle ompelin renessanssivaatteet.

lauantai 12. lokakuuta 2013

'Stratford-on-Avon, Ann Hathaway's Cottage at Shottery'

"Ann Hathaway married William Shakespeare (1564 - 1616) in 1582. Although Shakespeare mostly lived and worked in London, he would often visit Stratford where his wife and twin daughters continued to live."
(National Media Museum)

perjantai 11. lokakuuta 2013

Kansainvälinen tyttöjen päivä ja 1500-luvun tytöt



Lucia Olavintyttären helsinkiläinen ystävä Margareta Martintytär on vasta 13-vuotias. Hän on pitkä ja kaunis. Kyynärän mittainen Lucia kutsutaan Helsinkiin opettamaan Margaretalle luutunsoittoa ja vieraita kieliä, jotta tämä saa aikuisena hyvän aviomiehen. Sen ajan tytöille avioliitto oli tärkeä, ja äidin ja vaimon osa elämäntehtävä, jolleivat he ryhtyneet nunniksi tai menneet lastenhoitajaksi sukulaisten luo tai johonkin palveluspaikkaan. Monet vaimot auttoivat miestään tämän ammatissa.

Kun Margaretan isä kuolee, Margareta aiotaan naittaa vanhalle ulkomaalaiselle kauppiaalle. Silloin Margareta ja Lucia tekevät harvinaisen uskaliaan teon, he pakenevat Margaretan serkun teini Vilppu Talven kanssa Tallinnaan Margaretan sukulaisten luo. (Anna Amnell: Pako Tallinnaan, 2006)

Tänään on kansainvälinen tyttöjen päivä. Alla on luettelo tyttöjen ominaisuuksista. Löydän siitä kaksi asiaa, joita ei ollut 1500-luvulla.


tiistai 8. lokakuuta 2013

Kommentti lohikäärmeistä

Dragon by Anna Amnell
Dragon, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Lohikäärmeaitaa Ljubljanassa, Sloveniassa

Facebookissa keskustellaan lohikäärmeistä. Kommenttini ja linkki lohikäärmekuviini:

Uskon suullisen perimätiedon luotettavuuteen. Sitähän osoittavat esimerkiksi Australian alkuperäiskansojen kertomukset mantereen muinaisesta vehreydestä. Niitä pidettiin satuina siihen asti, kunnes tiede osoitti, että ne olivat totta.

Samalla tavalla uskon, että joitain lentäviä liskoja on täytynyt olla jäljellä samaan aikaan kuin ihmisiä. Kiinassa ne eivät ole olleet verenhimoisia lihansyöjiä, sillä heille lohikäärme on hyvä onnentuoja. Pidän lohikäärmeistä ja kuvaan niitä aina kun näen. Eläviä lohikäärmeitä ei ole vielä tullut vastaan.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Lucia ja Luka

Lucia ja Luka by Anna Amnell
Lucia ja Luka, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika 
2013 BoD, 120 sivua. ISBN 978-952-498-842-1. 

Kirja ilmestyi marraskuussa 2013.
Kuvassa huivi, jota käytin Turun kirjamessuilla ja pinssi, joka tuli myöhässä tänään.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Kuuluisa näyttelijä Angelo Rossitto oli vain 89 cm pitkä


Angelo Rossitto Elokuvassa Ali Baba ja 40 rosvoa (1944)
Elokuvassa Ali Baba ja 40 rosvoa esiintyy myös eräs kuuluisa lyhytkasvuinen näyttelijä, Angelo Rossitto.

Angelo Rossitto (1908-1991) oli italialaissyntyinen amerikkalainen näyttelijä, joka oli vain noin 89 cm pitkä. Hän näytteli vuosina 1927-1987 yhteensä 70 elokuvassa, joista kaksi mykkäfilmiä,  sekä kymmenissä TV-sarjoissa.  Esimerkiksi 1970-luvun salapoliisisarjassa Baretta  hän näytteli kengänkiillottajaa, joka avusti salapoliisia. Hänellä oli pitkä ura, ja hän esitti monenlaisia rooleja. Angelo Rossitti eli 83 vuotiaaksi ja näytteli vuonna 1985 elokuvassa Mad Max ja ukkosmyrsky.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kirjaimet: 'LO'. Lohikäärme


Lohikäärme Tukholmassa. Lohikäärme on erittäin yleinen koristeaihe Keski-Eroopassa. Useimmiten sitä näkee legendan Pyhä Yrjänä ja lohikäärme -aiheisina patsaina kuten tämä Tukholman Vanhassa kaupungissa kuvaaamani patsas. Klikkaa sanaa 'lohikäärme', niin näet muut lohikäärmeen kuvat tässä blogissa. Klikkaa kuva suuremmaksi.
Mikael Agricola keksi suomeen sanan 'lohikäärme'.


Ljubljana-dragons

Lohikäärmeitä Ljubljanassa, Sloveniassa. Olisin halunnut tuon pienen taitavasti virkatun lohikäärmeen, mutta se olisi maksanut 50 euroa!

Lohikäärmeovet

Lohikäärmeovet krakovalaisessa ravintolassa. Krakow.


Zagreb

Erittäin kookas patsas Zagrebin keskustassa.

Alkukirjaimet LO