tiistai 29. huhtikuuta 2008

Vappu ja Walburga



Walburga oli saksien kuninkaan Rikhard Pyhän tytär. Hän syntyi Devonshiressa Wessexisssa noin vuonna 710. Kun hänen isänsä lähti ristiretkelle hän jätti tyttären luostariin kasvatettavaksi. Walburga oli luostarissa 26 vuotta ja sai hyvän koulutuksen, josta hänelle oli paljon käyttöä, kun hän lähti Saksaan auttamaan enoaan ja veljeään lähetystyössä. Häntä pidetään Saksan ja Englannin ensimmäisenä naiskirjailijana, sillä hän kirjoitti pyhimyselämäkerran ja kuvauksen ristiretkestä.

Hän kuoli vuonna 869 Heidenheimissa luostarin abbedissana, ja hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin toukokuun 1. päivänä 870 Eichstättiin (Walburgan yö). Hän oli eräs keskiajan suosituimpia pyhimyksiä. Hänen merkkipäivänsä on roomalaisen kalenterin mukaan toukokuun ensimmäisenä päivänä.

Walburgan uskottiin suojelevan muun muassa rutolta, vesikauhulta ja yskältä ja nälänhädältä. Walburga (myös Walpurga, Valpurgis), on kuvattu usein pitämässä kädessään kolmea kaurantähkää, ja hänet sekoitettiin siksi maaemoon ja pakanalliseen uskomukseen noidista. Kevään voitto talvesta osui tähän aikaan, ja sitä oli juhlittu muinaisista ajoista asti. Uskottiin, että noidat yrittivät saada pimeyden voitolle vappuyönä.

Vappua juhlitaan joissain paikoin edelleen vähän samoin kuin Halloweenia: lapset ja nuoret naamioituvat ja tekevät kepposia. Vappuyönä pidettiin mahdollisimman kovaa meteliä, sillä sen uskottiin karkottavan pahat henget. Vappuyö ja noitavuori ovat tulleet kuuluisiksi Goethen näytelmästä Faust, jossa paholainen vie Faustin noitavuorelle.

lauantai 26. huhtikuuta 2008

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Näin tutustuin Tallinnaan

Tallinna 1991


Kuva: Matti T. Amnell

Oli kevät vuonna 1990 ja olin ensi kertaa käymässä Virossa. En ollut käynyt koskaan aikaisemmin yhdessäkään Neuvostoliiton miehittämässä maassa enkä myöskään Neuvostoliitossa. Seisoessani tuossa Toompean mäellä ja katsoessani Tallinnaa, tajusin millainen aarre oli ollut koko ajan vähän matkan päässä Helsingistä, aito keskiaikainen kaupunki. Minä rakastuin vanhaan Tallinnaan.

Olimme palanneet puolitoista vuotta aikaisemmin Suomeen oltuamme Kanadassa siirtolaisina yhdeksän vuotta. Torontossa tunsin monia Itä-Euroopasta paenneita ihmisiä. He olivat kertoneet, millaista siellä oli ollut. Mielestäni selkäni takana oleva samean likainen kiviseinä vaikuttaa symboliselta. Se oli kuin ne ankeat vuosikymmenet, jolloin Viro ei ollut vapaa. Mutta keväällä 1990 oli jännitystä ilmassa.

Oli ihmeellistä olla mukana historian muutoksessa. Se aivan väreili ilmassa. Heti satamassa näki, että oltiin vielä neuvostomaassa. Erään rakennuksen seinän peitti suunnaton Leninin kuva. Ryntäsin ottamaan siitä valokuvan, sillä tiesin, että se saattaisi kadota millä hetkellä hyvänsä. Viron oma lippu oli jo salossa eräässä hallintorakennuksessa.

Elämä oli ulkonaisesti suunnattoman köyhää. Kaupoissa oli vain leipää ja kuhmuisia säilykepurkkeja. Oli vaikeaa löytää ostettavaa sillä rahalla, jota olimme vaihtaneet vahingossa liikaa, Suomen rahassa erittäin vähän. Mutta oli jotakin, joka kertoi ihmisistä, jotka elivät henkisesti rikasta elämää. Kodeista kuului pianonsoittoa avoimista ikkunoista. Tehtaista kotiin palaavat miehet ostivat kukkia kadun varrelta. Käsityöliikkeessä oli tyylikkäitä villaisia polvisukkia, joita ostimme tuliaisiksi tyttärelle ja miniälle. Ne olivat taideteoksia. Noina muutamana päivänä heräsi kunnioitukseni virolaisia kohtaan. Enhän ollut tiennyt heistä mitään.

Olin Viron matkalla mieheni ja hänen kollegoittensa kanssa. Meillä oli erikoislupa käydä minibussilla myös muualla kuin Tallinnassa. Osa ryhmästä meni Tarttoon, mutta minä menin mieheni kanssa Viljantiin. Mieheni halusi nähdä, millainen oli paikka, josta oli kirjoitettu hänen äitinsä laulama lastenlaulu virsun ja oljenkorren matkasta.

1991 eli seuraavana vuonna ilmestyi ensimmäinen kirjani. Se kertoi sortovuosista, jolloin suomalaiset pojat pakenivat Amerikkaan säästyäkseen joutumasta Venäjän armeijaan. Vastaavaa oli tapahtunut Virossa 1990-luvulla. Sitten Viro vapautui. Mahdottomalta näyttänyt oli käynyt mahdolliseksi.

Lisäys keväällä 2008:

Haastattelin matkalla joitakin virolaisia opiskelijoita. Eräs heistä oli Erik Salumäe. Erik on nyt lakimies, kansanedustaja Viron parlamentissa ja monella tavalla aktiivinen Viron yhteiskunnassa. Erik Salumäe.


Viron nuorten uusi kevät. – Askel. 1990: 6-7, s. 14-15.
Oma kirjani keskiajan Tallinnasta, Pako Tallinnaan, ilmestyi vuonna 2006.


Posted by Picasa

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Keskiaika ja renessanssi kiehtovat mainostajia

 


Kuningas ja hovinarri nykyajassa. Eräässä hauskassa ranskalaisessa elokuvassa keskiajan ritari ja hänen aseenkantajansa tupsahtivat jälkeläistensä kotiin moderniin Ranskaan.
Kommenteissa Jussi kertoo, että mainittu elokuva on nimeltään Les Visiteurs. Sitä pidetään suorastaan kulttielokuvana.

Posted by Picasa

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Keskiajan Tallinna



Tallinnan Lai-katu 40:n pienoismalli.


Keskiajan Tallinnasta löydät paljon tietoa Katajalan historiablogin keskiaikasivuilta.

Muita Vanhan Tallinnan taloja tässä blogissa.